Ehkäpä Suomen luonnon viehättävin lehti kuuluu poimulehdelle. Piparkakkulaitainen pyöreä lehti oikein kutsuu luokseen poimimaan ja tutustumaan kasviin tarkemmin. Poimulehdellä onkin lempeä luonne; se on mitä mainioin kasvi niin vihanneksena kuin rohtonakin.

Poimulehden kanssa samaan kuvaan pyrkivät voikukka ja lemmikki.

Poimulehtiä (Alchemilla vulgaris) kasvaa Suomen luonnossa itse asiassa noin 25 eri lajia – ja lisäksi puutarhoissa kasvatetaan koristekasvina jättipoimulehteä (Alchemilla mollis). Kaikki nämä lajit soveltuvat syötäviksi ja muuten käytettäviksi. Myös luonnonvarainen poimulehti on kaunis puutarhassa, ja sellaista kannattaisikin harkita koristekasviksi jättipoimulehden sijasta, joka on paikoitellen Suomessa villiintynyt ja sitä tarkkaillaan mahdollisesti haitallisena vieraslajina.

Poimulehti on ennen kaikkea erinomainen salaattikasvi ja teeyrtti. Siitä voi käyttää ihan kaikki maanpäälliset osat. Lehdet ovat parhaimillaan ennen kukintaa, mutta ovat ne kelpo aineista kukinnan jälkeenkin, kunhan ovat välttyneet hyönteisiltä ja sienitaudeilta. Jos lehdessä on hyönteisen tekemiä reikiä tai pölyn näköistä härmää, täytyy se jättää syömättä.

Jos terveet, vanhat lehdet tuntuvat puisevilta, mutta niiden maku on hyvä, voi ne käyttää kypsennettäviin ruokiin tai silputa lehdet ennen salaattiin lisäämistä. Lähes huomaamattomat, mutta läheltä katsoen kauniit poimulehden kukat sopivat vaikkapa koristeiksi ruokiin. Tuoreena ja kuivattuna poimulehden kaikista osista saa hauduttamalla mietoa, hyvänmakuista teetä.

Poimulehden vihreä-keltainen kukka ei juuri huomiota herätä. Sen ei olekaan tarkoitus houkutella pölyttäjiä, koska kasvi lisääntyy itsenäisesti.

Poimulehden voimiin on uskottu pitkään. Alkemistit uskoivat muuttavansa raudan kullaksi lehden keskelle muodostuvan kastehelmen avulla. Saman nesteen on uskottu säilyttävän ikuisen nuoruuden. Kasvilla on ihan todellista merkitystä rohdoksena. Se hoitaa limakalvoja, estää tulehduksia ja parantaa ruuansulatusta. Se on myös tunnetusti naisten yrtti, sillä se tasapainoittaa hormonitoimintaa ja lievittää kuukautis- ja vaihdevuosivaivoja.

Poimulehteä voi käyttää sisäisesti teenä ja ulkoisesti esimerkiksi murskattuna haavoille estämään tulehduksia ja edistämään arpeutumista. Se käy mainiosti myös kosmetiikan valmistukseen ihoa puhdistavien ja turvotusta poistavien ominaisuuksiensa johdosta.

Lue myös sarjan muut osat:
Vuohenputki on kevään ensi herkku
Koivujen aika on än-nyy-tee-NYT
Isomaksaruoho on kallioiden mehevä vihannes

Vihreiden villivihannesten joukossa isomaksaruoho on ihan omaa luokkaansa. Kallioilla viihtyvä mehikasvi on yllättävä ilmestys Suomen luonnossa. Sen isokokoiset, mehevät lehdet tarjoavat mukavaa pureskeltavaa ja niiden maku on raikkaan hedelmäinen. Ihan parasta salaattiainesta!

Isomaksaruohoa voi kerätä ja syödä keväästä ainakin elokuulle saakka. Kasvi varastoi kosteutta, joten se pysyy mehevänä ja napakkana, kun monet ohutlehtisemmät villiyrtit muuttuvat kesän edetessä puiseviksi. Keväällä verson voi käyttää kokonaan, vanhemmiten on hyvä käyttää vain lehtiä. Kasvi selviytyy hyvin kuivistakin kausista, koska se varastoi vettä varren ja lehtien lisäksi myös juurimukuloihinsa. Parhaimmillaan isomaksaruoho on kypsentämättömänä esimerkiksi salaateissa. Sen voi myös kevyesti paistaa tai ryöpätä pikaisesti (10 sekuntia). Säilömiseen se ei oikein sovellu, mutta tuoreena sitä kannattaa nauttia pitkin kasvukautta.

Isomaksaruohon voi sekoittaa koristekasveina viljeltäviin maksaruohoihin, mutta luonnonvaraisista kasveista Suomessa sille ei löydy näköislajeja. Isomaksaruoho viihtyy luontaisesti Etelä- ja Lounais-Suomessa ja länsirannikolla kalliolla, kivimuureilla ja muilla kivisillä ja hiekkaisilla kasvupaikoilla, mutta myös pihoilla ja puutarhoissa. Sisämaassa se esiintyy yleensä koristekasvina tai puutarhakarkulaisena.

Isomaksaruohon keruussa on aina käytettävä malttia ja jätettävä osa keräämättä, sillä isomaksaruoho on uhanalaisen apolloperhosen toukan ravintoa.

Lue myös sarjan muut osat:
Vuohenputki on kevään ensi herkku
Koivujen aika on än-nyy-tee-NYT
Poimulehdessä on lempeää voimaa

Oletko huomannut, kuinka yht’äkkiä luonto on muuttunut heleäksi? Minä haltioiduin tästä havainnosta tällä viikolla. Nurmet ja heinikot vihertävät, pensaat ovat saaneet väriä ja metsän rajaa koristaa vaaleanvihreä huntu – koivu on avannut silmunsa. Luonto on herkimmillään, kun kaikkialla orastaa uuden kasvun kausi.

Koivun hiirenkorvien aika hujahtaa usein ohi aivan hetkessä, ja pian täyteläinen vihreä onkin jo lehtimetsän valtaväri. Villiyrttiharrastajan tuleekin koivun kanssa olla erityisen valppaana. Ruoka- ja rohtokäytön kannalta puun käyttökelpoisimpia osia on saatavilla vain keväällä ja alkukesästä. Mahlan keruuaika on tältä keväältä jo ohi, ainakin eteläisessä Suomessa, sillä mahlan juoksutus onnistuu vain silmujen puhkeamiseen saakka.

Hiirenkorvat ja vasta avautuneet nuoret lehdet ovat sen sijaan nyt parhaimmillaan. Pienissä, tahmeissa lehdissä on valtavasti C-vitamiinia. Ne maistuvat herkullisen kesäisiltä! Mielleyhtymää juhannussaunan koivuvihtaan ei voi välttää – on se sitten hyvä asia tai ei. Lehtiä voi käyttää salaateissa, leivän päällä ja lisätä mausteeksi lämpimiin ruokiin, tuoreiden yrttien tapaan vasta kypsennyksen lopuksi, jotta tärkeät ravintoaineet ja maut eivät karkaa. Sekä hieskoivun (Betula pubescens) että rauduskoivun (Betula pendula) lehtiä voi syödä, mutta rauduskoivun lehtiä pidetään hieman paremman makuisina ja niissä on myös enemmän C-vitamiinia.

HUOM! Kaikkien koivun osien keräämiseen täytyy saada maanomistajan lupa! Omalta pihaltakin silmuja ja lehtiä kannattaa kerätä maltilla sieltä täältä, eikä nyppiä kaikkia alaoksia tyhjiksi lehdistä.

Nesteenpoistolääkkeiden kilpailija

Koivu on melko voimakas, mutta pehmeästi vaikuttava rohdos.  Se poistaa tehokkaasti ylimääräistä nestettä ja turvotusta kehosta, ja sitä pidetään jopa kemiallisten nesteenpoistolääkkeiden veroisena. Se sopii siis hyvin niille, joilla on turhan korkea verenpaine. Koivua on käytetty myös munuais- ja virtsatietulehduksiin sekä kihdin ja reumatismin hoitoon. Rohdoksena käytetään yleensä koivunlehtiteetä, jota varten kannattaa kerätä ja kuivata vasta täysin avautuneita lehtiä. Koivussa on eteeristä eli haihtuvaa öljyä, joka ehkäisee tulehduksia. Hiirenkorvissa haihtuvaa öljyä voi olla jopa 4-6%. Etenkin silmujen vaikutus on täysikasvuisia lehtiä voimakkaampi, mutta niiden sisältämä pihka voi ärsyttää munuaisia.

Rohdosvaikutuksen vuoksi kannattaa pitää kohtuus mielessä koivunlehtiä syödessä ja teetä juodessa. Matalasta verenpaineesta kärsivien tulee olla koivun kanssa varovaisia, koska nesteenpoistajana se saattaa laskea verenpainetta entisestään. Myös diabeettikkojen kannattaa käyttää lehtiä varovaisesti, koska ne saattavat aiheuttaa verensokerin nopeaa alenemista.

Ulkoisesti koivua käytetään perinteisesti tietysti vihtana. Lisäksi se sopii hiustenhoitoon esim. hiushuuhteena. Se vahvistaa päänahkaa, estää hiustenlähtöä ja hoitaa hiuksia. Tosin jotkut sanovat vaaleiden hiusten saavan koivuhuuhtelusta vihertävää väriä.

Koivuviinaa iloksi ja rohdoksi

Siellä, missä koivut ovat vasta silmuilla, voi kerätä myös silmut talteen ja valmistaa niistä vaikkapa silmuviinaa. Samaan hommaan sopivat myös hiirenkorvat. Koivuviina on maistuva snapsi esimerkiksi juhannuspöytään, mutta sitä on käytetty myös rohtona sekä sisäisesti että ulkoisesti reumatismin hoitoon.

Ohje: Koivuviina

vajaa pullollinen maustamatonta viinaa
reilu kourallinen silmuja tai hiirenkorvia
(sokeria)

Jätä viina uuttumaan vuorokaudesta pariin viikkoon. Siivilöi koivun silmut tai hiirenkorvat pois. Lisää halutetessasi lusikallinen sokeria. Tarjoa viileänä.

Lue myös Viikon villiyrtti- sarjan muut osat:
Vuohenputki on kevään ensi herkku
Isomaksaruoho on kallioiden mehevä vihannes
Poimulehdessä on lempeää voimaa

Valintani ensimmäiseksi viikon villiyrtiksi on itsestäänselvä. Vuohenputkesta olen kirjoittanut jo aiemminkin, mutta ei sille mahda mitään – kun vuohenputken makuun pääsee, ei siihen heti kyllästy. Minulle vuohenputki on kevään villiyrttikauden airut.

Vuohenputken makua on kuvailtu monella tavalla: mieto, persiljainen, pähkinäinen, hernemäinen. Minulle se tuo mieleen tuoreen, suoraan maasta poimitun kesäporkkanan. Suppuiset kevätlehdet ovat myös porkkanamaisen rapeita. Popsin niitä usein suoraan maasta vuohenputkikasvuston ohi kulkiessani. Nam!

Vuohenputken nuoren lehden tärkeimmät tuntomerkit: 2-kertainen 3-sormisuus, kolmiomaisen varren kouru ja varren alaosan tuppi.

Vuohenputki on omimmillaan kypsentämättömänä. Minun keittiössäni se on salaatin perusaines. Vuohenputken lehtiä voi säilöä pakastamalla tai kuivaamalla.

Miten vuohenputken tunnistaa?

Aloitteleva villiyrttiharrastaja saattaa karsastaa vuohenputkea ja osittain syystä. Vuohenputkella on nimittäin samaan sukuun kuuluvia myrkyllisiä näköislajeja. Osittain pelko ja arastelu on kuitenkin turhaa. Kun kerran kunnolla paneutuu asiaan ja opettelee tunnistamaan vuohenputken, tuntee sen pian kyllä varmasti omaksi itsekseen.

Kannattaa tutustua myrkyllisiin putkikasveihin myrkkykeisoon, myrkkykatkoon ja hukanputkeen. Niiden lehdet ovat hyvin erinäköiset! Ulkonäöltään samankaltaisin on vaaraton karhunputki, mutta sillä on enemmän ”sormia” eli lehdyköitä ja se kasvaa yksittäin.

Tärkeimmät keväisen vuohenputken tuntomerkit:

• muodostaa tiheitä kasvustoja puutarhoihin ja joutomaille
• lehdet nousevat varhain keväällä maasta suppuisina ja heleän vihreinä (varsinkin varressa voi olla punertavaa väriä)
• lehdet ovat 3-sormiset, joista kukin ”sormi” jakaantuu edelleen 2-3 sormeen – sormien eli lehdyköiden määrä kuitenkin vaihtelee
• lehtiruoti on kolmiomainen ja siinä on kouru, lehtiruodin tyvessä on ”tuppi”

Vuohenputki kasvaa useimmiten tiheänä mattona.

Myöhemmin vuohenputki kasvattaa jopa metrin korkuisen varren, jonka päässä se kukkii leveällä valkoisella kukinnolla. Lehdet ovat tummanvihreitä. Siinä vaiheessa villiyrttimielessä vuohenputki ei ole enää kovin kiinnostava – isot, vihreät lehdet eivät maistu kauhean hyviltä ja voivat olla puisevia. Niitä voi kuitenkin käyttää kuivattuna vaikkapa viherjauheeseen tai hienonnettuina ja kypsennettyinä ruuanlaittoon.

Jos vuohenputken lehtiä taittaa apajastaan ahkerasti, saa kuitenkin kerätä uusia, nuoria lehtiä pitkin kesää! Tässä onkin vuohenputki nurja puoli: jos se kasvaa rikkaruohona pihamaan väärässä paikassa, ei siitä hevillä pääse eroon. Nykyajan puutarhuri harvemmin toivoo vuohenputkea kasvimaalleen, mutta ilmeisesti vielä 1900-luvulla vuohenputkea on viljelty Suomessa keskiaikaisten luostaripuutarhojen perinteen mukaisesti.

Lääkettä jäsensärkyihin

Vuohenputken tieteellinen nimi Aegopodium podagraria viittaa lehden muodon vuoksi vuohen (aigos) pieneen jalkaan (podion) ja lisäksi lääkekäyttöön (podagra = kihti). Kasvin lehdillä onkin lääkitty jäsensärkyjä, kihtiä ja reumaa, erityisesti ulkoisesti lehdistä ja juurista tehtyinä hauteina ja kääreinä.

Kuivatuista lehdistä tehtyä teetä on käytetty myös ruuansulatus- ja virtsarakkovaivoihin ja rauhoittavana rohtona. Vuohenputken rohdosvaikutukset eivät kuitenkaan ole niin voimakkaita etteikö sitä voisi puputtaa huoletta isojakin määriä.

Lue myös sarjan muut osat:
Koivujen aika on än-yy-tee-NYT
Isomaksaruoho on kallioiden mehevä vihannes
Poimulehdessä on lempeää voimaa