Ruokaamme rikastuttavat villiyrtit ovat päätyneet lautasillemme vuosisatoja kestäneen, vaiheikkaan historian myötä – usein entisajan apteekkien ja rohdoskaappien kautta. Suomessa luonnonkasvien käyttöön ravintona ja rohtoina on pitkät perinteet.

Kansanlääkintä, jossa kasveilla on tärkeä rooli, hallitsi terveydenhoitoa Suomessa 1800-luvun loppuun asti. Villiyrteistä muun muassa siankärsämöä on käytetty jokapaikan rohtona kotioloissa ja siitä on valmistettu lääkkeitä.  Jopa monet nykyään arkiset mausteet, kuten pippurit ja inkivääri, olivat pitkään lääkkeiksi miellettyä apteekkitavaraa.

Lönnrot ja Linné (1700-l.) keräsivät aikoinaan tietoa yrteistä ja myös niiden käytöstä rohtoina. Lönnrotin kirjoittama Suomalaisen talonpojan kotilääkäri (ensimmäinen painos vuonna 1838) sisälsi hoito-ohjeita ja terveyttä edistäviä ohjeita sekä ohjeisti yrttien keräämiseen ja kuivatukseen.

Naantalin luostarin yrteistä ja yrttihoidoista kirjoitettiin jo 1400-luvulla kirja. Se oli ruotsinkielinen ja vuonna 2011 sen pohjalta on julkaistu Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja.

1900-luvulla Toivo Rautavaara julkaisi useita luonnon antimien hyödyntämistä käsitteleviä kirjoja, muun muassa klassikkoteoksen Mihin kasvimme kelpaavat (1942) luonnonkasvien ravintokäytöstä.

Kiinalaisessa lääketieteessä ruokakin lääkitsee

Kiinalaisessa lääketieteessä yrtit ja ravinto perinteisesti tukevat toisiaan: yrttien katsotaan olevan voimakkaampia vaikutuksiltaan kuin ruoan, ja sen takia niitä käytetään tarkkaan mietittyinä sekoituksina ja annoksina, yleensä lyhyinä kuureina – esimerkiksi silloin, kun tarvitaan tietyntyyppistä kehon tasapainottamista tai vahvistamista.

Ruoka sen sijaan on kuin mieto yrttilääke, jota käytetään päivittäin ja joka vaikuttaa kokonaisvaltaisemmin. Ruokavalio vaihtelee kiinalaisen lääketieteen mukaan kehon tilan ja vuodenaikojen vaihtelun rytmissä. Kiinalaisen lääketieteen mukaan ruokavalio ja terveysliikunta, kuten Qi gong, ovat tärkeitä tukijalkoja terveyden vahvistamiseen ja ylläpitämiseen.

Myös länsimaissa on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota jokapäiväisen ruoan laatuun. Villiyrtit ovat kasvaneet luonnossa, ilman lannoitteita. Itse kerättyinä ne voi käyttää pian keräämisen jälkeen. Tällöin kasvin elinvoiman voi tuntea sen mausta ja ulkonäöstä. Pienempikin määrä villiä kasvia riittää ruoassa.

Kasvit vaikuttavat monin tavoin

Voimme hyötyä kasvien vaikuttavista aineista sisäisesti ravintona tai vaikkapa yrttiteenä, mutta myös ulkoisesti – esimerkiksi erilaisina hauteina, voiteina ja huuhteina.

Osa kasveista on vaikutuksiltaan voimakkaita. Tämän takia varsinkin sisäisesti käytettäessä on tärkeää tietää kasvien vaikutukset ja käyttää kasveja vaihdellen. Voimakasta kasvia ei kannata käyttää suuria määriä tai pitkiä aikoja kerrallaan. Miedompia lajeja voi käyttää turvallisesti pidempiä aikoja kerrallaan.

Kasveilla on yleensä monia samanaikaisia vaikutuksia. Tärkeimpien vaikutuksien ja vaikuttavien aineidensa mukaan kasveja voi jaotella esimerkiksi seuraavasti:

1. tulehdusta vähentävät
2. parkkiaineita sisältävät eli supistavat ja mikrobien kasvua estävät
3. adaptogeeniset eli kehoa suojaavat ja vahvistavat, tukevat kehoa sressitilanteessa
4. rauhoittavat
5. lima-aineita sisältävät eli ärsytyksiltä suojaavat

Yrteistä ja niiden vaikutuksista löytyy lisää tietoa muun muassa kasvitieteen professori Sinikka Piipon kirjoista Kasvien salaiset voimat (2008)  ja Villivihannekset (2016), jossa villiyrttejä tarkastellaan erityisesti niiden terveellisyyden näkökulmasta.

Seuraavassa tämän juttusarjan osassa käsitellään villiyrttien käyttöä ulkoisesti, luonnonkosmetiikan osana. Siihen paneutuu myös kirja Lempeää kauneutta luonnosta (2016). Voit lukea lisää kirjasta ja tilata sen omistuskirjoituksella täältä.

Edellisessä osassa käsiteltiin villiyrttien keruuta ja käyttöä yleisesti ja esiteltiin muutamia aloittelijoillekin sopivia villiyrttejä.

Villiyrttien perusteet -juttusarjan muut osat.
Osa 1: Luonnonkasvien keruu ja käyttö
Osa 3: Kosmetiikkaa luonnon antimista

Teksti ja kuvat: Maria Korpi-Anttila ja Kaisa Vermasheinä

Vieraskirjoittaja Maria Korpi-Anttila on luonnonvaratuottajaopiskelija ja kurssittaja, joka oli kesäkauden 2016 työssäoppimassa Juuret maassa – kurssien ja retkien järjestämisessä.

Marraskuun myötä villiyrttien satokauden voi jo myöntää päättyneen. Luonnon levätessä on aika käyttää kerättyä satoa. Nyt on myös hyvää aikaa valmistautua seuraavaan satokauteen. Talven lukupaketiksi kokosimme perustietoja villiyrttien keräämisestä ja käytöstä.

Miten aloittaa villiyrttiharrastus?

Ravintoa voi löytää ilmaiseksi ympäröivästä luonnosta, mutta on tärkeää tuntea mitä kerää. Myös keruupaikan puhtaus on tärkeää. Hyviä keruukasveja kasvaa runsaasti Suomen luonnossa. Aloittelijalle sopivia, eri tarkoituksiin soveltuvia kasveja ovat muun muassa nokkonen, voikukka, poimulehti ja siankärsämö. Lue niistä tarkemmin jutun lopussa! Paras aika villiyrttien keräämiselle on keväästä keskikesään.

Villiyrttikurssit  ja -kirjat antavat hyvän pohjan villiyrttiharrastukselle. Kursseilta saa myös tietoa kasvien käsittelystä ja säilömisestä.

Kuinka paljon voi kerätä?

Villikasvit ovat kirjaimellisesti lähiruokaa. Niiden kerääminen on yhteydessä myös luonnon kunnioittamiseen: kasvit ovat lahja luonnolta, joka auttaa ylläpitämään terveyttämme ja elinvoimaamme.

Kasveja tulee kerätä niin, että niiden kasvupaikat säilyvät elinvoimaisina, eli kerättäessä kannattaa jättää tarpeeksi kasveja kasvuston jatkuvuuden turvaamiseksi.

Miten villiyrttejä käytetään?

Pienikin lisä luonnosta kerättyjä kasveja päivittäin antaa puhtia ruokaan. Villien kasvien maku voi yllättää, ja ne ovat usein voimakkaampia kuin kaupasta ostettavien vihannesten. Makuvivahteet vaihtelevat paljon: kasveista voi löytyä muun muassa mantelin, sitruunan, aniksen ja lakritsin makuja.

Villiyrttien ruokakäytön lisäksi luonnonkasveja voi käyttää yrttiteenä, alkoholiuutteina ja muina rohtoina sisäisesti ja ulkoisesti tukemaan omaa hyvinvointiaan. Niistä voi myös valmistaa kosmetiikkaa kauneudenhoitoon ja hemmotteluun.

Myrkyllisiä lajeja, jotka eivät sovellu sisäisesti tai ulkoisestikaan käytettäväksi, löytyy suomalaisista luonnonvaraisista kasveista. On tärkeää kerätä vain niitä kasveja, jotka tunnistaa ja joiden vaikutuksista on selvillä.

Villiyrttien neljän kopla!

Tässä muutamia melko helposti tunnistettavia ja löytyviä kasveja, joita voi käyttää sisäisesti ja ulkoisesti. Ne sopivat muun muassa ruuanlaittoon, mausteiksi, teeksi, yrttilääkintään ja kauneudenhoitoon.

Poimulehti (Alchemilla spp.)
Erityisesti naisten yrtti. Teenä hoitaa monenlaisia naisten vaivoja. Sanotaan olevan hormonitoimintaa tasapainottava kasvi. Kasvovetenä rauhoittaa, supistaa ja kirkastaa ihoa. Hyvä osa villiyrttisalaattiin.

Lue myös: Viikon villiyrtti: Poimulehdessä on lempeää voimaa

Siankärsämö (Achillea millefolium)
Voimakas maku ja tuoksu, sopii hyvin mausteeksi. Ulkoisesti erityisesti rasvaiselle iholle. Hauduke (eli yrttitee) ihohuokosia supistavaksi ja virkistäväksi kasvovedeksi, hiushuuhteeksi rasvoittuville ja hennoille hiuksille sekä suuvedeksi pahanhajuiseen hengitykseen ja ienvaivoihin.

Lue myös: Siankärsämö on luonnon monitaituri

Voikukka (Taraxacum spp.)
Ruokaan voi käyttää lehtiä, nuppuja ja kukkia. Lehdet sopivat parantamaan ruuansulatusta sekä elimistöä puhdistamaan ja voimistamaan. Juuria käytetään sisäisesti maksan puhdistukseen. Maultaan melko karvas – kukat vähemmän karvaita kuin lehdet.

Nokkonen (Urtica dioica)
Erinomainen vihannes monenlaisiin ruokiin. Rohtona puhdistaa ja poistaa kuona-aineita kehosta, lisää virtsaneritystä, vahvistaa verta. Sisältää myös runsaasti kalsiumia. Ulkoisesti hyvä hiushuuhteena tai hiusvetenä varsinkin tummille hiuksille. Torjuu hilsettä. Kylvyssä nivelkipuihin.

Lue myös: Viikon villiyrtti: Nokkonen pursuaa voimaa

Tämän sarjan seuraavissa osissa käsitellään tarkemmin villiyrttien vaikutuksia ja taustaa osana yrttilääkintää sekä luonnonkasvien käyttöä kauneudenhoidossa.

Villiyrttien perusteet -juttusarjan muut osat.
Osa 2: Rohdoksista ruokapöytään
Osa 3: Kosmetiikkaa luonnon antimista

Teksti: Maria Korpi-Anttila

Vieraskirjoittaja Maria Korpi-Anttila on luonnonvaratuottajaopiskelija ja kurssittaja, joka oli kesäkauden 2016 työssäoppimassa Juuret maassa – kurssien ja retkien järjestämisessä.

Tämän kesän ensimmäinen viikon villiyrtti on itseoikeutetusti nokkonen – villiyrttimaailman Velho. Nokkosta käytettyään skeptikkokin alkaa uskoa luonnon parantaviin voimiin. Monipuolisen nokkosen sisältämät aminohapot suojaavat ja vahvistavat kehoa, boostaavat aivoja ja kohentavat mielialaa.

Nokkosen kivennäisaine- ja vitamiinivarastot ovat huikeat. Nokkosta nauttimalla saat tankattua tehokkaasti muun muassa C-vitamiinia, kalsiumia, piitä, rautaa ja magnesiumia. Toisin sanoen nokkosen käytöstä saattaa seurata ihon, kynsien ja hiusten vahvistumista, yleiskunnon kohenemista, veren hemoglobiinitason nousua, mielialan tasaantumista, parempaa unenlaatua ja jopa allergiaoireiden lieventymistä.

Nokkosta onkin käytetty rohdoksena lähes vaivaan kuin vaivaan. Kasvin kaikkia osia pidetään vahvistavina ja vastustuskykyä lisäävinä. Nokkosta kannattaa nauttia muun muassa alentamaan korkeaa verenpainetta, hoitamaan anemiaa ja edistämään suoliston toimintaa. Ulkoisesti nokkonen lisää pintaverenkiertoa ja hoitaa erilaisia ihovaivoja, ihottumia ja hilseilyä.

Polttava ystävä

Nokkonen on villiyrttiharrastajalle koko kesän ilo. Keruuaika alkaa varhain keväällä, kun pieniä alkuja nousee ylös maasta. Pikkutaimet voi käyttää kokonaan. Vähän vanhemmista nokkosista käytetään lehdet ja ylimmät latvukset, koska varsi muuttuu vanhetessaan puisevaksi. Loppukesästä ja syksyllä ovatkin sitten vuorossa nokkosen siemenet! Myös nokkosen juuria on käytetty muun muassa rohdoksena.

Nokkossaaliin voi kuivata, pakastaa tai käyttää tuoreena. Poltinkarvat saa tainnutettua ryöppäämällä eli kiehauttamalla nokkoset pikaisesti tai käyttämällä nokkonen blenderissä, jolloin poltinkarvat rikkoutuvat. Nokkosen mahdollinen nitraattipitoisuus laskee luonnollisesti aurinkoisten päivien myötä. Nokkosapajille kannattaakin rientää aurinkoisena aikana.

Nokkonen on monille lapsuudesta tuttu kasvi ja vain harva on välttynyt kokemasta sen polttavaa sipaisua. Nyt kuitenkin nokkosta kannattaa lähestyä uusin silmin ja kokonaan uusin ottein. Suojaamalla kädet hansikkailla ja käyttämällä saksia, on nokkosten kerääminen helppoa ja nopeaa.

Nokkonen on helppo tunnistaa. Suomen luonnon kasveista valkopeippi muistuttaa jonkin verran nokkosta, mutta onneksi sekään ei ole myrkyllinen. Sillä ei ole poltinkarvoja ja etenkin kukinnot eroavat selvästi ulkonäöltään nokkosesta.

Nokkonen on hyvän makuinen ja sitä on mukava lisätä ruokaan kuin ruokaan. Kuivatun nokkosen voi jauhaa ihan maustemaisen hienoksi, jolloin sitä on helppo sirotella lastenkin aterioihin. Hieno nokkosjauhe sulaa perheen lempikastikkeen sekaan tai muuntuu makoisiksi letuiksi tai vaikka lihapulliksi. Myös siemennäkkäreissä nokkonen on herkullinen lisä. Maku on suorastaan ”rautaisen” hyvä!

Nokkosnäkkäri
(gluteeniton, maidoton, munaton)

2 dl maissijauhoa
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
½ dl pellavansiemeniä
½–1 dl kuivattua nokkosrouhetta
½ dl gluteenittomia kaurahiutaleita
¾ dl rypsi- tai oliiviöljyä
½ tl suolaa
2 dl kiehuvaa vettä
Pinnalle: seesaminsiemeniä

1. Sekoita kaikki ainekset kulhossa sekaisin.
2. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille mahdollisimman ohueksi levyksi. Ripottele pinnalle see­saminsiemeniä.
3. Paista 150-asteisessa uunissa 45–50 minuuttia.
4. Jäähdytä ja murra sopiviksi paloiksi.

(Ohje: martat.fi)

Nokkosen siemenet ovat parasta superruokaa!

Nuorten versojen ja lehtien lisäksi kannattaa opetella keräämään talteen kypsät siemenet, joissa kasvin terveysvaikutukset ovat tiiviissä paketissa! Siemeniä voi sitten nauttia pitkin talvea päivittäin esimerkiksi aamiaisella myslin tai puuron päällä. Ne sopivat hyvin myös vaikkapa sämpylätaikinan joukkoon.

Nokkosen siementen keruun vaiheet:

• Kypsät siemenet kerätään norkkoineen hansikkaat kädessä.
• Kuivataan lämpimässä ja ilmavassa paikassa.
• Kuivatut siemenet sihdataan siivilän läpi, mikä rikkoo poltinkarvat. Norkoista voi hauduttaa vaikka teetä tai tehdä hiuspohjaa vahvistavan hiushuuhtelun.
• Siivilöidyt siemenet pakataan lasi- tai peltipurkkiin.
• Valmista!

Tutustu myös muihin viikon villiyrtteihin:

Vadelma on yrttiteen aatelinen

Vuodelta 2015:

Vuohenputki on kevään ensi herkku
Koivujen aika on än-nyy-tee-NYT
Isomaksaruoho on kallioiden mehevä vihannes
Poimulehdessä on lempeää voimaa

Ehkäpä Suomen luonnon viehättävin lehti kuuluu poimulehdelle. Piparkakkulaitainen pyöreä lehti oikein kutsuu luokseen poimimaan ja tutustumaan kasviin tarkemmin. Poimulehdellä onkin lempeä luonne; se on mitä mainioin kasvi niin vihanneksena kuin rohtonakin.

Poimulehden kanssa samaan kuvaan pyrkivät voikukka ja lemmikki.

Poimulehtiä (Alchemilla vulgaris) kasvaa Suomen luonnossa itse asiassa noin 25 eri lajia – ja lisäksi puutarhoissa kasvatetaan koristekasvina jättipoimulehteä (Alchemilla mollis). Kaikki nämä lajit soveltuvat syötäviksi ja muuten käytettäviksi. Myös luonnonvarainen poimulehti on kaunis puutarhassa, ja sellaista kannattaisikin harkita koristekasviksi jättipoimulehden sijasta, joka on paikoitellen Suomessa villiintynyt ja sitä tarkkaillaan mahdollisesti haitallisena vieraslajina.

Poimulehti on ennen kaikkea erinomainen salaattikasvi ja teeyrtti. Siitä voi käyttää ihan kaikki maanpäälliset osat. Lehdet ovat parhaimillaan ennen kukintaa, mutta ovat ne kelpo aineista kukinnan jälkeenkin, kunhan ovat välttyneet hyönteisiltä ja sienitaudeilta. Jos lehdessä on hyönteisen tekemiä reikiä tai pölyn näköistä härmää, täytyy se jättää syömättä.

Jos terveet, vanhat lehdet tuntuvat puisevilta, mutta niiden maku on hyvä, voi ne käyttää kypsennettäviin ruokiin tai silputa lehdet ennen salaattiin lisäämistä. Lähes huomaamattomat, mutta läheltä katsoen kauniit poimulehden kukat sopivat vaikkapa koristeiksi ruokiin. Tuoreena ja kuivattuna poimulehden kaikista osista saa hauduttamalla mietoa, hyvänmakuista teetä.

Poimulehden vihreä-keltainen kukka ei juuri huomiota herätä. Sen ei olekaan tarkoitus houkutella pölyttäjiä, koska kasvi lisääntyy itsenäisesti.

Poimulehden voimiin on uskottu pitkään. Alkemistit uskoivat muuttavansa raudan kullaksi lehden keskelle muodostuvan kastehelmen avulla. Saman nesteen on uskottu säilyttävän ikuisen nuoruuden. Kasvilla on ihan todellista merkitystä rohdoksena. Se hoitaa limakalvoja, estää tulehduksia ja parantaa ruuansulatusta. Se on myös tunnetusti naisten yrtti, sillä se tasapainoittaa hormonitoimintaa ja lievittää kuukautis- ja vaihdevuosivaivoja.

Poimulehteä voi käyttää sisäisesti teenä ja ulkoisesti esimerkiksi murskattuna haavoille estämään tulehduksia ja edistämään arpeutumista. Se käy mainiosti myös kosmetiikan valmistukseen ihoa puhdistavien ja turvotusta poistavien ominaisuuksiensa johdosta.

Lue myös sarjan muut osat:
Vuohenputki on kevään ensi herkku
Koivujen aika on än-nyy-tee-NYT
Isomaksaruoho on kallioiden mehevä vihannes

Vihreiden villivihannesten joukossa isomaksaruoho on ihan omaa luokkaansa. Kallioilla viihtyvä mehikasvi on yllättävä ilmestys Suomen luonnossa. Sen isokokoiset, mehevät lehdet tarjoavat mukavaa pureskeltavaa ja niiden maku on raikkaan hedelmäinen. Ihan parasta salaattiainesta!

Isomaksaruohoa voi kerätä ja syödä keväästä ainakin elokuulle saakka. Kasvi varastoi kosteutta, joten se pysyy mehevänä ja napakkana, kun monet ohutlehtisemmät villiyrtit muuttuvat kesän edetessä puiseviksi. Keväällä verson voi käyttää kokonaan, vanhemmiten on hyvä käyttää vain lehtiä. Kasvi selviytyy hyvin kuivistakin kausista, koska se varastoi vettä varren ja lehtien lisäksi myös juurimukuloihinsa. Parhaimmillaan isomaksaruoho on kypsentämättömänä esimerkiksi salaateissa. Sen voi myös kevyesti paistaa tai ryöpätä pikaisesti (10 sekuntia). Säilömiseen se ei oikein sovellu, mutta tuoreena sitä kannattaa nauttia pitkin kasvukautta.

Isomaksaruohon voi sekoittaa koristekasveina viljeltäviin maksaruohoihin, mutta luonnonvaraisista kasveista Suomessa sille ei löydy näköislajeja. Isomaksaruoho viihtyy luontaisesti Etelä- ja Lounais-Suomessa ja länsirannikolla kalliolla, kivimuureilla ja muilla kivisillä ja hiekkaisilla kasvupaikoilla, mutta myös pihoilla ja puutarhoissa. Sisämaassa se esiintyy yleensä koristekasvina tai puutarhakarkulaisena.

Isomaksaruohon keruussa on aina käytettävä malttia ja jätettävä osa keräämättä, sillä isomaksaruoho on uhanalaisen apolloperhosen toukan ravintoa.

Lue myös sarjan muut osat:
Vuohenputki on kevään ensi herkku
Koivujen aika on än-nyy-tee-NYT
Poimulehdessä on lempeää voimaa

Oletko huomannut, kuinka yht’äkkiä luonto on muuttunut heleäksi? Minä haltioiduin tästä havainnosta tällä viikolla. Nurmet ja heinikot vihertävät, pensaat ovat saaneet väriä ja metsän rajaa koristaa vaaleanvihreä huntu – koivu on avannut silmunsa. Luonto on herkimmillään, kun kaikkialla orastaa uuden kasvun kausi.

Koivun hiirenkorvien aika hujahtaa usein ohi aivan hetkessä, ja pian täyteläinen vihreä onkin jo lehtimetsän valtaväri. Villiyrttiharrastajan tuleekin koivun kanssa olla erityisen valppaana. Ruoka- ja rohtokäytön kannalta puun käyttökelpoisimpia osia on saatavilla vain keväällä ja alkukesästä. Mahlan keruuaika on tältä keväältä jo ohi, ainakin eteläisessä Suomessa, sillä mahlan juoksutus onnistuu vain silmujen puhkeamiseen saakka.

Hiirenkorvat ja vasta avautuneet nuoret lehdet ovat sen sijaan nyt parhaimmillaan. Pienissä, tahmeissa lehdissä on valtavasti C-vitamiinia. Ne maistuvat herkullisen kesäisiltä! Mielleyhtymää juhannussaunan koivuvihtaan ei voi välttää – on se sitten hyvä asia tai ei. Lehtiä voi käyttää salaateissa, leivän päällä ja lisätä mausteeksi lämpimiin ruokiin, tuoreiden yrttien tapaan vasta kypsennyksen lopuksi, jotta tärkeät ravintoaineet ja maut eivät karkaa. Sekä hieskoivun (Betula pubescens) että rauduskoivun (Betula pendula) lehtiä voi syödä, mutta rauduskoivun lehtiä pidetään hieman paremman makuisina ja niissä on myös enemmän C-vitamiinia.

HUOM! Kaikkien koivun osien keräämiseen täytyy saada maanomistajan lupa! Omalta pihaltakin silmuja ja lehtiä kannattaa kerätä maltilla sieltä täältä, eikä nyppiä kaikkia alaoksia tyhjiksi lehdistä.

Nesteenpoistolääkkeiden kilpailija

Koivu on melko voimakas, mutta pehmeästi vaikuttava rohdos.  Se poistaa tehokkaasti ylimääräistä nestettä ja turvotusta kehosta, ja sitä pidetään jopa kemiallisten nesteenpoistolääkkeiden veroisena. Se sopii siis hyvin niille, joilla on turhan korkea verenpaine. Koivua on käytetty myös munuais- ja virtsatietulehduksiin sekä kihdin ja reumatismin hoitoon. Rohdoksena käytetään yleensä koivunlehtiteetä, jota varten kannattaa kerätä ja kuivata vasta täysin avautuneita lehtiä. Koivussa on eteeristä eli haihtuvaa öljyä, joka ehkäisee tulehduksia. Hiirenkorvissa haihtuvaa öljyä voi olla jopa 4-6%. Etenkin silmujen vaikutus on täysikasvuisia lehtiä voimakkaampi, mutta niiden sisältämä pihka voi ärsyttää munuaisia.

Rohdosvaikutuksen vuoksi kannattaa pitää kohtuus mielessä koivunlehtiä syödessä ja teetä juodessa. Matalasta verenpaineesta kärsivien tulee olla koivun kanssa varovaisia, koska nesteenpoistajana se saattaa laskea verenpainetta entisestään. Myös diabeettikkojen kannattaa käyttää lehtiä varovaisesti, koska ne saattavat aiheuttaa verensokerin nopeaa alenemista.

Ulkoisesti koivua käytetään perinteisesti tietysti vihtana. Lisäksi se sopii hiustenhoitoon esim. hiushuuhteena. Se vahvistaa päänahkaa, estää hiustenlähtöä ja hoitaa hiuksia. Tosin jotkut sanovat vaaleiden hiusten saavan koivuhuuhtelusta vihertävää väriä.

Koivuviinaa iloksi ja rohdoksi

Siellä, missä koivut ovat vasta silmuilla, voi kerätä myös silmut talteen ja valmistaa niistä vaikkapa silmuviinaa. Samaan hommaan sopivat myös hiirenkorvat. Koivuviina on maistuva snapsi esimerkiksi juhannuspöytään, mutta sitä on käytetty myös rohtona sekä sisäisesti että ulkoisesti reumatismin hoitoon.

Ohje: Koivuviina

vajaa pullollinen maustamatonta viinaa
reilu kourallinen silmuja tai hiirenkorvia
(sokeria)

Jätä viina uuttumaan vuorokaudesta pariin viikkoon. Siivilöi koivun silmut tai hiirenkorvat pois. Lisää halutetessasi lusikallinen sokeria. Tarjoa viileänä.

Lue myös Viikon villiyrtti- sarjan muut osat:
Vuohenputki on kevään ensi herkku
Isomaksaruoho on kallioiden mehevä vihannes
Poimulehdessä on lempeää voimaa