Juuret maassa

Luonnon antimia ja luonnon tarjoamia elämyksiä

Pihkassa, osa 2: Miten kuusen pihkaa kerätään?

2 kommenttia

Pihkaa voi kerätä kaikkina vuodenaikoina, mutta kevään katsotaan olevan parasta keruuaikaa. Pihkan kerääminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, vaan siihen tarvitaan aina maanomistajan lupa.

Kaupallisesti kuusenpihkaa otetaan talteen valuttamalla ja kuorimalla tai vaurioittamalla eläviä puita niin, että puu saadaan tuottamaan pihkaa. Puun vahingoittaminen ei ole kuitenkaan välttämätöntä vaan omaan tarpeeseen pihkaa on mahdollista kerätä ihan riittävästi puihin muilla tavoin tulleista ruhjeista.

Koska kuusen pihkaa muodostuu puiden vioittuneisiin kohtiin, ei sitä ole suinkaan kaikissa puissa. Keruu onnistuu parhaiten melko iäkkäässä metsässä, josta todennäköisesti löytyy vaurioituneita puita. Vauriokohdassa pihkaa on valunut rungolle tai muodostunut kerrokseksi haavan päälle. Tällaisista kohdista pihkan irrottaminen onnistuu kätevästi puukolla. Mukaan tulee helposti myös vähän kaarnaa, ja kannattaakin varautua siihen, että keruupihkan painosta jopa kolmasosa on roskia.

Pihkan keruuastia

Keruuvälineeksi tarvitaan puukko. Keruuastiana tällä kertaa pahvimuki.

Pihka on todella tarttuvaa tavaraa, joten keruuastian kannattaa olla uhrattavaksi kelpaava tai kertakäyttöinen. Keruuseen käytetty puukko on hyvä puhdistaa heti käytön jälkeen. Parhaiten pihka liukenee kasviöljyyn (esim. rypsiöljy) tai alkoholiin. Lopulta puukon voi toki tiskata, mutta viemäriin tulisi joutua mahdollisimman vähän pihkaa, joka voi tukkia putket.

Purkkaa suoraan metsästä

Ne, jotka eivät pelkää hampaiden paikkojen irtoamista, voivat keruun lomassa kokeilla kivikautista purkkaa, purupihkaa. Pieni pala kuivettunutta ja puhdasta, kaarnatonta kuusenpihkaa laitetaan suuhun ja pureskellaan.

Pihka tosiaan muuttuu purkkamaiseksi – ja antimikrobisena aineena siitä tuskin on ainakaan haittaa suuhygienian kannalta! Hampaita ja ikeniä desinfioivaa pihkapurkkaa on ilmeisesti myyty vielä 1900-luvun alussa.

Lue Pihkassa-juttusarjan edellinen osa: Kuusen oma haavavoide. Seuraavassa osassa käsittelen sitä, miten pihkaa käytetään.

Pala pihkaa kämmenellä

Pihka irtoaa puun rungolta pieninä – tai vähän isompinakin – paloina.

Kirjoittaja: Kaisa

Juuret maassa on luontoelämyksiä ja luonnonantimia, ulkoilua ja retkiä lapsen tahdissa sekä ilon ja rauhan löytämistä metsästä. Laatimalleni Villiyrttimatka-verkkokurssille voi lähteä ympäri vuoden! Yhteystiedot: Kaisa Vermasheinä, kaisa@juuretmaassa.com

2 thoughts on “Pihkassa, osa 2: Miten kuusen pihkaa kerätään?

  1. Päivitysilmoitus: Pihkassa, osa 1: Kuusen oma haavavoide | Juuret maassa

  2. Päivitysilmoitus: Pihkassa, osa 3: Salvaa ruhjeisiin, öljyä ihottumiin | Juuret maassa

Jätä kommentti