Juuret maassa

Luonnon antimia ja luonnon tarjoamia elämyksiä


Jätä kommentti

Yhden yön patikkaretki majavien mailla Isojärven kansallispuistossa

Haaveissani siintää kahden vuoden tauon jälkeen usean päivän vaellus. Niinpä minun ja puolisoni oli testattava vaelluskamppeet ja kävelykunto ennen isompaa koitosta. Yöretki luonnon helmaan on aina tervetullut lomanen arjen keskellä.

Isojärven kansallispuisto valikoitui yhden yön patikkaretkemme kohteeksi. Kuhmoisissa sijaitseva kansallispuisto oli meille ennestään tuntematon ja retki sinne oli ollut useita kertoja mielessä.

Isojärvi. Kuva: Kaisa Vermasheinä, Juuret maassa

Kuvankaunis Isojärvi ja Kalalahden tulipaikka, vaelluksen viimeinen kahvitauko.

Ajomatka Isojärvelle kodistamme Helsingistä on noin 200 kilometriä eli melko pitkä, mutta päätimme kuitenkin ajaa matkan uusien maisemien vuoksi. Isojärvellä on myös mahdollista kiertää sopivan mittainen, parinkymmenen kilometrin lenkki. Isojärven kansallispuistosta emme tienneet juuri muuta kuin Heretyn kämppäkahvilan ja sen, että siellä asustelee majavia.

Isojärvi tarjosi meille vaihtelevia metsämaisemia, korkeuseroja ja erämaisia lampia. Kiinnitimme myös huomiota maiseman kivisyyteen. Valtavia siirtolokareita tuntui odottavan joka mutkan takana! Reitin varrella oli useita kauniita taukopaikkoja ja totta vie – majavien läsnäolosta ei jäänyt epäilyksiä.

Isojärven kansallispuisto. Kuva: Retkikartta.fi

Kuljimme punaisella merkittyä kesäreittiä vastapäivään pohjoisesta Kalalahden pysäköintipaikalta etelään Herettyyn, sitten Kuorejärven laavun kautta Vahterjärven laavulle yöksi.

Kuljimme yhteensä noin 25 kilometrin matkan, josta ensimmäisenä päivänä talsimme noin 17 kilometriä. Yöpymispaikoista oli jopa valinnan varaa. Reittivalinnan myötä valitsimme Vahterjärven laavun ja tulipaikan, jonka läheisyyteen pystytimme oman laavumajoitteemme.

Puolisoni on ostanut teltan korvaajaksi laavukankaan eli tarpin, joka on muuten kotimaista käsityötä. Tämä oli toinen laavukankaan alla nukkumani yö ja sain ihan hyvät unet. Täytyy kuitenkin myöntää, että teltan tuomaan suojaan tottuneena avoimessa laavussa nukkuminen tuntuu vielä aika oudolta.

Kuva: Kaisa Vermasheinä, Juuret maassa

Laavumajoitteemme Vahterjärven rannalla.

Vahterjärvi. Kuva: Kaisa Vermasheinä, Juuret maassa

Vahterjärvi ja sen rantakalliolla oleva laavu tyynessä illassa.

Isojärven kansallispuisto on hieno ja rauhallinen luontokohde, johon voi eteläisen Suomen alueelta tehdä päiväretkiä tai jopa parin päivän vaelluksen. Monet aloittavat retkensä Heretystä, jossa toimii puiston opastuspiste ja kahvila vanhassa savottakämpässä. Itse suunnittelimme reittimme niin, että pidimme Heretyssä pienen evästauon.

Kävelyreitit ovat paikoitelleen hyvin vaativia, koska korkeuseroja riittää. Polku vaihteli tasaisesta ja helppokulkuisesta neulasmatosta jyrkkään, juurakkoiseen ja kiviseen kulku-uraan. Etenkin puiston itäosassa Vahterjärven ja Kalalahden välillä kulkua hankaloittivat kaatuneet puut, jotka kaikesta päätellen ovat rysähtäneet polun poikki nyt kesällä 2019.

Isojärven reitti. Kuva: Kaisa Vermasheinä, Juuret maassa

Helppokulkuista polkua Kalalahden ja Lortikan välillä.

Isojärven reitti. Kuva: Kaisa Vermasheinä, Juuret maassa

Kivikkoista ja mäkistä polkua Kurkijärven ja Kuorejärven välillä.

Mielenkiintoisen erityispiirteen kansallispuiston luonnolle antavat majavat, joita on aiemmin pesinyt lähes kaikissa alueen lammissa. Itse eläimiä ei helposti näe, koska ne ovat aktiivisia öisin. Majavien kaatamia puita ja niiden rakentamia patoja sen sijaan pääsee näkemään. Majavien tekosten myötä tulvineet lammet ovat kelopuineen erikoisen, jopa jotenkin muinaisen näköisiä.

Hevosjärvi. Kuva: Kaisa Vermasheinä, Juuret maassa

Majavan patoama Hevosjärvi.

Kuva: Kaisa Vermasheinä, Juuret maassa

Polulle kaatunut suuri haapa, jonka kaatumista majava on selvästi hampaillaan edesauttanut.

Kaiken kaikkiaan suosittelen tutustumaan Isojärven kansallispuistoon. Meille tämä kesäinen retki antoi esimakua pidemmästä vaelluksesta. Kotiin tullessa jalat tuntuivat raskailta, mutta mieli rentoutuneelta.

Lue lisää Isojärven kansallispuistosta: https://www.luontoon.fi/isojarvi

Kuorejärvi. Kuva: Kaisa Vermasheinä, Juuret maassa

Evästauko Kuorejärven tulipaikalla.

Isojärven kansallispuisto. Kuva: Kaisa Vermasheinä, Juuret maassa

Silmiä sopi lepuuttaa Isojärven lukuisten lampien ja järvien äärellä.


Jätä kommentti

Selkeät ohjeet kasvovoiteen valmistukseen – opi tekemään luonnonkosmetiikkaa

Luonnonkosmetiikan valmistaminen on kiva harrastus, jonka tuloksena saa laadukasta ja yksilöllistä kosmetiikkaa omaan käyttöön tai lahjaksi. Kerron tässä jutussa mahdollisimman selkeästi ja yksityiskohtaisesti, miten voit tehdä ihanan ruusuisen kasvovoiteen. Lopussa on kasvovoiteen resepti. Etenkin jos valmistat emulsiovoidetta ensimmäistä kertaa, suosittelen lukemaan koko jutun.

Kasvovoiteen tekeminen kotikeittiössä on mahdollista, jos on valmis tarttumaan haasteeseen.

Ensin on valmistauduttava muutamilla erityisraaka-aineilla ja tarvikkeilla. Voiteen valmistuksen oppiminen vaatii hieman vaivaa, mutta kun sen kerran taitaa, voi suunnitella ja valmistaa omilla resepteillä monenlaisia voiteita kasvoille, käsille, jaloille ja vartalolle. Samalla perusmenetelmällä valmistuvat raaka-aineita ja niiden osuuksia muuntelemalla myös puhdistusemulsio ja hiusten hoitoaine.

Valmiita voideohjeita ja raaka-ainetietoutta löydät muun muassa kirjastani Lempää kauneutta luonnosta.

Kurtturuusu tuoksuu voimakkaasti.

Villin kurtturuusun terälehdet tuoksuvat voimakkaasti ja sopivat mainiosti kosmetiikkaan.

Mitä tarvitset voiteen valmistamiseen?

Tarvikkeet ohjeen mukaisen voiteen tekemiseen:

  • kaksi kuumuutta kestävää lasi- tai teräsastiaa (tilavuus vähintään 3 dl)
  • teesiivilä tai vastaava
  • liesi ja kattila vesihaudetta varten
  • digitaalinen keittiövaaka aineiden mittaamiseen
  • digitaalinen lämpömittari
  • lusikat mittaamiseen ja sekoittamiseen
  • mittalusikat (1 ml ja 5 ml, ei välttämättömiä)
  • pakkaukset ja etikettitarrat

Raaka-aineet:

  • hanavesi
  • ruusun terälehdet
  • jojobaöljy
  • arganöljy
  • kookosöljy
  • Olivem 1000 -emulgointiaine
  • Rokonsal-säilöntäaine
  • E-vitamiini
  • eteerinen öljy (ei välttämätön)

Mainitut raaka-aineet on mahdollista ostaa esimerkiksi Limepop-verkkokaupasta. Myös ruokakaupan kylmäpuristettua kookosöljyä voi käyttää kosmetiikan teossa. Eteerisiä öljyjä myydään esimerkiksi luotaistuotekaupoissa, joissa niiden valintaan saa apua ja niitä voi tuoksutella ja valita itseään miellyttävän tuoksun.

Ruusun terälehtiä voit kerätä luonnosta tai omalta pihalta ja käyttää tuoreena, kuten minä tein, tai voit ostaa ne kuivattuina. Voit käyttää mitä tahansa tuoksuvaa ruusulajia. Muun muassa yleisesti villinä kasvava kurtturuusu on ihanan tuoksuinen. Kuivattua ruusua tarvitset vain pari ruokalusikallista.

Emulsiovoiteen aineksia voi ostaa verkkokaupoista ja osittain myös ruokakaupasta. Ruusuhaudukkeesta syntyi myös kuvan kasvovesi.

Miten onnistut voiteen tekemisessä?

Voiteen tekemisessä olennaista on se, että nesteet (eli vesifaasi) ja rasvat (eli öljyfaasi) lämmitetään samaan lämpötilaan ja sekoitetaan sitten yhteen. Tällöin muodostuu emulsion tasainen koostumus. Riskinä on seoksen juoksettuminen, jos ainekset ovat sekoitusvaiheessa kovin erilämpöisiä. Kun tämä vaihe onnistuu, on voiteen teko melko vaivatonta ja jopa nopeaa.

Esivalmistelujen jälkeen minulla kului tämän voiteen tekoon alle puoli tuntia.

Tänään valmistin ison määrän voidetta, josta sain kaksi kätevää pumppupullollista kasvovoidetta – itselle ja äidilleni. Samalla täytin isomman pullon samalla voiteella, jonka tuunasin vartalovoiteeksi lisäämällä raikkaan tuoksun eteerisillä öljyillä.

Voiteen pääraaka-aineiksi valitsin kuivaa ja herkkää ihoa hoitavan ruusun, elvyttävän ja hyvin imeytyvän jojobaöljyn, tehokkasti ihoa hoitavan ja kosteuttavan arganöljyn sekä ihoa suojaavan ja voidetta osaltaan paksuntavan kookosöljyn. Kasvovoiteeseen en lisännyt eteeristä öljyä, joten se tuoksuu kevyesti kookokselta. Vaikka ruusuhauduke tuoksuu voimakkaasti, tuoksu säilyy vain hyvin vienosti voiteessa.

Itsetehty kasvovoide pumppupullossa.

Kasvovoiteen voi pakata kätevään pumppupulloon.

Ja sitten itse reseptin pariin! Ohjeesta tulee noin 300 ml voidetta.

Vesifaasi

  • 240 ml ruusuhauduketta (reilu 2,5 dl vettä ja noin 1 dl tuoreita tai 2 rkl kuivattuja ruusun terälehtiä)

Öljyfaasi

  • 25 ml (5 tl) jojobaöljyä
  • 10 ml (2 tl) arganöljyä
  • 10 g kookosöljyä
  • 12 g Olivem 1000 -emulgointiainetta

Jäähdytysvaihe

  • 3 ml (60 tippaa) Rokonsal-säilöntäainetta
  • 3 ml (60 tippaa) E-vitamiinia
  • (5-15 tippaa eteeristä öljyä valinnan mukaan)

Valmista yrttihauduke: kaada keitetty hanavesi ruusun terälehtien päälle, hauduta vähintään 15 minuuttia ja siivilöi terälehdet pois. Itse annoin haudukkeen hautua ja jäähtyä ulkona yön yli, minkä jälkeen siirsin sen jääkaappiin odottamaan käyttöä. Voit siis valmistaa haudukkeen myös vähän etukäteen.

Mittaa ohjeen mukainen määrä ruusuhauduketta kuumuutta kestävään lasi- tai teräsastiaan. Mittaa öljyfaasin aineet toiseen astiaan. Käytä mieluiten mittalusikkaa ja digitaalista vaakaa. Laita molemmat astiat vesihauteeseen eli liedellä olevaan kattilaan, jossa on pohjalla sopivasti kuumaa vettä. Sopivasti tarkoittaa, että astiat eivät kellu, vaan ne pysyvät tukevasti pystyssä. Kuumenna, kunnes molempien faasien lämpötilat ovat 70-75 astetta. Käytä digitaalista lämpömittaria. Joudut todennäköisesti nostamaan jomman kumman faasin välillä jäähylle, jotta molemmat saavuttavat 70 asteen lämpötilan samaan aikaan. Yleensä öljyt kuumenevat nopeammin kuin vesi.

Kun faasit ovat samanlämpöiset, on aika toimia ripeästi. Nosta vesifaasi vesihauteesta, mutta jätä öljyfaasi vielä vesihauteeseen. Lisää vesifaasi öljyfaasin joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Yritä välttää vaahdottamista. Noin minuutin sekoituksen jälkeen nosta astia huoneenlämpöön ja jatka sekoittamista, kunnes seos sakenee. Muista sammuttaa liesi!

Aluksi seos on löysää, mutta jäähtyessään se sakenee. Voit siirtää seoksen viileään vesihauteeseen emulsion valmistumisen nopeuttamiseksi. Kun seos on alle 40-asteista, lisää jäähdytysvaiheen aineet ja sekoita tasaiseksi. Siirrä kasvovoide pulloihin tai purkkeihin ja merkitse kauniilla etiketeillä. Voiteesi on käyttövalmista!

Kannattaa merkitä etiketteihin valmistuspäivä. Säilöntäaineen ansiosta voide säilyy useita kuukausia.

Ohje on nyt hallussa, joten ei muuta kuin tekemään! Kerrothan kommentilla, miten onnistuit – tai kysy lisätietoja, jos kaipaat vielä apua ennen aloittamista. Onnea ja iloa matkaan!

Emulsiovoiteen valmistaminen.

Tasaisen koostumuksen muodostumiseksi voideaineksia on lopuksi sekoitettava kärsivällisesti.


8 kommenttia

Erään vauvaperheen tarina – yksi ”mutta” aloitti uuden elämän erityislapsen vanhempina

Meille syntyi 10 kuukautta sitten vauva, ihana ihmisen alku, esikoislapsemme. Ymmärsimme raskaustestin näyttäessä positiivista, että elämämme tulee muuttumaan. Kuten kaikilla esikoistaan odottavilla, meillä oli kuvitelmia vauvaperheen arjesta. Ja niinkuin ehkä muillakin, oletuksemme osuivat harhaan – ja millä tavalla.

Käänne tapahtui raskausviikolla 20. Alkuraskaus oli sujunut tavanomaisesti. Menin rakenneultraan Kätilöopistolle suoraan työpalaverista, josta lähtiessäni huikkasin, että ”menemme kuulemaan lapsen sukupuolen.” Odotettu tieto jäi kuitenkin muiden uutisten varjoon.

”Täällä on molemmat kädet ja kymmenen sormea. Ja jalat ja kymmenen varvasta ja kaikki ihan normaalisti, mutta – – -”

Siihen sanaan elämämme pysähtyi. Sikiön niska ja kaula näyttivät normaalia paksummilta. Kätilö kutsui kollegansa tutkimaan ultraäänikuvaa, ja sitten lääkärin. Tässä vaiheessa varmaan jo itkin, ja puolisoni istui hiljaa vieressäni kädestäni pidellen. Saimme seuraavalle päivälle kiireellisen ajan Naistenklinikan Sikiötutkimusyksikköön.

ultraääni

Ulkona Kätilöopiston pihalla oli kaunis, aurinkoinen syyskuun iltapäivä. Oma mieleni oli sumussa. Puolisollani oli päivänkirkas mieli ja kuin ihmeen kautta hän löysi oikeat sanat.

”Kyllä me tästä selvitään. Ja jos ei selvitä niin yritetään niin kauan kunnes onnistutaan.”

Siitä muodostui meille kuin mantra. Kyllä me tästä selvitään. Vaikka olisin halunnut vaipua sängyn pohjalle ja pysäyttää koko maailman, päätin jatkaa elämää mahdollisimman normaalisti. Läpi arjen, työpäivien ja raskaudesta johtuvien yöheräämisten kannoin mukanani tukahduttavaa epävarmuutta ja pelkoa siitä, saisimmeko pitää tämän lapsen ja kuinka sairas hän olisi syntyessään.

Seuraavien viikkojen aikana saimme tietää, että sikiöllä on kohdussa kaikki hyvin. Opin luottamaan, että niin kauan, kun vauva olisi kohdussa, hänellä ei olisi hätää.

Sikiön niskan turvotuksen syystä kuulimme lääkäreiltä sen sijaan monia arvioita. Lukuisten ultraäänitutkimusten, lapsivesitutkimuksen ja magneettikuvauksen jälkeen saimme melko varman diagnoosin: lapsella on lymfaattinen malformaatio eli imutie-epämuodostuma. Jaa mikä? Niinpä, tässä vaiheessa emme tienneet tästä erittäin harvinaisesta sairaudesta yhtään mitään.

Kaksi mustaa ja sumuista viikkoa takanamme, ja nyt edessä elämämme suurin kysymys: pidämmekö tämän lapsen?

Suomen lain mukaan raskauden olisi voinut vielä keskeyttää. Lääkärien oli esitettävä meille tuo kysymys olosuhteissa, joissa kenenkään vanhemman ei pitäisi joutua vastausta pohtimaan.

Vastaus oli meille kuitenkin melko helppo – kummankaan mielestä ei ollut meidän tehtävämme lopettaa jo alkanutta elämää. Kun saimme varmistuksen, että lapsemme voisi elää sairautensa kanssa ihmisarvoista elämää, olimme varmoja.

Vauva jatkoi kasvuaan kohdussa, ja me vanhemmat ryhdyimme kasvamaan kohti erityislapsen vanhemmutta.

Kuulimme, että lapsi syntyisi erityisellä exit-sektiolla, jonka aikana hänen hengitystiensä turvattaisiin intuboimalla. Sitten hänelle tehtäisiin trakeostomia, kirurginen toimenpide, jonka jälkeen hän hengittäisi kaulalle tehdyn aukon ja siihen laitetun putken kautta. Ilman sitä lapsi ei voisi hengittää, sillä sairaus turvottaa hänen ylähengitystiensä tukkoon. Trakeostomia eli trakari olisi hänellä vuosia.

Lapsi viettäisi ainakin muutamia kuukausia syntymänsä jälkeen sairaalassa. Sen jälkeenkin hän tarvitsee trakeostomian takia ympärivuorokautista valvontaa, josta vastaisi meillä kotona kotisairaalan hoitorinki. Kotiimme tulisi siis mahdollisesti useiden vuosien ajaksi ulkopuolinen ihminen – se olisi hoitajien työpaikka.

Opimme myös sen, että sairaus olisi lapsellamme koko hänen elämänsä ajan. Se ei aiheuttaisi hänelle jatkuvia kipuja, mutta hoidot ja niistä toipuminen olisi kivuliasta. Sehän oli hyvä uutinen: sairautta voitaisiin siis hoitaa!

Puhumaan oppiminen olisi hankalaa, koska trakeostomia estää lasta tuottamasta ääntä normaalisti. Nieleminen olisi todennäköisesti vaikeaa. Lisäksi lääkäri arvioi, että lapsi tulisi tarvitsemaan fysioterapiaa kookkaan kaulan alueen turvotuksen vuoksi. Muuten hän olisi tavallinen poika ja voisi elää melko tavallista elämää.

Näillä mentiin ja jännitettiin synnytystä. Sikiötutkimusyksikössä kävimme usein. Sikiön kehitystä seurattiin ultraäänellä tiheimmillään joka toinen viikko. Synnytys aikataulutettiin joulun välipäiville kuukautta ennen laskettua aikaa. Viikkoa ennen synnytystä vauvan intuboinnista vastaava kirurgi kävi tervehtimässä meitä Naistenklinikalla käydessämme. Hänen sanoistaan syntyi taas uusi mantra, jonka varaan laskimme toivomme.

”Kyllä me tää hoidetaan!” kirurgi vakuutti.

Itse muistan synnytyspäivästä katkelmia. Sen, kuinka aamuvarhain tapasin Naistenklinikan kellarikerroksessa joukon lääkäreitä, hoitajia ja kätilöitä. Itsepintaisesti taapersin tunnelikäytävässä kohti Lastenklinikkaa, missä sektio tehtäisiin, kunnes taivuin sairaalasängyssä työnnettäväksi.

Leikkaussalissa ennen nukutusta henkilökunta esittäytyi toisilleen ja laskin kolmisenkymmentä nimeä – Naistenklinikan väen lisäksi joukkoon oli liittynyt kirurgeja ja hoitajia Lastenklinikalta. Itse synnytyksestä en tietenkään muista mitään – olin autuaasti nukutettuna.

Heräsin anestesiasta leikkaussalissa. Sain kuulla, että minulle on syntynyt poika.

Toimenpide oli vaativa. Siitä kertoi jo hurja henkilökunnan määrä verrattuna tavanomaiseen sektioon eli keisarinleikkaukseen. Oma mieleni oli kuitenkin luottavainen. Leikkauksen alkaessa jännitin, mutta en pelännyt. Olin osaavissa käsissä. Puolisoni sen sijaan oli kauhuissaan sekä minun että syntymättömän vauvan puolesta. Ne tunnit, jotka vietin leikkaussalissa, hän käveli pitkin Helsingin katuja. Käveli ja käveli, yhteensä kymmenen kilometriä. Puolisoni oli meistä se, joka pääsi näkemään vauvamme ensin Lastenklinikan teho-osastolla. Kaikki meni hyvin.

Asiat etenivät synnytyksessä ja sen jälkeen paljolti sen mukaan, mitä olimme etukäteen saaneet kuulla. Vuorokauden iässä lapselle laitettiin trakari. Minä kotiuduin synnytyssairaalasta, mutta vauva jäi hoitoon Lastenklinikalle. Vauva-arki lähti rullaamaan vähän toisella tavalla, kodin ja Lastenklinikan välillä.

Arvio muutamasta kuukaudesta venyi ja lapsemme asui puoli vuotta Lastenklinikan vuodeosastolla. Jälkikäteen ajateltuna ja koko elämän mittaan suhteutettuna aika on lyhyt, mutta sairaala-arjen keskellä viikot ja kuukaudet olivat pitkiä. Sen arjen kuvaaminen muutamaan lauseeseen tiivistäen on vaikeaa. Toisaalta opettelet vanhemmuutta vaipanvaihtoineen ja luot suhdetta lapseen, kuten kuka tahansa. Toisaalta elät puolet päivästäsi sairaalassa, jonne jätät lapsesi päivittäin ja vietät illat ja yöt kotona ilman uutta perheenjäsentä.

Joskus saapuessani aamulla osastolle kuulin käytävälle saturaatiomittarin hälytyksen – onko tuo minun lapseni, onko hänellä kaikki hyvin? Joskus taas oli ihan liian hiljaista.

Silloin pelkäsin, että jotain on käynyt, lapseni on viety teho-osastolle ja minulle ei ole ehditty soittaa ja kertoa.

Aina halusin heti lapseni sängyn vierelle. Jos joku pysäytti minut aamulla käytävällä ja kysyi mitä kuuluu, olin tuskissani. Vastasin jotain ympäripyöreää, vaikka oikeasti olisin halunnut sanoa, että hitostako minä tiedän, en ole vielä ehtinyt lapseni luo! Oma mielentilani heijasteli lapsen vointia. Vauvan voinnissa tapahtui dramaattisiakin käänteitä, mutta iso osa ajasta oli olosuhteisiin nähden vakaata toimenpiteen tai voinnin parantumisen odottelua.

Useasti näin unta lapsesta. Tunsin herätessäni hänen lämpönsä sylissäni. Painajaiseksi uni muuttui, kun herätessäni en löytänytkään vauvaa. Onko se peiton alla vai lattialla, pudonnut sängystä? Kunnes havahduin: ei, vauva ei ole täällä, ei tässä sängyssä, huoneessa eikä koko asunnossa. Meillä ei heräilty yösyötöille. Sen sijaan joka ilta liedellä porisi rintapumpun ja maitopullojen steriointikattila.

Kuuden kuukauden jälkeen vauvamme pääsi sairaalasta kotiin. Ensin muutamaksi tunniksi, sitten koko päiväksi, yöksi ja lopulta hän muutti kokonaan kotiin.

Se oli taas kokonaan uuden arjen alku. Perheemme on nyt yhdessä. Kotiutuminen merkitsi myös vapautta kulkea ja liikkua. Lapsemme onkin päässyt viime kuukausien aikana usein kauppaan, metsäretkelle, rannalle, kyläilyille, vauvakerhoon ja jopa Linnanmäelle! Mukanamme kulkee aina lapsen oma hoitaja.

trakari-tarvikkeet

Etsi kuvasta: trakari, lääkeruisku, imukatetri, tekonenä.

Tämä on nyt meidän normaalia vauva-arkeamme. Siihen kuuluu erilaisia rutiineita. Ihoa trakarin ympärillä puhdistetaan ja hoidetaan päivittäin. Lapsen hengitysputki pidetään avoimena akkukäyttöisellä imulaitteella, joka kulkee aina mukana – rattaiden aisassa roikkuu huomiotaherättämätön hoitolaukku, joka kätkee sisäänsä imulaitteen lisäksi imukatetreja, hengitysilman kostuttimia eli tekoneniä, kumihanskoja ja käsidesiä. Lisäksi matkassa kulkee hätälaukku.

Vielä pari viikkoa sitten vakiovarustukseen kuului myös ruokapumppu, sillä lapsen syömään opettelu oli odotetusti hankalaa ja hän sai suurimman osan ravinnostaan nenämahaletkun kautta. Pienokaisemme on nyt oppinut syömään ja juomaan ruokansa itse, mikä on valtava askel. Tällä hetkellä lapsi saa aamuin illoin lääkettä – sellainen iltarutiini meillä.

Lasta on pidettävä yötä päivää silmällä sen varalta, että trakariputki irtoaa tai menee tukkoon.

Meidän vanhempien apuna valvonnassa on hoitaja. Välillä ulkopuolisen ihmisen läsnäolo kotona, kyläillessä ja kauppareissuilla on täysin luontevaa. Välillä tunnen ylimääräisen henkilön varjona selkäni takana, korvina katossa, tulppana lapseni ja minun välissä. Olen kiitollinen kaikesta saamastamme avusta. Samalla tunnen syyllisyyttä siitä, että voin toisin kuin muut vauvojen vanhemmat nukkua yöni rauhassa yöhoitajan tarkkaillessa lapsen unta.

Meillä on myös ihan tavallista.

Vauvalle syötetään aamupuuroa ja hän kiukuttelee, jos ei halua syödä. Lusikat ja tutit lentelevät kaaressa lattialle. Päiväunille lähdetään ulos kärryttelemään. Vauva rakastaa puiden latvojen katselemista ja inhoaa ulkovaatteiden pukemista. Iltaisin vietämme perheaikaa – katsomme vaikka telkkaria vauvan leikkiessä lattialla. Halailemme ja hassuttelemme paljon. Meille lapsemme on maailman ihanin olento ja maailman onnellisin vauva. Aina iloinen ja hymyileväinen – paitsi silloin, kun ei ole.

Rakenneultrasta on kulunut reilu vuosi. Sinä aikana olen itkenyt ja surrut paljon, mutta olen myös nähnyt pienen mytyn kasvavan topakaksi lapseksi. Olen kasvanut äidiksi.

Vauva-arki on rumbaa ihan kaikille, se kääntää elämän kelkan selälleen. Iloja, suruja, pakahduttavaa rakkautta ja haasteita – se on elämää itseään.

Jos jotain olen oppinyt ymmärtämään paremmin tämän vuoden aikana niin sen, että jokaisella meillä on oma ristimme kannettavana. Ei pidä kadehtia sen ihmisen onnea, jonka murhetta ei tunne.

Olemme ikuisesti kiitollisia siitä, että olemme saaneet elämäämme tämän valonlähteen. Toisinkin olisi voinut käydä.

Kiitos.

Pohdin tämän kirjoituksen aloittamista pitkän aikaa – oikeastaan ne kymmenen kuukautta, jotka ovat kuluneet lapseni syntymästä. Jostain syystä en pystynyt kovin laajasti puhumaan raskauden aikana löytyneestä sikiön epämuodostumasta ja sen aiheuttamista tunteistani. Luulen, että häpesin, vaikka tiesin, että vauvan sairaus ei johtunut mistään, mitä olin tehnyt tai jättänyt tekemättä. 

Synnytyksen jälkeen ajatukseni keskittyivät vauvan vointiin ja omaan selviytymiseen. Minua ei juurikaan kiinnostanut se, mitä muut ajattelivat tai olivat ajattelematta perheenlisäyksestämme. Olen myös karttanut sosiaalisia tilanteita, joissa muut, kaukaisemmat kaverit vaikkapa, joutuisivat kohtaamaan hankalan elämäntilanteeni.

Samalla kuitenkin halusin kertoa kaiken. Jos muut postailevat sosiaaliseen mediaan ihania raskaus- ja vauvakuviaan, suloisia pikku varpaita ja kauniita ristiäiskuvia, niin mitä minä voisin laittaa? Voisinhan kertoa söpöjä pikku anekdootteja pojastamme, mutta samalla jättäisin kertomatta sen tärkeimmän. En myöskään halunnut kerätä säälipisteitä – omasta mielestäni olen aika tavallinen äiti, enkä koe tarvetta korostaa erityislapsen vanhemmuuttani.

Niinpä väistelin asiaa kuin elefanttia keskellä huonetta. Lopulta päätin kirjoittaa äitiyteni tarinan niinkuin sen tähän mennessä olen kokenut. Vaikkapa vain sen vuoksi, että kirjoituksesta voi saada vertaistukea joku, joka kuulee rakenneultrassa sen sanan ”mutta”. Ehkä meidän arkemme kuvaus voi saada vastakaikua joltain niin sanottua tavallista lapsiperheen elämää viettävältä – emme me niin erilaisia ole, vaikka olosuhteet eroavatkin.


Jätä kommentti

Retkeilyn lumoissa – yksin yöretkellä

Olen hurahtanut retkeilyyn: luonnossa yöpymiseen, syömiseen, kulkemiseen, olemiseen. Vaellusta olen harjoitellut muutaman vuoden, mutta tänä keväänä minussa on syttynyt kunnon himo ulkoilmaelämään. Kylmästä keväästä huolimatta olen hakeutunut metsään nukkumaan toukokuun kahtena ensimmäisenä viikonloppuna. Kerron yöretkistä jutun lopussa muutamin kuvin ja sanoin.

Intoni taustalla vaikuttavat varmaan helmikuinen muutto Nuuksion luonnon helmasta urbaaniin ympäristöön ja erityisen kiivastahtinen ajanjakso töissä. Syystä tai toisesta, luonnon rauha vetää entistä enemmän puoleensa.

Liesjärven kansallispuiston maisemissa vaihtelevat soiset männiköt ja lammenrannat sekä vanhat kuusimetsät.

Retkeily on tuonut minulle vähän uutta näkökulmaa luontoharrastukseen. Nyt tuntuu jopa hieman koomiselta, kuinka painokkaasti olen ulkona liikkuessani mennyt jonkun hyödyn perässä. Kori tai ämpäri kädessä keruutuotteiden toivossa, lenkkitossut jalassa parempaa kuntoa hakemassa.

Lisääntynyt tieto ja ymmärrys luonnon terveysvaikutuksista on hyvä asia. Kertoo kuitenkin jotain olennaista meistä ihmisistä, että tarvitsemme tutkimustietoa siitä, että luonto ylläpitää ja kohottaa terveyttämme. Tottahan toki niin on! Eihän meitä ole tehty asumaan betonin sisässä, kävelemään tasaisella asfaltilla ja hengittämään lämmitettyä ja suodatettua ilmaa.

Miten onkin päässyt katoamaan luottamus omaan kokemukseen luonnosta? Siellä mieli rauhoittuu ihan itsestään.

Soolo-yöretken rantalehtoon kruunasi kiireetön aamiainen lintujen touhuja seuratessa. Sekä maisema että sää olivat priimaa.

Luonto onkin täydellistä vastapainoa ihmiselle nyt, kun työelämä ja ihan perusarki tuntuvat entistä hätäisemmiltä ja kiireisemmiltä, eivätkä jatkuvasti käsillä olevat laitteet ja näytöt ainakaan vähennä hektisyyden tunnelmaa. Ei ole mikään ihme, että retkeily ja lähiluontokohteet tuntuvat ja näyttävät kasvattavan suosiotaan.

Innostukseni retkeilyyn ei tarkoita, että jättäisin taakseni villiyrtit ja muut luonnon antimet. Sen sijaan, nyt minulla on lisää syitä lähteä yhä usemmin ulos luontoon.

Yö yksin ulkona – rajat koetuksella

Toukokuun toisena viikonloppuna lähdin yöretkelle teemalla ”uskallus”. Nukuin luonnossa ensi kertaa yksin ja lisäksi ensi kertaa riippumatossa. Etukäteen tilanne pelotti, mutta ylitin itseni.

Leirin pystytyksen jälkeen nautin kuuman kaakaon rantakalliolla. Etäiset lintujen äänet muistuttivat, että vaikka minulla ei ollut retkiseuraa, olin ystävien seurassa.

Yöpakkasen armoilla – kaksi yötä Liesjärven kansallispuistossa

Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna suuntasin ystäväni kanssa retkelle uhmaamaan yöpakkasta. Itseni kaltaista vilukissaakaan ei palellut, kun vaatteet ja varusteet olivat riittävät. Varusteilla on merkitystä. Yöpymiseni muuttui kertaheitolla miellyttävämmäksi, kun ostin kunnon makuualustaan.

Polulla mieli rauhoittuu, mutta siltä on välillä kiva vähän poiketa ja kulkea myös ilman painavaa rinkkaa.


2 kommenttia

Villiyrttien perusteet, osa 3: Kosmetiikkaa luonnon antimista

Villi luonnonkosmetiikka on villiyrttiharrastajalle keino laajentaa luonnonkasvien käyttöä keittiöstä kylpyhuoneen puolelle. Suomen luonnon antimet tarjoavat kauneutta ja ulkoista hyvinvointia ruuan ja rohtojen lisäksi.

Kosmetiikkakäyttöön kerättäviä kasveja koskevat samat periaatteet kuin syötäväksikin kerättäviä. Keruun periaatteita ja ulkoiseen käyttöönkin soveltuvia kasveja esiteltiin tämän juttusarjan ensimmäisessä osassa.

ruusu_kukka

Kun syötävien villiyrttien huippusesonkia ovat kevät ja alkukesä, kauneuskasvit ovat usein parhaimmillaan sydänkesällä. Luonnonkosmetiikkaan käytetään usein kukkia ja täysikasvuisia lehtiä: esimerkiksi ruusun terälehtiä, koivun lehtiä, orvokin kukkia ja poimulehden lehtiä.

Kasvien vaikutukset kosmetiikan ainesosina ovat moninaiset. Tämän juttusarjan toisessa osassa käsiteltiin villiyrttien käytön taustaa lääkinnällisinä kasveina. Kasveja on käytetty myös kaunistautumiseen ja puhdistautumiseen kautta aikojen. Hyvä esimerkki tästä on suomalaisille kovin tuttu koivuvihta.

Nykyään voimme hyödyntää kasvien vaikuttavia aineita ihon ja hiusten hoitoon kaupan hyllyiltä tuttujen kosmetiikkatuotteiden muodossa. Itse voi valmistaa esimerkiksi ihovoidetta, shampoota ja hiusten hoitoainetta, joihin voi uuttaa mukaan itse kerättyjä luonnonkasveja.

Mäkikuismaöljyn valmistus.

Kosmetiikan valmistus on luovaa kokeilua

Kokeilu ja onnistumisen kokemus on osa itse tehdyn kosmetiikan viehätystä. Aina kokeilut eivät onnistu, mutta epäonnistuneidenkin yritysten avulla kertyy vähitellen lisää varmuutta omien tuotteiden tekoon.

Hyvinvointituotteiden valmistus villikasveista on hiukan kuin kokkailua: aluksi on hyvä hallita reseptit ja raaka-aineiden käyttäytyminen keskenään. Vähitellen voi ruveta kokeilemaan uudenlaisia reseptejä. Oma mielikuvitus on vain rajana. Kasvien vaikutusten tietäminen ja niiden tunnistaminen on kuitenkin kaiken perustana.

Pihkasalva ja mesiangervosalva.

Alta löydät muutamia helppoja ohjeita villiyrttien käytöstä kauneudenhoidossa. Inspiroivia ja selkeitä ohjeita itse tehtävään luonnonkosmetiikkaan löytyy lisää muun muassa kirjasta Lempeää kauneutta luonnosta (2016). Voit lukea lisää kirjasta ja tilata sen täältä.

Harrastajien vinkkejä ja kokemuksia luonnonmukaisen kotikosmetiikan tekoon löytyy ainakin näistä kahdesta Facebook-ryhmästä: Kotikosmetiikka ja Kotikosmetiikkaa, tee itse huulirasvat, voiteet, sampoot…

Villiyrttien perusteet -juttusarjan edelliset osat.
Osa 1: Luonnonkasvien keruu ja käyttö
Osa 2: Rohdoksista ruokapöytään

Ohjeita villiin luonnonkosmetiikkaan

Hiussuihke

Hiuksia hoitavia yrttejä ovat muun muassa kamomillasaunio, mesiangervo, mintut ja nokkonen. Yrttihoitoa kannattaa antaa myös hiuspohjalle!

2 dl yrttihauduketta (noin 2 rkl kuivattuja yrttejä tai 4 rkl tuoreita yrttejä per 2 dl kiehunutta tai tislattua vettä)
½ tl merisuolaa
(3 tippaa eteeristä öljyä)

Hauduta yrttejä kiehahtaneessa vedessä kannen alla noin puoli tuntia ja siivilöi. Liuota suola siivilöityyn nesteeseen ja lisää halutessasi eteeristä öljyä. Pakkaa suihkepulloon. Hiussuihke säilyy jääkaapissa muutamia päiviä. Sekoita pulloa ennen käyttöä.

Kasvovesi

Kasvoveteen voi käyttää muun muassa kuivalle iholle sopivaa puna-apilaa, ihoa supistavaa poimulehteä tai etenkin rasvaisen ihon kaveria voikukkaa.

1 dl yrttihauduketta (noin 1 rkl kuivattuja yrttejä tai 2 rkl tuoreita yrttejä per 1 dl kiehunutta tai tislattua vettä)
1 tl omenaviinietikkaa
muutama tippa avocado- tai manteliöljyä

Hauduta yrttejä kiehahtaneessa vedessä kannen alla noin puoli tuntia ja siivilöi. Sekoita siivilöityyn nesteeseen muut ainekset ja pakkaa suihke- tai muuhun pulloon. Säilyy jääkaapissa muutamia päiviä. Sekoita ennen käyttöä.

Teksti ja kuvat: Maria Korpi-Anttila ja Kaisa Vermasheinä

Vieraskirjoittaja Maria Korpi-Anttila on luonnonvaratuottajaopiskelija ja kurssittaja, joka oli kesäkauden 2016 työssäoppimassa Juuret maassa – kurssien ja retkien järjestämisessä.


3 kommenttia

Villiyrttien perusteet, osa 2: Rohdoksista ruokapöytään

Ruokaamme rikastuttavat villiyrtit ovat päätyneet lautasillemme vuosisatoja kestäneen, vaiheikkaan historian myötä – usein entisajan apteekkien ja rohdoskaappien kautta. Suomessa luonnonkasvien käyttöön ravintona ja rohtoina on pitkät perinteet.

Kansanlääkintä, jossa kasveilla on tärkeä rooli, hallitsi terveydenhoitoa Suomessa 1800-luvun loppuun asti. Villiyrteistä muun muassa siankärsämöä on käytetty jokapaikan rohtona kotioloissa ja siitä on valmistettu lääkkeitä.  Jopa monet nykyään arkiset mausteet, kuten pippurit ja inkivääri, olivat pitkään lääkkeiksi miellettyä apteekkitavaraa.

Kuva: Maria Korpi-Anttila

Lönnrot ja Linné (1700-l.) keräsivät aikoinaan tietoa yrteistä ja myös niiden käytöstä rohtoina. Lönnrotin kirjoittama Suomalaisen talonpojan kotilääkäri (ensimmäinen painos vuonna 1838) sisälsi hoito-ohjeita ja terveyttä edistäviä ohjeita sekä ohjeisti yrttien keräämiseen ja kuivatukseen.

Naantalin luostarin yrteistä ja yrttihoidoista kirjoitettiin jo 1400-luvulla kirja. Se oli ruotsinkielinen ja vuonna 2011 sen pohjalta on julkaistu Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja.

1900-luvulla Toivo Rautavaara julkaisi useita luonnon antimien hyödyntämistä käsitteleviä kirjoja, muun muassa klassikkoteoksen Mihin kasvimme kelpaavat (1942) luonnonkasvien ravintokäytöstä.

Kiinalaisessa lääketieteessä ruokakin lääkitsee

Kiinalaisessa lääketieteessä yrtit ja ravinto perinteisesti tukevat toisiaan: yrttien katsotaan olevan voimakkaampia vaikutuksiltaan kuin ruoan, ja sen takia niitä käytetään tarkkaan mietittyinä sekoituksina ja annoksina, yleensä lyhyinä kuureina – esimerkiksi silloin, kun tarvitaan tietyntyyppistä kehon tasapainottamista tai vahvistamista.

Ruoka sen sijaan on kuin mieto yrttilääke, jota käytetään päivittäin ja joka vaikuttaa kokonaisvaltaisemmin. Ruokavalio vaihtelee kiinalaisen lääketieteen mukaan kehon tilan ja vuodenaikojen vaihtelun rytmissä. Kiinalaisen lääketieteen mukaan ruokavalio ja terveysliikunta, kuten Qi gong, ovat tärkeitä tukijalkoja terveyden vahvistamiseen ja ylläpitämiseen.

Myös länsimaissa on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota jokapäiväisen ruoan laatuun. Villiyrtit ovat kasvaneet luonnossa, ilman lannoitteita. Itse kerättyinä ne voi käyttää pian keräämisen jälkeen. Tällöin kasvin elinvoiman voi tuntea sen mausta ja ulkonäöstä. Pienempikin määrä villiä kasvia riittää ruoassa.

Kasvit vaikuttavat monin tavoin

Voimme hyötyä kasvien vaikuttavista aineista sisäisesti ravintona tai vaikkapa yrttiteenä, mutta myös ulkoisesti – esimerkiksi erilaisina hauteina, voiteina ja huuhteina.

Osa kasveista on vaikutuksiltaan voimakkaita. Tämän takia varsinkin sisäisesti käytettäessä on tärkeää tietää kasvien vaikutukset ja käyttää kasveja vaihdellen. Voimakasta kasvia ei kannata käyttää suuria määriä tai pitkiä aikoja kerrallaan. Miedompia lajeja voi käyttää turvallisesti pidempiä aikoja kerrallaan.

Kasveilla on yleensä monia samanaikaisia vaikutuksia. Tärkeimpien vaikutuksien ja vaikuttavien aineidensa mukaan kasveja voi jaotella esimerkiksi seuraavasti:

  1. tulehdusta vähentävät
  2. parkkiaineita sisältävät eli supistavat ja mikrobien kasvua estävät
  3. adaptogeeniset eli kehoa suojaavat ja vahvistavat, tukevat kehoa sressitilanteessa
  4. rauhoittavat
  5. lima-aineita sisältävät eli ärsytyksiltä suojaavat

Kuva: Maria Korpi-Anttila

Yrteistä ja niiden vaikutuksista löytyy lisää tietoa muun muassa kasvitieteen professori Sinikka Piipon kirjoista Kasvien salaiset voimat (2008)  ja Villivihannekset (2016), jossa villiyrttejä tarkastellaan erityisesti niiden terveellisyyden näkökulmasta.

Seuraavassa tämän juttusarjan osassa käsitellään villiyrttien käyttöä ulkoisesti, luonnonkosmetiikan osana. Siihen paneutuu myös kirja Lempeää kauneutta luonnosta (2016). Voit lukea lisää kirjasta ja tilata sen omistuskirjoituksella täältä.

Edellisessä osassa käsiteltiin villiyrttien keruuta ja käyttöä yleisesti ja esiteltiin muutamia aloittelijoillekin sopivia villiyrttejä.

Villiyrttien perusteet -juttusarjan muut osat.
Osa 1: Luonnonkasvien keruu ja käyttö
Osa 3: Kosmetiikkaa luonnon antimista

Teksti ja kuvat: Maria Korpi-Anttila ja Kaisa Vermasheinä

Vieraskirjoittaja Maria Korpi-Anttila on luonnonvaratuottajaopiskelija ja kurssittaja, joka oli kesäkauden 2016 työssäoppimassa Juuret maassa – kurssien ja retkien järjestämisessä.


2 kommenttia

Villiyrttien perusteet, osa 1: Luonnonkasvien keruu ja käyttö

Marraskuun myötä villiyrttien satokauden voi jo myöntää päättyneen. Luonnon levätessä on aika käyttää kerättyä satoa. Nyt on myös hyvää aikaa valmistautua seuraavaan satokauteen. Talven lukupaketiksi kokosimme perustietoja villiyrttien keräämisestä ja käytöstä.

Miten aloittaa villiyrttiharrastus?

Ravintoa voi löytää ilmaiseksi ympäröivästä luonnosta, mutta on tärkeää tuntea mitä kerää. Myös keruupaikan puhtaus on tärkeää. Hyviä keruukasveja kasvaa runsaasti Suomen luonnossa. Aloittelijalle sopivia, eri tarkoituksiin soveltuvia kasveja ovat muun muassa nokkonen, voikukka, poimulehti ja siankärsämö. Lue niistä tarkemmin jutun lopussa! Paras aika villiyrttien keräämiselle on keväästä keskikesään.

Villiyrttikurssit  ja -kirjat antavat hyvän pohjan villiyrttiharrastukselle. Kursseilta saa myös tietoa kasvien käsittelystä ja säilömisestä.

voikukka_nurmikolla

Kuinka paljon voi kerätä?

Villikasvit ovat kirjaimellisesti lähiruokaa. Niiden kerääminen on yhteydessä myös luonnon kunnioittamiseen: kasvit ovat lahja luonnolta, joka auttaa ylläpitämään terveyttämme ja elinvoimaamme.

Kasveja tulee kerätä niin, että niiden kasvupaikat säilyvät elinvoimaisina, eli kerättäessä kannattaa jättää tarpeeksi kasveja kasvuston jatkuvuuden turvaamiseksi.

Miten villiyrttejä käytetään?

Pienikin lisä luonnosta kerättyjä kasveja päivittäin antaa puhtia ruokaan. Villien kasvien maku voi yllättää, ja ne ovat usein voimakkaampia kuin kaupasta ostettavien vihannesten. Makuvivahteet vaihtelevat paljon: kasveista voi löytyä muun muassa mantelin, sitruunan, aniksen ja lakritsin makuja.

yrttitee

Villiyrttien ruokakäytön lisäksi luonnonkasveja voi käyttää yrttiteenä, alkoholiuutteina ja muina rohtoina sisäisesti ja ulkoisesti tukemaan omaa hyvinvointiaan. Niistä voi myös valmistaa kosmetiikkaa kauneudenhoitoon ja hemmotteluun.

Myrkyllisiä lajeja, jotka eivät sovellu sisäisesti tai ulkoisestikaan käytettäväksi, löytyy suomalaisista luonnonvaraisista kasveista. On tärkeää kerätä vain niitä kasveja, jotka tunnistaa ja joiden vaikutuksista on selvillä.

Villiyrttien neljän kopla!

Tässä muutamia melko helposti tunnistettavia ja löytyviä kasveja, joita voi käyttää sisäisesti ja ulkoisesti. Ne sopivat muun muassa ruuanlaittoon, mausteiksi, teeksi, yrttilääkintään ja kauneudenhoitoon.

PoimulehtiPoimulehti (Alchemilla spp.)
Erityisesti naisten yrtti. Teenä hoitaa monenlaisia naisten vaivoja. Sanotaan olevan hormonitoimintaa tasapainottava kasvi. Kasvovetenä rauhoittaa, supistaa ja kirkastaa ihoa. Hyvä osa villiyrttisalaattiin.

Lue myös: Viikon villiyrtti: Poimulehdessä on lempeää voimaa

siankarsamo_valkoinenSiankärsämö (Achillea millefolium)
Voimakas maku ja tuoksu, sopii hyvin mausteeksi. Ulkoisesti erityisesti rasvaiselle iholle. Hauduke (eli yrttitee) ihohuokosia supistavaksi ja virkistäväksi kasvovedeksi, hiushuuhteeksi rasvoittuville ja hennoille hiuksille sekä suuvedeksi pahanhajuiseen hengitykseen ja ienvaivoihin.

Lue myös: Siankärsämö on luonnon monitaituri

voikukka_ja_nuppuVoikukka (Taraxacum spp.)
Ruokaan voi käyttää lehtiä, nuppuja ja kukkia. Lehdet sopivat parantamaan ruuansulatusta sekä elimistöä puhdistamaan ja voimistamaan. Juuria käytetään sisäisesti maksan puhdistukseen. Maultaan melko karvas – kukat vähemmän karvaita kuin lehdet.

nokkonen_kukkiiNokkonen (Urtica dioica)
Erinomainen vihannes monenlaisiin ruokiin. Rohtona puhdistaa ja poistaa kuona-aineita kehosta, lisää virtsaneritystä, vahvistaa verta. Sisältää myös runsaasti kalsiumia. Ulkoisesti hyvä hiushuuhteena tai hiusvetenä varsinkin tummille hiuksille. Torjuu hilsettä. Kylvyssä nivelkipuihin.

Lue myös: Viikon villiyrtti: Nokkonen pursuaa voimaa

Tämän sarjan seuraavissa osissa käsitellään tarkemmin villiyrttien vaikutuksia ja taustaa osana yrttilääkintää sekä luonnonkasvien käyttöä kauneudenhoidossa.

Villiyrttien perusteet -juttusarjan muut osat.
Osa 2: Rohdoksista ruokapöytään
Osa 3: Kosmetiikkaa luonnon antimista

Teksti: Maria Korpi-Anttila

Vieraskirjoittaja Maria Korpi-Anttila on luonnonvaratuottajaopiskelija ja kurssittaja, joka oli kesäkauden 2016 työssäoppimassa Juuret maassa – kurssien ja retkien järjestämisessä.


11 kommenttia

Syötävät Suomen luonnon marjat – täydellinen lista!

Kuinka monta Suomen luonnossa kasvavaa, syötävää marjaa sinä osaisit luetella? Viidestä kymmeneen lajia tulee mieleen varmaan aika helposti. Jos pääset lähelle kahtakymmentä, olet jo aika kasvitietäjä.

Aho- eli metsämansikka. Metsämansikka tuttujen kesken, virallisesti ahomansikka.

Ajatus tuli mieleeni tuijotellessani kesämökin seinällä olevaa, Suomen luonnon marjoja kuvaavaa julistetta. Kokeilin huvikseni listata mielessäni syötäviä luonnonmarjoja. Pääsin aika pitkälle, mutta sitten tyssäsi. Siirryin tietokoneen ääreen ja sain eteeni lukeman: Suomessa kasvaa 37 syötävää luonnonvaraista marjalajia. Yllättävää, eikö totta?

Tavallisimmin kerättäviä ja käytettäviä marjoja on parikymmentä.

Luku on peräisin kirjasta Luonnonmarjat. Käytännössä Suomen luonnon marjojen määrittely ei ole kuitenkaan ihan yksiselitteistä. Luonnossa kasvaa paljon lajeja, jotka eivät sinne alunperin kuulu, vaan ne ovat karanneet puutarhoista tai viljelyksiltä. Jotkut alkuperäiset luonnon kasvimme taas esiintyvät hyvin harvinaisina tai vain pienessä osassa maata, usein Ahvenanmaalla. Mitkä kaikki lasketaan mukaan?

Päätin tehdä listan, johon kelpuutan mukaan ihan kaikki Suomen luonnossa eli puutarhojen ja viljelysten ulkopuolella ilman ihmisen apua kasvavat syötävät marjakasvit. Niitä kertyi yhteensä 49 lajia.

Tästä voisi kehittää todellisen MarjaGO:n. Kuka on ensimmäisenä maistanut kaikkia!

puolukan marjoja Puolukka on Suomen luonnon marjoista satoisin. Sitä kypsyy vuosittain yli 250 miljoonaa kiloa.

Listaukseni perustuu luonnontuotealan yhdistyksen Arktiset aromit listaan, jota olen täydentänyt muun muassa luontoon levinneillä lajeilla. Jos muuten et malta lukea koko tekstiä, lopusta löydät marjat numeroituna listana. Lista ei ehkä vieläkään ole täydellinen: luontoon karanneita marjakasveja saattaa puuttua.

Muistettava on, että luonnossa kasvaa myös myrkyllisiä marjoja, joista osa on tappavan myrkyllisiä. Mitä tahansa marjoja ei siis pidä mennä maistelemaan!

Aloitetaan lista helpoista ja tutuista metsämarjoista.

Mustikka, puolukka, aho- eli metsämansikka, vadelma. Kaikki ovat näitä syöneet ja useimmat varmaan jopa itse poimineet. Herkullisia luonnonmarjoja ovat myös lakka, karpalo, juolukka, variksenmarja ja mesimarja.

marja-juolukka Juolukan marja muistuttaa mustikkaa. Eroja kasveilla kuitenkin on, joten tunnistus on helppo!

Pensaissa ja puissakin kasvaa syötäviä marjoja: tyrni, pihlaja, kataja.

Katajanmarjat ovat kylläkin varsinaisesti käpyjä. Pihlajapuita kasvaa Suomessa itseasiassa useita lajeja: se tavallinen on toiselta nimeltään kotipihjala. Puista myös tuomen marjat ovat periaatteessa syötäviä, mutta niiden sisällä olevat siemenet myrkyllisiä. Siksi niiden käyttöä ei suositella, vaikka marjoista voisi vaikkapa puristaa mehua, johon siemenet eivät tule mukaan.

Tähän asti on listaan on kertynyt kohtuullisen helppoja lajeja. Jatketaan vähän erikoisemmilla.

Oletko koskaan maistanut näitä: lillukka, sianpuolukkariekonmarja, taikinamarja, ruohokanukka? Ruohokanukka on yleinen kukkakasvi, mutta harva on maistanut sen marjaa. Lillukasta tunnetaan parhaiten sen kuuluisat varret. Marjoja ei juurikaan käytetä, koska ne ovat mauttomia, kuten muidenkin edellä listattujen. Esimerkiksi sekamehun osana niitä voi kuitenkin ihan hyvin käyttää.

marja-lillukka Lillukan marjoissa on isot siemenet, mikä varmaan osaltaan vähentää niiden käyttöä.

Ruusunmarjoja eli kiulukoita sanotaan Suomen terveellisimmiksi marjoiksi!

Ruusunmarjojen hyödyntämistä ehkäisevät kuitenkin tehokkaasti karvaiset ja kutittavat siemenet, jotka ovat ainakin minulle lapsuudesta karvaasti tuttuja syyhypulverina, jota pojat pudottivat kaula-aukosta paidan sisään. Suomessa kasvaa luonnonvaraisena useita ruusulajeja. Ehkäpä tutuin näky on teiden varsien kurtturuusu, joka on itseasiassa koristekäytöstä luontoon villiintynyt – erityisen haitalliseksi vieraslajiksi asti.

marja-ruusu Ruusunmarjat kaunistavat pensaita pitkään lehtien pudottua. Syömäkelpoisia vanhat marjat eivät ehkä ole toukkien takia.

Toinenkin haitallinen vieraslaji Suomessa kasvaa, jossa on syötävät marjat: isotuomipihlaja. Sitä kasvaa etenkin Etelä-Suomessa, mutta havaintoja on Rovaniemeltä saakka.

Suomen luonnossa kasvaa villinä tuttuja puutarhan pensaita.

Mustaherukka ja punaherukka eli tuttavallisesti viinimarjat ovat alkuperäisiä Suomen luonnon lajeja, mutta niitä kasvaa luonnossa myös viljelystä karanneina. Suomen luonnossa kasvava karviainen sen sijaan on aina jäänne viljelystä tai linnun levittämä.

Karvamansikka on Suomen luonnon alkuperäinen laji, joka kasvaa lähinnä vain Ahvenanmaalla. Kasvatettavaksi Suomeen tuotuja mansikkalajeja on villiintynyt luontoon. Virginianmansikka esiintyy vain muutamassa paikassa Etelä-Suomessa, ukko- ja puutarhamansikka laajemmalti Oulun korkeudella saakka. Puutarhamansikka on nimensä mukaisesti se puutarhoissa kasvatettava laji.

Vadelman lähisukulaiset vatukat ovat Suomessa harvinaisuuksia. Sinivatukka kasvaa Ahvenanmaalla ja hyvin harvinaisena Lounais-Suomessa. Ahvenanmaalla kasvaa myös harvinainen ja rauhoitettu lehtovatukka.

Oratuomi kasvaa vain Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomen saaristossa. Se ei pärjää manner-Suomessa edes puutarhassa, vaan paleltuu. Tylppö- ja suippuorapihlajat kasvavat luonnostaan saariston lisäksi Varsinais-Suomessa ja koristepensaina muuallakin maassa.

Aitaorapihlaja, ruostehappomarja ja mustamarja-aronia ovat koristepensaita, jotka esiintyvät luonnossa viljelyjäänteinä tai -karkulaisina. Puutarhoissa marjapensaana kasvatettava marjatuomipihjala tunnetaan paremmin nimellä saskatoon. Se kasvaa siellä täällä luonnonvaraisena viljelykarkulaisena.

Siinä ne ovat!

Totta puhuen, iso osa näistä marjoista ei varmaan ole keräämisen arvoisia. Yleisimmin kerätyt lajit ovat varmasti myös parhaat. On kuitenkin hauska tietää, kuinka runsas luontomme syötävien marjojen lajikirjo on!

Syötävät luonnonvaraiset marjat Suomessa:

  1. mustikka (Vaccinium myrtillus)
  2. puolukka (Vaccinium vitis-idaea)
  3. aho- eli metsämansikka (Fragaria vesca)
  4. vadelma (Rubus idaeus)
  5. lakka (Rubus chamaemorus)
  6. isokarpalo (Vaccinium oxycoccos)
  7. pikkukarpalo (Vaccinium microcarpum)
  8. juolukka (Vaccinium uliginosum)
  9. variksenmarja (Empetrum nigrum)
  10. mesimarja (Rubus arcticus)
  11. tyrni (Hippophaë rhamnoides)
  12. pihlaja (Sorbus aucuparia)
  13. suomenpihlaja (Sorbus hybrida)
  14. ruotsinpihlaja (Sorbus intermedia)
  15. teodorin- eli kaunopihlaja (Sorbus meinichii)
  16. kataja (Juniperus communis)
  17. lillukka (Rubus saxatilis)
  18. sianpuolukka (Arctostaphylos uva-ursi)
  19. riekonmarja (Arctostaphylos alpina)
  20. taikinamarja (Ribes alpinum)
  21. ruohokanukka (Cornus suecica)
  22. kurtturuusu (Rosa rugosa)
  23. karjalanruusu (Rosa acicularis)
  24. metsäruusu (Rosa majalis)
  25. iharuusu (Rosa mollis)
  26. okaruusu (Rosa sherardii)
  27. koiranruusu (Rosa canina)
  28. heleäorjanruusu (Rosa dumalis)
  29. himmeäorjanruusu (Rosa caesia)
  30. juhannusruusu (Rosa spinosissima)
  31. punalehtiruusu (Rosa glauca)
  32. isotuomipihlaja (Amelanchier spicata)
  33. mustaherukka (Ribes nigrum)
  34. pohjanpunaherukka (Ribes spicatum)
  35. karviainen (Ribes uva-crispa)
  36. karvamansikka (Fragaria viridis)
  37. virginianmansikka (Fragaria virginiana)
  38. ukkomansikka (Fragaria moschata)
  39. puutarhamansikka (Fragaria x ananassa) 
  40. sinivatukka (Rubus caesius)
  41. lehtovatukka (Rubus pruinosus)
  42. poimuvatukka (Rubus plicatus)
  43. oratuomi (Prunus spinosa)
  44. tylppöorapihlaja (Crataegus monogyna)
  45. suippuorapihlaja (Crataegus rhipidophylla)
  46. aitaorapihlaja (Crataegus grayana)
  47. ruostehappomarja (Berberis vulgaris)
  48. mustamarja-aronia (Aronia melanocarpa)
  49. marjatuomipihlaja (Amelanchier alnifolia)

Puuttuuko listasta mielestäsi joku kasvi? Kommentoi alle tai lähetä postia kaisa@juuretmaassa.com, niin täydennän listaa!

Lisää tietoa!

Arktiset aromit – tietoa marjojen käytöstä
Luontoportti – tietoa ja kuvia lajeista
Laji.fi – Suomen lajitietokeskus, tietokanta
Vieraslajit.fi – tietoa haitallisista vieraslajeista

Kirjat:
Suomalaiset marjat: kaikki metsän ja puutarhan lajit (Sinikka Piippo)
Luonnonmarjat (Simo Moisio ja Riitta Törrönen) – voi tilata Arktiset aromit -verkkokaupasta

marja-lakka

Lakka – luonnonmarjojen kuninkaallinen.


Jätä kommentti

Muistojen silta kesäiseen Lappiin – katso video Utsjoen retkeilyreitiltä

Palaan tuon tuosta muistoissani heinäkuiselle Lapin vaellusretkelle. Tuttujen jakamat ruskakuvat pohjoisesta nostattavat Lapin kuumetta. Kuinka mielelläni tallaisinkaan nyt ruskan värittämällä paljakalla, auringon lämmittäessä poskia ja kirpeän tunturituulen tuivertaessa tukkaa…

Tällä erää minun on kuitenkin tyydyttävä kuvien ihailuun ja omien muistojeni vaalimiseen. Kokosinkin pienen tunnelmavideon omalta kesäiseltä reissultamme Utjoen retkeilyreitille.

Kirjoitin retkestämme jo aiemmin blogiin jutun Lapin lumoissa – vaelluksella Utsjoen retkeilyreitillä.

Pidin retkellä myös päiväkirjaa. Alla muutamia muistiinpainuneita hetkiä ja ajatuksia.

Aina retkeily ei ole ruusuilla tanssimista. Niinkuin retkemme alkuhetkillä lähtiessä Utsjoen luontotuvalta.

”Alkumatka meni täysin sisulla. Ensimmäinen kilometri oli silkkaa jyrkkää nousua. Päälle hyttyset, joita oli melko paljon, lämmittävä aurinko ja painavat rinkat. Rinteen päältä, Galgojohkavarrin eli -vaaran laelta, aukesi kaunis näkymä Tenojokilaaksoon ja Norjan puolelle. Se oli ensimmäinen palkkio kiipeämisestä. Mitä liikkui päässä ensimmäisen kilometrin matkalla? Kyllä ihminen on tyhmä.”

Pysähtyminen pienten ilojen ja suurten maisemien äärelle tekee retkeilystä mielekästä.

”Lammella syötiin nuudelilounas. Alkoi tuntua siltä, että on perillä. Avarat ja kauaskantavat paljakkamaisemat olivat sitä, minkä takia tänne oli tultu. Kulku jatkui vähän kevyemmällä askeleella.”

”Ilot on retkellä pienet. Hyttyshelvetin keskellä pieni hengähdyksen mittainen itikaton hetki. Soliseva puro. Lämmin nuudeliateria ja nuotion tuoksu. Toisaalta kokemukset ovat suuria. Maisemat jaksavat hämmästyttää. Mietinkin tänään, että tämän homman juju on siinä, että pääsee näkemään maisemia paikkoihin, joihin on mahdollista päästä vain kauramoottorin voimalla.”

Säällä on retken onnistumiseen iso vaikutus. Olosuhteiden kokeminen on tietysti elämys sekin – kunhan ei sada kokoajan!

”Aamupalalla Härkävaaran nuotiopaikka kylpi auringossa, vaikka vielä illalla ennuste näytti sadetta aamuksi. Tällä retkellä onkin tullut muistutuksia siitä, että ei kannata luottaa enusteisiin – eikä ainakaan jättää retkeä tai ulkona yöpymistä tekemättä sen takia, että ennustetaan pientä sadetta.”

utsjoki-yoton-yo


Jätä kommentti

Villiä luonnonkosmetiikkaa itse tehden – shampoo, hoitoaine ja kosteusvoide

Eräänä heinäkuun päivänä päätin pistää kesämökillä pystyyn luonnonkosmetiikkaverstaan. Olen valmistanut parin vuoden ajan lähes kaiken päivittäiskosmetiikkani itse: kosteusvoiteet, saippuat, shampoot ja hoitoaineet. Aineiden tekeminen on mielestäni hauskaa, mutta aina sille ei tahdo löytyä aikaa. Lomapäivänä päätinkin varata puuhaan kunnolla aikaa ja otin samalla kertaa työn alle shampoon, hoitoaineen ja kosteusvoiteen.

Yrttihaudukkeet

Sitruunamelissan ja nokkosen lehdet hautuvat erilllisissä astioissa.

Homma alkoi sillä, että valitsin keväällä ilmestyneestä kirjastani Lempeää kauneutta luonnosta sopivat ohjeet. Oli muuten aika näppärää valmistaa tuotteita omien kirjaan kirjattujen ohjeideni perusteella!

Yrttejä pihamaalta, erityisaineksia verkkokaupoista

Olin jo aiemmin kotona pakannut mukaani sopivia raaka-aineita. Muunsin ohjeita hieman sen mukaan, mitä kotoa löytyi. Juuri tällä idealla laadin kirjaan muunneltavat perusohjeet – niitä voi muokkailla tosi vapaasti oman pään mukaan.

Päätin laittaa sekä hoitoaineeseen että kosteusvoiteeseen kookosöljyä, koska sitä oli runsaasti. Seuraavaksi mietin, millaisia yrttihaudukkeita haluaisin tuotteissa käyttää. Kasvit tekevät luonnonkosmetiikasta villiä – ja tietysti se, että itsetehtyyn kosmetiikkaa voi käyttää luovuutta – onhan se nyt aika villiä ja vapaata kaupan hyllyjen antimiin verrattuna!

Kesällä kannattaa tietysti kerätä tuoreita yrttejä ja kukkia, ja muina vuodenaikoina voi sitten turvautua kuivattuihin kasveihin. Hiuksia ja päänahkaa hoitava nokkonen oli helppo valinta, sitä kun kasvoi pihamaan liepeillä paljon. Yrttimaalla rehotti sitruunamelissa, ja ajattelin, että sen rauhoittavat ominaisuudet sopivatkin kosteusvoiteeseen hyvin. Nokkosesta ja sitruunamelissasta tein yrttihaudukkeet (yhtä kuin yrttitee) aineiden pohjaksi.

Kasvien vaikutuksia aineisiin saan myös eteerisistä öljyistä ja kasviöljyistä, joista pääasiallinen oli tällä kertaa valitsemani kookosöljy.

Digitaalinen vaaka on raaka-aineiden mittauksessa hyvä apuväline.

Digitaalinen vaaka on raaka-aineiden mittauksessa hyvä apuväline. Tässä mitataan emulgointiainetta.

Aineisiin tarvitaan toki myös muutakin kuin luonnon antimia ja suoraan kasveista tislattuja eteerisiä öljyjä ja kasvien siemenistä puristettuja kasviöljyjä. Shampoon sekoitan valmiista puhdistavasta aineesta nimeltään Plantapon, joka on luonnonkosmetiikkaan sertifioitu ja biohajoava raaka-aine. Lisäksi tarvitaan geeliä muodostavaa, sakeuttavaa ainetta, esimerkiksi ksantaanikumia.

Aina puhdistavaa ainetta valmistaessani tarkistan valmiin tuotteen pH-arvon, joka ei saisi olla liian emäksinen. Käytän summittaisen arvon antavaa mittasysteemiä, jonka tarkkuus on ihan riittävä, kun valmistan tuotteita vain itselleni kotikäyttöön.

Shampoo on sopivan hapan, kun pH on noin 5.

Shampoon pH on sopivan hapan. Ihon oma pH on 5,5.

Hoitoaineeseen ja kosteusvoiteeseen sen sijaan tarvitaan yrttihaudukkeen ja kasviöljyjen lisäksi emulgointiainetta, joka muodostaa näistä erilaisista olomuodoista – neste ja öljy – tasaisen seoksen. Emulgointiaineena käytän oliiviöljystä prosessoitua Olivem 1000 -nimistä ainetta, joka on myös ekosertifioitu.

Lisäksi käytän säilöntäainetta (yleensä Rokonsal-merkkistä), jonka avulla kaikki valmistamani aineet säilyvät hyvinä pitkään – tämä on minulle tärkeää, koska käytän kosmetiikkaa suhteellisen vähän, eikä minulla olisi edes aikaa valmistaa sitä joka viikko!

Emulsiovoiteen tasaisen koostumuksen saavuttaminen vaatii pitkäjänteistä sekoittamista.

Emulsiovoiteen tasaisen koostumuksen saavuttaminen vaatii pitkäjänteistä sekoittamista.

Tuotteiden valmistamiseen meni yhteensä aktiivista aikaa muutamia tunteja – ja välissä ehti hyvin leikittää sukulaisten lapsia ja juoda kahvia mökin pihamaalla!

Koska aineet ovat heti valmiita, sain illalla ottaa ne testiin rantasaunalla. Ihan parasta!

Kurssien ja kirjan avulla pääsee alkuun

Kannustan kokeilemaan luonnonkosmetiikan valmistamista, jos se vain sinua yhtään kiinnostaa. Se ei ole todennäköisesti niin vaikeaa kuin kuvittelet. Apua aloittamiseen saat kirjasta Lempeää kauneutta luonnosta, jonka voi tilata suoraan minulta tai ostaa vaikkapa Akateemisesta kirjakaupasta. Kosmetiikan erityisainesosia ja muita raaka-aineita myyvät muun muassa Saippuapaja ja  Limepop.

Pidän satunnaisesti kursseja luonnonkosmetiikan valmistamisesta. Ajantasaiset tiedot kursseista ja työpajoista löydät Kurssit-sivulta.

kosmetiikka_tuotteet