Tunnetuin tapa käyttää kuusenpihkaa on pihkasalva. Sen valmistukseen tarvitaan vain sulatettua ja puhdistettua kuusenpihkaa, kasviöljyä ja mehiläisvahaa – ja hieman tarkkuutta ja laskupäätä. Kuten jo Pihkassa-sarjan ensimmäisessä osassa kerroin, pihkasalva hoitaa monenlaisia ihon ongelmia ja tulehduksia. Alusta loppuun itse valmistettuna se ansaitsee kodin lääkekaapissa erityisen arvopaikan!

Lue Pihkassa-juttusarjan edelliset osat: Kuusen oma haavavoide ja Miten kuusen pihkaa kerätään?

Mehiläisvahan osuus määrittää pihkasalvan kovuuden.

Valmistuksen ensimmäinen vaihe on kerätyn pihkan sulatus ja puhdistus. Pihkan käsittelyyn ja sulatukseen käytettävien astioiden ja välineiden on hyvä olla kertakäyttöisiä tai varattuja vain tähän käyttöön, sillä pihka on erittäin tarttuvaa.

Pihkan sulatus käy näin:

1. Mitataan ja yhdistetään  (kertakäyttöiseen) kuumuutta kestävään astiaan jotakuinkin yhtä suuret osat kuusenpihkaa ja kasviöljyä (esim. rypsi- tai auringonkukkaöljyä). Molemmat raaka-aineet kannattaa punnita.
2. Astia asetetaan vesihauteeseen liedelle miedolle lämmölle ja seosta lämmitetään, kunnes pihka on sulanut.
3. Pihkan ja öljyn seos suodatetaan esimerkiksi ohuen puuvillakankaan läpi.
4. Suodatinkankaaseen jäänyt roskainen massa punnitaan. Näin saadaan selville summittainen pihkan hävikki ja voidaan laskea seoksen pihkapitoisuus.
5. Sopiva pihkapitoisuus on 10–20 %. Mikäli seoksen pihkapitoisuus on suurempi, lisätään öljyä, kunnes pitoisuus on sopiva.

Näin on valmistettu pihkaöljyä, joka on jo ihan sellaisenaan oivallinen hoitotuote. Se sopii hyvin isompien ihoalueiden tai esimerkiksi hilseilevän päänahan hoitamiseen. Öljyn levittäminen voi kuitenkin olla sotkuista ja hankalaa, joten pienellä vaivalla voi saman tien tehdä pihkasalvaa. Seokseen lisätään mehiläisvahaa, jonka avulla öljystä muodostuu jähmeää voidetta. Mitä enemmän mehiläisvahaa, sitä kovempaa voidetta. Vegaanisen version voi tehdä candelilla- tai carnaubavahalla.

Salva  syntyy näin:

1. Edellä valmistettuun seokseen lisätään mehiläisvahaa 10–20 %  pihkaöljyn painosta.
2. Seos kuumennetaan uudelleen vesihauteessa ja sekoitetaan tasaiseksi.
3. Lopuksi seos valetaan lasipurkkeihin ja annetaan jähmettyä – pihkasalva on valmis käytettäväksi!

Pihkaöljy ja -salva säilyvät vuoden tai pari, riippuen käytetyn kasviöljyn parasta ennen -päiväyksestä, minkä jälkeen öljy voi ruveta härskiintymään.

Pihkassa-sarja päättyy tähän

Pihkaa voi kerätä kaikkina vuodenaikoina, mutta kevään katsotaan olevan parasta keruuaikaa. Pihkan kerääminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, vaan siihen tarvitaan aina maanomistajan lupa.

Kaupallisesti kuusenpihkaa otetaan talteen valuttamalla ja kuorimalla tai vaurioittamalla eläviä puita niin, että puu saadaan tuottamaan pihkaa. Puun vahingoittaminen ei ole kuitenkaan välttämätöntä vaan omaan tarpeeseen pihkaa on mahdollista kerätä ihan riittävästi puihin muilla tavoin tulleista ruhjeista.

Koska kuusen pihkaa muodostuu puiden vioittuneisiin kohtiin, ei sitä ole suinkaan kaikissa puissa. Keruu onnistuu parhaiten melko iäkkäässä metsässä, josta todennäköisesti löytyy vaurioituneita puita. Vauriokohdassa pihkaa on valunut rungolle tai muodostunut kerrokseksi haavan päälle. Tällaisista kohdista pihkan irrottaminen onnistuu kätevästi puukolla. Mukaan tulee helposti myös vähän kaarnaa, ja kannattaakin varautua siihen, että keruupihkan painosta jopa kolmasosa on roskia.

Keruuvälineeksi tarvitaan puukko. Keruuastiana tällä kertaa pahvimuki.

Pihka on todella tarttuvaa tavaraa, joten keruuastian kannattaa olla uhrattavaksi kelpaava tai kertakäyttöinen. Keruuseen käytetty puukko on hyvä puhdistaa heti käytön jälkeen. Parhaiten pihka liukenee kasviöljyyn (esim. rypsiöljy) tai alkoholiin. Lopulta puukon voi toki tiskata, mutta viemäriin tulisi joutua mahdollisimman vähän pihkaa, joka voi tukkia putket.

Purkkaa suoraan metsästä

Ne, jotka eivät pelkää hampaiden paikkojen irtoamista, voivat keruun lomassa kokeilla kivikautista purkkaa, purupihkaa. Pieni pala kuivettunutta ja puhdasta, kaarnatonta kuusenpihkaa laitetaan suuhun ja pureskellaan.

Pihka tosiaan muuttuu purkkamaiseksi – ja antimikrobisena aineena siitä tuskin on ainakaan haittaa suuhygienian kannalta! Hampaita ja ikeniä desinfioivaa pihkapurkkaa on ilmeisesti myyty vielä 1900-luvun alussa.

Lue Pihkassa-juttusarjan edellinen osa: Kuusen oma haavavoide. Seuraavassa osassa käsittelen sitä, miten pihkaa käytetään.

Pihka irtoaa puun rungolta pieninä – tai vähän isompinakin – paloina.

Kuusen pihkan kerääminen on sotkuista ja työlästä, mutta palkitsevaa puuhaa: käyttöönsä saa hyvin tehokasta ihotulehduksia hoitavaa ainetta. Pihka tepsii tulehtuneisiin haavoihin, ruhjeisiin, ihottumiin, palovammoihin, kynsivallin tulehduksiin, kynsisieneen ja hyönteisten pistoihin. Kuusen pihka on antimikrobista eli se estää muun muassa bakteereiden kasvua. Lisäksi se edistää ihon uusiutumista.

Havupuissa esiintyvä pihka on muun muassa hartsien, terpeenien ja eteeristen öljyjen seosta. Kaikkiaan se sisältää satoja eri yhdisteitä.

Puun suoja-aineesta suksivoiteeksi

Pihkaa on monissa puun osissa: puuaineessa, kuoressa, oksissa ja neulasissa. Keruun kannalta kiinnostavaa on tiehytpihka, jota tihkuu puun rungon viottuneista kohdista. Sitä muodostuu puuhun syystä tai toisesta syntyneisiin ruhjeisiin, esimerkiksi salamaniskun kohtiin tai eläinten tekemiin koloihin ja naarmuihin. Pihkan tehtävä on suojata puuta bakteereilta, sieniltä ja tuhohyönteisiltä. Ensin pihka on kirkasta ja valuvaa, mutta se kovettuu vähitellen valon ja ilman vaikutuksesta ja eteeristen öljyjen haihtuessa.

Pihkaa on perinteisesti käytetty moniin tarkoituksiin. Lääkinnällisesti sillä on hoidettu muun muassa haavoja ja paiseita. Siitä on myös tehty saippuaa. Tervaan ja eläinrasvaan sekoitettuna se on toiminut voiteluaineena ja suksivoiteena, hylkeenrasvaan sekoitettuna saapasrasvana.

Pihkassa-juttusarjan seuraavissa osissa kerron, miten kuusen pihkaa kerätään ja miten sitä käytetään.

Pihka kovettuu ilman ja valon vaikutuksesta.