Kuusen pihkan kerääminen on sotkuista ja työlästä, mutta palkitsevaa puuhaa: käyttöönsä saa hyvin tehokasta ihotulehduksia hoitavaa ainetta. Pihka tepsii tulehtuneisiin haavoihin, ruhjeisiin, ihottumiin, palovammoihin, kynsivallin tulehduksiin, kynsisieneen ja hyönteisten pistoihin. Kuusen pihka on antimikrobista eli se estää muun muassa bakteereiden kasvua. Lisäksi se edistää ihon uusiutumista.
Havupuissa esiintyvä pihka on muun muassa hartsien, terpeenien ja eteeristen öljyjen seosta. Kaikkiaan se sisältää satoja eri yhdisteitä.
Puun suoja-aineesta suksivoiteeksi
Pihkaa on monissa puun osissa: puuaineessa, kuoressa, oksissa ja neulasissa. Keruun kannalta kiinnostavaa on tiehytpihka, jota tihkuu puun rungon viottuneista kohdista. Sitä muodostuu puuhun syystä tai toisesta syntyneisiin ruhjeisiin, esimerkiksi salamaniskun kohtiin tai eläinten tekemiin koloihin ja naarmuihin. Pihkan tehtävä on suojata puuta bakteereilta, sieniltä ja tuhohyönteisiltä. Ensin pihka on kirkasta ja valuvaa, mutta se kovettuu vähitellen valon ja ilman vaikutuksesta ja eteeristen öljyjen haihtuessa.
Pihkaa on perinteisesti käytetty moniin tarkoituksiin. Lääkinnällisesti sillä on hoidettu muun muassa haavoja ja paiseita. Siitä on myös tehty saippuaa. Tervaan ja eläinrasvaan sekoitettuna se on toiminut voiteluaineena ja suksivoiteena, hylkeenrasvaan sekoitettuna saapasrasvana.
Pihkassa-juttusarjan seuraavissa osissa kerron, miten kuusen pihkaa kerätään ja miten sitä käytetään.
Päivitysilmoitus: Pihkassa, osa 3: Salvaa ruhjeisiin, öljyä ihottumiin | Juuret maassa
Päivitysilmoitus: Pihkassa, osa 2: Miten kuusen pihkaa kerätään? | Juuret maassa