Vihreiden villivihannesten joukossa isomaksaruoho on ihan omaa luokkaansa. Kallioilla viihtyvä mehikasvi on yllättävä ilmestys Suomen luonnossa. Sen isokokoiset, mehevät lehdet tarjoavat mukavaa pureskeltavaa ja niiden maku on raikkaan hedelmäinen. Ihan parasta salaattiainesta!

Isomaksaruohoa voi kerätä ja syödä keväästä ainakin elokuulle saakka. Kasvi varastoi kosteutta, joten se pysyy mehevänä ja napakkana, kun monet ohutlehtisemmät villiyrtit muuttuvat kesän edetessä puiseviksi. Keväällä verson voi käyttää kokonaan, vanhemmiten on hyvä käyttää vain lehtiä. Kasvi selviytyy hyvin kuivistakin kausista, koska se varastoi vettä varren ja lehtien lisäksi myös juurimukuloihinsa. Parhaimmillaan isomaksaruoho on kypsentämättömänä esimerkiksi salaateissa. Sen voi myös kevyesti paistaa tai ryöpätä pikaisesti (10 sekuntia). Säilömiseen se ei oikein sovellu, mutta tuoreena sitä kannattaa nauttia pitkin kasvukautta.

Isomaksaruohon voi sekoittaa koristekasveina viljeltäviin maksaruohoihin, mutta luonnonvaraisista kasveista Suomessa sille ei löydy näköislajeja. Isomaksaruoho viihtyy luontaisesti Etelä- ja Lounais-Suomessa ja länsirannikolla kalliolla, kivimuureilla ja muilla kivisillä ja hiekkaisilla kasvupaikoilla, mutta myös pihoilla ja puutarhoissa. Sisämaassa se esiintyy yleensä koristekasvina tai puutarhakarkulaisena.

Isomaksaruohon keruussa on aina käytettävä malttia ja jätettävä osa keräämättä, sillä isomaksaruoho on uhanalaisen apolloperhosen toukan ravintoa.

Lue myös sarjan muut osat:
Vuohenputki on kevään ensi herkku
Koivujen aika on än-nyy-tee-NYT
Poimulehdessä on lempeää voimaa