Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.


Jätä kommentti

Retkeilyn lumoissa – yksin yöretkellä

Olen hurahtanut retkeilyyn: luonnossa yöpymiseen, syömiseen, kulkemiseen, olemiseen. Vaellusta olen harjoitellut muutaman vuoden, mutta tänä keväänä minussa on syttynyt kunnon himo ulkoilmaelämään. Kylmästä keväästä huolimatta olen hakeutunut metsään nukkumaan toukokuun kahtena ensimmäisenä viikonloppuna. Kerron yöretkistä jutun lopussa muutamin kuvin ja sanoin.

Intoni taustalla vaikuttavat varmaan helmikuinen muutto Nuuksion luonnon helmasta urbaaniin ympäristöön ja erityisen kiivastahtinen ajanjakso töissä. Syystä tai toisesta, luonnon rauha vetää entistä enemmän puoleensa.

Liesjärven kansallispuiston maisemissa vaihtelevat soiset männiköt ja lammenrannat sekä vanhat kuusimetsät.

Retkeily on tuonut minulle vähän uutta näkökulmaa luontoharrastukseen. Nyt tuntuu jopa hieman koomiselta, kuinka painokkaasti olen ulkona liikkuessani mennyt jonkun hyödyn perässä. Kori tai ämpäri kädessä keruutuotteiden toivossa, lenkkitossut jalassa parempaa kuntoa hakemassa.

Lisääntynyt tieto ja ymmärrys luonnon terveysvaikutuksista on hyvä asia. Kertoo kuitenkin jotain olennaista meistä ihmisistä, että tarvitsemme tutkimustietoa siitä, että luonto ylläpitää ja kohottaa terveyttämme. Tottahan toki niin on! Eihän meitä ole tehty asumaan betonin sisässä, kävelemään tasaisella asfaltilla ja hengittämään lämmitettyä ja suodatettua ilmaa.

Miten onkin päässyt katoamaan luottamus omaan kokemukseen luonnosta? Siellä mieli rauhoittuu ihan itsestään.

Soolo-yöretken rantalehtoon kruunasi kiireetön aamiainen lintujen touhuja seuratessa. Sekä maisema että sää olivat priimaa.

Luonto onkin täydellistä vastapainoa ihmiselle nyt, kun työelämä ja ihan perusarki tuntuvat entistä hätäisemmiltä ja kiireisemmiltä, eivätkä jatkuvasti käsillä olevat laitteet ja näytöt ainakaan vähennä hektisyyden tunnelmaa. Ei ole mikään ihme, että retkeily ja lähiluontokohteet tuntuvat ja näyttävät kasvattavan suosiotaan.

Innostukseni retkeilyyn ei tarkoita, että jättäisin taakseni villiyrtit ja muut luonnon antimet. Sen sijaan, nyt minulla on lisää syitä lähteä yhä usemmin ulos luontoon.

Yö yksin ulkona – rajat koetuksella

Toukokuun toisena viikonloppuna lähdin yöretkelle teemalla ”uskallus”. Nukuin luonnossa ensi kertaa yksin ja lisäksi ensi kertaa riippumatossa. Etukäteen tilanne pelotti, mutta ylitin itseni.

Leirin pystytyksen jälkeen nautin kuuman kaakaon rantakalliolla. Etäiset lintujen äänet muistuttivat, että vaikka minulla ei ollut retkiseuraa, olin ystävien seurassa.

Yöpakkasen armoilla – kaksi yötä Liesjärven kansallispuistossa

Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna suuntasin ystäväni kanssa retkelle uhmaamaan yöpakkasta. Itseni kaltaista vilukissaakaan ei palellut, kun vaatteet ja varusteet olivat riittävät. Varusteilla on merkitystä. Yöpymiseni muuttui kertaheitolla miellyttävämmäksi, kun ostin kunnon makuualustaan.

Polulla mieli rauhoittuu, mutta siltä on välillä kiva vähän poiketa ja kulkea myös ilman painavaa rinkkaa.


Jätä kommentti

Muistojen silta kesäiseen Lappiin – katso video Utsjoen retkeilyreitiltä

Palaan tuon tuosta muistoissani heinäkuiselle Lapin vaellusretkelle. Tuttujen jakamat ruskakuvat pohjoisesta nostattavat Lapin kuumetta. Kuinka mielelläni tallaisinkaan nyt ruskan värittämällä paljakalla, auringon lämmittäessä poskia ja kirpeän tunturituulen tuivertaessa tukkaa…

Tällä erää minun on kuitenkin tyydyttävä kuvien ihailuun ja omien muistojeni vaalimiseen. Kokosinkin pienen tunnelmavideon omalta kesäiseltä reissultamme Utjoen retkeilyreitille.

Kirjoitin retkestämme jo aiemmin blogiin jutun Lapin lumoissa – vaelluksella Utsjoen retkeilyreitillä.

Pidin retkellä myös päiväkirjaa. Alla muutamia muistiinpainuneita hetkiä ja ajatuksia.

Aina retkeily ei ole ruusuilla tanssimista. Niinkuin retkemme alkuhetkillä lähtiessä Utsjoen luontotuvalta.

”Alkumatka meni täysin sisulla. Ensimmäinen kilometri oli silkkaa jyrkkää nousua. Päälle hyttyset, joita oli melko paljon, lämmittävä aurinko ja painavat rinkat. Rinteen päältä, Galgojohkavarrin eli -vaaran laelta, aukesi kaunis näkymä Tenojokilaaksoon ja Norjan puolelle. Se oli ensimmäinen palkkio kiipeämisestä. Mitä liikkui päässä ensimmäisen kilometrin matkalla? Kyllä ihminen on tyhmä.”

Pysähtyminen pienten ilojen ja suurten maisemien äärelle tekee retkeilystä mielekästä.

”Lammella syötiin nuudelilounas. Alkoi tuntua siltä, että on perillä. Avarat ja kauaskantavat paljakkamaisemat olivat sitä, minkä takia tänne oli tultu. Kulku jatkui vähän kevyemmällä askeleella.”

”Ilot on retkellä pienet. Hyttyshelvetin keskellä pieni hengähdyksen mittainen itikaton hetki. Soliseva puro. Lämmin nuudeliateria ja nuotion tuoksu. Toisaalta kokemukset ovat suuria. Maisemat jaksavat hämmästyttää. Mietinkin tänään, että tämän homman juju on siinä, että pääsee näkemään maisemia paikkoihin, joihin on mahdollista päästä vain kauramoottorin voimalla.”

Säällä on retken onnistumiseen iso vaikutus. Olosuhteiden kokeminen on tietysti elämys sekin – kunhan ei sada kokoajan!

”Aamupalalla Härkävaaran nuotiopaikka kylpi auringossa, vaikka vielä illalla ennuste näytti sadetta aamuksi. Tällä retkellä onkin tullut muistutuksia siitä, että ei kannata luottaa enusteisiin – eikä ainakaan jättää retkeä tai ulkona yöpymistä tekemättä sen takia, että ennustetaan pientä sadetta.”

utsjoki-yoton-yo


1 kommentti

Lapin lumoissa – vaelluksella Utsjoen retkeilyreitillä

Hankin tänä keväänä uuden passin ja hämmästyksekseni huomasin, että edellisestä ulkomaan matkastani oli aikaa kolme ja puoli vuotta. Viime vuodet on lomailtu kotimaassa, kun kuuluisa Lapin hulluus on vähä vähältä iskenyt minuun ja puolisooni.

Ensin tehtiin automatka, joka ylsi Kuusamoon. Seuraavana vuonna karautettiin pohjoisimpaan Lappiin saakka, mutta maisemia katseltiin lähinnä auton ikkunasta. Viime kesänä teimme ensimmäisen vaelluksemme Hetta-Pallas-reitillä ja tänä vuonna suuntasimme kesä-heinäkuun vaihteessa Utsjoen retkeilyreitille, joka kulkee osittain Paistunturin erämaasssa.

Näkymiä Roavvoaivin rinteeltä Norjan lumihuippuisille vuorille saakka.

Näkymiä Utsjoen retkeilyreitin varrelta, Roavvoaivin rinteeltä Norjan lumihuippuisille tuntureille saakka.

Miksi tunturit kutsuvat?

Jokin saa vuosikymmenestä toiseen ihmiset luopumaan kaupunkielämän mukavuuksista ja kantamaan selässään monen päivän tai jopa viikon tarpeet asumuksesta lähtien. Vielä kun heitetään päälle Suomen kesän arvaamattomat kelit ja itikkavitsaukset, tulee mieleen, että kyllä sitä ihminen lomastaan paljon helpommallakin pääsisi.

Omalta osaltani uskon, että tässä ristiriidassa piilee Lapin lumon ydin. Lapin erämaat tarjoavat edelleen nykyaikana mahdollisuuden irtautua modernin elämän mukavuuksista. Näkökentän täydeltä tuntureita ja korvia hivelevää hiljaisuutta – täydellistä vastapainoa kaupungin sykkeelle. Maisemaan ja olotilaan päästäkseen ihmisen on nähtävä hieman vaivaa.

On otettava muutama askel syrjään pikitieltä. Kun askelia kertyy vähän enemmän, fyysisen rasituksen kokeva ruumis ja kulkemisen rytmiin keskittyvä mieli ottavat etäisyyttä arkeen.

Utsjoen retkeilyreitti

Merkityllä reitillä mieli keskittyy seuraavaan askeleeseen. Katse kulkeutuu vuorotellen lähelle ja kauas.

Utsjoen retkeilyreitti. Kuva: retkikartta.fi

Utsjoen retkeilureitin varrella on yksi autiotupa ja kaksi kotaa. Teltan saa alueella pystyttää vapaasti, mihin haluaa. Kuva: Retkikartta.fi

Tietysti tärkeä osa Lapin lumoa ovat sen maisemat. Pohjoisen kansallispuistoissa ja laajoilla erämaa-alueilla on ainutlaatuisia luonnonmaisemia. Tämän kesän retkellämme saimme huomata, että kovin syvälle erämaahan ei tosiaankaan tarvitse talsia löytääkseen rauhaa ja kauaskantavia erämaisia maisemia. Kulkemamme Utsjoen retkeilyreitti on nimittäin vain 35 kilometriä pitkä rengasreitti. Useimmat kiertävät sen luultavasti muutamassa päivässä, mutta meillä oli reilusti rennompi tahti. Ja sehän sopi. Päivässä kuljettuja kilometrejä kertyi keskimäärin kahdeksan.

Jäi paljon aikaa maisemien ihailuun ja muihin puuhiin – omalta osaltani valokuvailuun ja kasvien tutkimiseen – ja tietysti vain oleskeluun ja nuotion ääressä istuskeluun. Totuuden nimissä oma kuntoni ei painavan rinkan kanssa olisi kovin paljon pidempiin päivämatkoihin riittänytkään.

Kukkinut uuvana Utjoen retkeilyreitillä.

Pitkälle kantavien maisemien lisäksi minua kiehtovat minimaisemat. Tämän asetelman muodostavat jo kukintansa päättänyt tunturikasvi uuvana (Diapensia lapponica) ja kiven pinnassa kasvavat jäkälät.

Tunturikoivu

Tunturikoivut kuuluvat niihin Lapin kasveihin, joita ei eteläisessä Suomessa pääse näkemään.

Halvat on huvit

Vaellusreissulla ajanvietteet ja huvit ovat yksinkertaisia. Mukana ei jaksa kantaa kovin monimutkaisia viihdykkeitä. Minun painavin harrastusvälineeni oli tunturikasvio ja siitä olikin paljon iloa.

Television korvaa elävä tuli. Onneksemme alkukesä oli ollut sateinen, joten metsäpalovaroitusta ei ollut ja totuttelimmekin keittelemään vedet ruokia ja lämpimiä juomia varten tulella. Jokailtainen illanviettomme muodostui kiireettömästä tulilla istuskelusta, tulen syöttämisestä ja kohentelusta.

Vaikka heinäkuiset illat ovat vielä keskiyön auringon valaisemia, on tulta mukava katsella. Se on myös käytännöllinen, koska se pitää hyttyset ja muut itikat loitolla. Metsähallituksen huoltamilla tulipaikoilla nuotiopuut ovat pilkkomista vailla valmiina. Upeaa, ilmaista palvelua retkeilijöille!

Tulisija nuotiopaikalla Utsjoen retkeilyreitillä

Osalla Utsjoen retkeilyreitin nuotiopaikoista on tulisijoja, joiden ansiosta tulenteko onnistuu tuulisellakin kelillä.

Virtaavat vesi Utsjoen retkeilyreitillä

Virtaavat tunturien vedet ovat juomapaikkoja ja ylellisiä kylmävesikylpylöitä.

Upeita maisemia on maailman joka kolkassa, mutta Lapissa minua puoleensa vetää vielä yksi poikkeuksellinen tekijä. Rauha. Ei Suomen mainostaminen rauhallisena ja hiljaisena matkailumaana ole lainkaan liioittelua. Utsjoen retkeilyreitillä oli välillä uskomatonta ajatella, että saimme olla kesä-heinäkuun vaihteessa, kesälomasesongin aikana täysin kaksi tässä upeassa paikassa!

Utsjoen retkeilyreitti

Ei ristin sielua. Kuuden päivän aikana tapasimme Utsjoen retkeilureitillä neljä muuta retkeilijää tai seuruetta.

Ajankohdasta ja paikasta riippuen voi toki Lapin vaellusreiteillä olla omanlaistaan ruuhkaakin. Omaa rauhaa kaipaavalle löytyy kuitenkin vaihtoehtoja. Jos sietää hyttysiä ja mäkäräisiä, on kaikilla reiteillä heinäkuussa varmasti vähemmän väkeä kuin ruska-aikaan. Oma lukunsa ovat tietysti tallattujen ja merkittyjen polkujen ulkopuoliset erämaat, jotka tarjoavat suunnistustaitoisille lukemattomia vaihtoehtoja!

Retkeilykokemuksemme karttui tämän kesän retkellä rutkasti. Varmuus omista taidoista kasvaa joka retkellä. Ehkä seuraavalla retkellämme suuntaammekin jo polulta omille reiteillemme.

Se on varmaa, että tunturit kutsuvat jälleen ensi kesänä.

Lue lisää Utsjoen retkeilyreitistä:
Luontoon.fi: Utsjoen alueen reitit
Retkipaikka: Lasten kanssa Utsjoen retkeilyreitillä

Kuoppilasjärven autiotupa

Kuoppilasjärven autiotupa oli reittimme kaukaisin kohta, josta rengasreitti suuntautui takaisinpäin. Sateenkaari piirtyi yöttömän yön taivaalle.

Härkävaaran nuotiopaikka

Härkävaaran nuotiopaikalla vietimme retken viimeisen illan ja telttayön – sadetta ennustettiin, mutta aurinkoa saatiin.


Jätä kommentti

Yöretkellä Teijon kansallispuistossa

Kävimme viikonloppuna jo toista kertaa yöretkellä Teijon kansallispuistossa. Viime vuoden kevään tavoin kohteeksi valitsimme Teerisaaren ja teltankin pystytimme samaan hyväksi havaittuun paikkaan – kai tämä on siis jo perinne!

Merkitty reitti Miilunummen pysäköintipaikalta Teerisaareen kulkee enimmäkseen sekametsässä.

 

Ajatuksena oli tehdä lyhyt koeretki ennen pidempää Lapin vaellusta, jolle meidän on tarkoitus lähteä myöhemmin kesällä. Ovatko varusteet talven jäljiltä kunnossa, muistuuko mieleen teltan pystytyksen niksit, osaammeko pakata mukaan kaiken tarpeellisen? Riittääkö kävelykunto?

Kulkijoiden kunnosta voidaan olla montaa mieltä ja opimme taas jotain uutta – ainakin suunnittelun tärkeydestä lyhyelläkin retkellä. Pakollisina sähläyksinä jätimme vaellusvaatteeni sisältävän kassin kotiin ja pakkasimme mukaan vain vajaan kaasupullon. Aamulla siis ”nautimme” kylmää pikakahvia. Aamupalakokemusta korostivat kylmä tuuli ja sateen ripsautukset, jotka vaihtuivat auringonpaisteeksi heti, kun lähdimme talsimaan Teerisaaresta takaisin kohti pysäköintipaikkaa.

Kyllä retkellä vaan kuitenkin oli mukavaa, eikä vähiten hienojen maisemien vuoksi. Tässä vähän kuvatunnelmia. Suosittelen erittäin lämpimästi tutustumaan maisemiltaan monipuoliseen Teijon kansallispuistoon, joka sijaitsee Salossa. Teijo on vanha retkeilyalue, josta tuli kansallispuisto vuoden 2015 alussa.

Teijon kansallispuisto, Miilunummen pysäköintipaikka

Pysäköintipaikalta Teerisaareen on matkaa vain 2,7 kilometriä. Kansallispuistossa on paljon polkuja ja merkittyjä rengasreittejä.

 

Teijon kansallispuisto, Teerisaari

Yöpymispaikkamme Teerisaari. Perille johtavat pitkospuut suon yli.

 

Tupasvilla

Tupasvillamättäitä kasvoi suolla ihan mattona.

 

Pyöreälehtikihokki

Pitkospuun reunalta silmiini osui harvinaisempiakin kasvituttuja, kuten pyöreälehtikihokki. Se on muuten lihansyöjäkasvi!

 

Raate

Suolla kukki upeasti myös raate. Suurikokoinen ja näyttävä kukka on niin kaunis, että jo sen näkeminen teki retkestä onnistuneen.

 

Teijon kansallispuisto, Sahajärven luontopolku

Teltassa hyvin nukutun yön jälkeen kävimme vielä erikseen ilman rinkkoja kiertämässä Sahajärven luontopolun, jonka lehtomaisemat ruukkitoimintaan liittyvine vanhoine patoineen olisi jo kokonaan toisen blogipostauksen aihe!


Jätä kommentti

Palaa vuoden kauneimpiin hetkiin! – luontovuosi 2015 kuvina

Kuljen luonnossa lähes aina kameran kanssa – yleensä mukana on kännykkäkamera, mutta silloin tällöin myös järjestelmäkamera. Ja kamera on myös ahkerassa käytössä. Katsaus siihen, mitä muistikortille vuoden aikana on tallentunut onkin hyvä tapa muodostaa kuva kuluneesta vuodenkierrosta.

Kuvien avulla voi myös matkata takaisin hetkiin luonnon helmassa. Näitä kuvia katsellessa marraskuun pimeästä illasta on lyhyt matka myös eteenpäin seuraavaan kevääseen: kasvukauden orastavaan alkuun, silmuihin ja versoihin.

Hyvää matkaa, tässä parhaimmistoa vuoden varrelta!

Top-10: Vuoden luontokuvat 2015

1. Vuoden ensimmäisiä villiyrttejä, vuohenputkia maaliskuussa.

IMG_1858

2. Ei tarvitse ihmetellä, miksi metsäretken jälkeen polvet ovat kurassa. Usein kamera menee kasvien tasalle.

IMG_2033

3. Joskus sitä vaan on oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Sadekin voi olla kaunis.

IMG_2397

4. Ehkä osa hetken tunnelmaa välittyy kuvassa. Vaellusloman viimeisiä päiviä Lemmenjoella Lapissa.

IMG_2978

5. Ah, se odotus. Vihdoin kypsiä!

IMG_3110

6. Kesän uusi kasvituttavuus, värjäyskasvi morsinko. Värjäykseen käytetään kylläkin lehdet, joista tulee sinistä väriä.

IMG_2580

7. Omat kamomillasauniot. Kukkakuvia kertyy paljon!

IMG_3348 (1)

8. Joskus sentään katse nousee maasta.

IMG_3708 (1)

9. Asetelma ei ole lavastettu! Paitsi että siirsin sientä kasvupaikaltaan. Eli on se lavastettu. Mutta pikku ratsastaja on aito.

IMG_3162 (1)

10. Lämmin ja kaunis syksy tiivistyy tähän kuvaan.

DSC_6117

On hauskaa huomata, kuinka samat aiheet toistuvat vuoden mittaan ottamissani kuvissa. Lähikuvia kukista, sammalista, marjoista, sienistä tai jäkälistä on vuoden jokaiselta kuukaudelta. Peilityyni tai vuolaana virtaava vesi sävähdyttävät aina. Tietyt täsmälliset paikat, puut tai oksat aiheuttavat myös usein halun kaivaa kameran esille ja niistä sitten onkin kuvia eri vuodenajoilta.

Mikä kuvista on sinun suosikkisi? Ja mitkä ovat sinun suosikkikuvauskohteitasi luonnossa?


Jätä kommentti

Räpyläjalkaisia rajakokemuksia Repoveden hangilla

Jalat painavat kuin lyijy. Selässä on rinkka ja edessä jono järvenjäällä loittonevia selkiä. Jalka nousee raskaasti toisen eteen kapeassa kosteaan lumeen painautuneessa polku-urassa. Jokainen askel pakkaa hieman paksummin sohjoista lunta lumikengän pohjaan. Epätoivoinen taistelu pohjiin kerääntyvää lunta vastaa vaatii säännöllistä sauvoilla kopsuttelua ja hakkaamista.

Meno helpottuu, kunhan järvenjäältä selvitään. Kuljetaan metsässä harjanteita ylös ja alas, kömmitään suonlaidassa polvenkorkuisessa lumessa. Ilman lumikenkiä tänne ei olisi mitään asiaa. Lopulta päästään moottorikelkalla ajetulle latupohjalle. Enää ei tarvitse kantaa lumikengissä kilojen edestä raskasta lunta tai kamppailla upottavassa nietoksessa. Lumikengistä painautuu polkuun kauniita, säännöllisiä räpylänkuvia. Enää muutama jyrkkä mäki, jotka hengästyttäisivät ilman kantamuksiakin. Ollaan perillä toisen talvivaelluspäivän leiripaikalla.

Hauklammen rantaan saapuessamme aurinko teki retkemme ainoan pilkahduksen pilvien takaa.

Hauklammen rantaan saapuessamme aurinko loi meille pilkahduksen pilvien takaa.

Kuntoa, sisua ja päättäväisyyttä

Seurueemme oli lähtenyt kolmen yön retkelle Repoveden kansallispuistoon edellisenä aamuna. Pakettiautoon oli sullottu kattoa myöten seitsemän rinkkaa, kaksi ahkiota, kolme telttaa, lumilapioita, lumikenkiä ja suksisauvoja. Ensimmäisen päivän kolmen kilometrin etappi tuntui etukäteen kovin lyhyeltä. Ensimmäiset sadat metrit järven jäällä pyyhkivät turhat luulot pois ja sain huomata, että matkan taittaminen talvella on aivan eri juttu kuin kesällä. Tällä kertaa sään ruhtinas oli suonut meille muuten miellyttävän kelin – pilvipoutaa, tyyntä ja pikkupakkasta – mutta jäälle paksun lumikerroksen alle muodostunut sohjo teki etenemisestä tervanjuontia.

Järviähän Repovedellä riittää! Kansallispuisto sijaitsee Kouvolan tuntumassa Kymenlaaksossa ja Etelä-Savossa. Lukuisten järvien, lampien ja soiden pirstomaa metsäseutua hallitsevat jylhät kalliot ja jyrkänteet. Kulkiessa upeimmat maisemat avautuivatkin juuri järvien tasalta, kun komeita rinteitä sai ihailla ilman ympäröivää metsää. Retken kuvauksellisimmista näköaloista pääsi kuitenkin nauttimaan varsinaisilta näköalapaikoilta Katajavuorelta ja Mustalamminvuoren näkötornista.

Mustalamminvuoren näkötornista avautui harmaanvalkea maisema.

Mustalamminvuoren näkötornista avautui harmaanvalkea maisema.

Ensimmäisen yön vietimme teltoissa Karhulahden nuotiopaikalla. Vaikka pakkanen ei ollut kova, kävi olotila makuupussissa hiukan viluiseksi. Seuraavalle talviselle telttaretkelle tiedän pukeutua tuplamakuupussin sisässä kahden sijasta kolmeen villakerrokseen. Onneksi olin pakannut mukaani paksun yöpipon, jonka sain vedettyä palelevan nenänpääni peitoksi! Nukuin katkonaisesti, mutta syvästi – siitä kertoivat aamulla muistelemani mielikuvitukselliset unet.

Edellä kuvaamani toisen matkapäivän raskas taivalkin oli vain noin 4,5 kilometrin mittainen, mutta vei taukoineen meiltä noin 2,5 tuntia. Päivän kuntoilusuoritukset eivät kuitenkaan päättyneet vaellukseen. Iltapäivän ja illan askareenamme oli koota tulevaksi yöksi katot päidemme päälle – rakensimme siis kaksi lumikammia!

Rajoilla ja niiden yli

Aprikoin viimeiseen asti, riittäisikö kanttini lumeen kaivetussa luolassa nukkumiseen. Sortuisiko se niskaani? Kastuisinko läpimäräksi? Ahdistuisinko ahtaalta tuntuvassa tilassa niin etten saisi nukuttua? Ainutkertainen mahdollisuus kokeilla lumikammissa nukkumista sai minut lopulta koettelemaan omia rajojani, vaikka vaihtoehtona oli yö lämpimässä kodassa. Päätös oli oikea. Kammissa oli edellistä telttayötä lämpimämpi ja mukavampi nukkua.

Lumikammimme edusti kaunista linnoitusmaista arkkitehtuuria.

Lumikammimme edusti kaunista linnoitusmaista arkkitehtuuria.

Kolmantena vaelluspäivänä sain taas yhden “ensimmäistä kertaa elämässäni” -kokemuksen, kun pääsin vetämään ahkiota. Tällä kertaa epäröin omien voimieni riittävyyttä, mutta päätin kuitenkin yrittää. Rinkka siirtyi siis selästäni ahkioon, johon oli pakattu lisäksi yksi teltta, pari lumilapiota ja muuta pientä tavaraa. Vaikka vetourakka oli ylämäissä melkoinen, sain varmasti ahkion kanssa kuljetettua enemmän tavaraa kuin olisin samalla matkalla jaksanut selässäni kantaa.

Kolmen päivän uurastus palkittiin illalla. Vietimme illan ja yön Kuutinlahden kämpän varaustuvassa, jossa pääsimme myös saunaan. Löylyissä oli hyvä pohtia sitä, mikä retkellä oli hienointa: eivät niinkään ne miellyttävät ja helpot asiat, vaan ne vaikeat – haastavat ja omia rajoja rikkovat.

Ainutkertaiset kokemukset, yhteinen taival ja upeat maisemat korvasivat fyysisesti rankan matkan.

Ainutkertaiset kokemukset, yhteinen taival ja upeat maisemat korvasivat fyysisesti rankan matkan.

 


2 kommenttia

Yöretkellä Nuuksion kansallispuistossa

Pääsiäisviikolla toteutin kevään mittaan kehittyneen idean retkestä Nuuksion kansallispuistoon. Suunnitelmissa oli vaeltelua keväisissä maisemissa, retkieväiden nauttimista nuotiopaikoilla ja ennen kaikkea: yöpyminen laavussa. Sain kaverini innostumaan ajatuksesta, ja kun sää pääsiäisviikon alussa vaikutti suotuisalta, päätimme lähteä retkelle.

Vaeltaminen on kiehtonut mieltäni muutaman vuoden ajan, mutta retket ovat jääneet toteuttamatta. Light-vaellus saisi olla ensimmäinen testi itselleni. Miten jaksaisin kulkea rinkan kanssa, miten onnistuisi ruuan valmistaminen retkiolosuhteissa? Entäpä yöpyminen pikkupakkasessa tähtitaivaan alla?

Nuotio

Retkiruuat ja kahvi- ja teevedet keitimme nuotiolla ja Primus-keittimellä.

Asun lähellä kansallispuistoa, joten aloitin retken kävellen kotiovelta. Ensimmäiset kilometrin kulkivat autotien laitaa, ja Siikaniemessä pääsimme siirtymään merkitylle Korpinkierroksen reitille. Seurasimme selvästi merkittyjä polkuja ohi tyynten lampien, yli kallioiden ja läpi vaihtelevien metsämaisemien. Noin kuuden tunnin kävelyn, yhden eväspaussin ja vesipullojen täyttötauon jälkeen saavuimme määränpäähämme Takalan laavulle. Kävelyä kertyi kymmenisen kilometriä, mikä todella tuntui jaloissa!

Sinivuokot

Polun varrella kukkivat kevään ensimmäiset sinivuokot.

Muita vaeltelijoita emme poluilla keväisenä arkipäivänä juuri tavanneet, mutta perille tullessamme oli laavulla nainen ja koira sekä valmiiksi viritetty nuotiotuli, minkä otimme ilolla vastaan! Ruokaa ja teetä varten haimme läheisestä purosta vettä, jota varmuuden vuoksi keitimme reilut viitisen minuuttia. Nopeasti viilennyt ilta sujui ruokaillen, laavulla valmiina olleita metrihalkoja pilkkoen ja nuotiotulta ylläpitäen.

Laavun suojaan levitetty, lämmittävä makuupussi kutsui pian auringonlaskun jälkeen. Uni sen sijaan ei tahtonut tulla silmään päivän rasituksesta huolimatta. Pikkupakkanen ei pussin sisälle tuntunut, mutta ehkä ulkona nukkuminen vain tuntui liian vieraalta. Nousinkin jo neljän aikaan ihailemaan kuutamoa, sytyttämään jälleen nuotiota ja lämmittämään teevettä. Pian alkoi lintujen moniääninen konsertti. Läpi yön oli äänessä yksi ainoa yksinäinen huhuilija – olisipa hauska tietää, mikä lintu se oli!

Paluumatkalle lähdimme heti aamiaisen jälkeen. Saimme vaeltaa ylhäisessä yksinäisyydessä auringon alkaessa hiljalleen lämmittää. Reissu oli vähäisistä yöunista huolimatta onnistunut – ja mikä tärkeintä: en ainakaan saanut kammoa retkeilyyn. Unelma pidemmästä vaelluksesta elää!

Image

Terveisiä Nuuksion järviylängöltä!