Haaveissani siintää kahden vuoden tauon jälkeen usean päivän vaellus. Niinpä minun ja puolisoni oli testattava vaelluskamppeet ja kävelykunto ennen isompaa koitosta. Yöretki luonnon helmaan on aina tervetullut lomanen arjen keskellä.

Isojärven kansallispuisto valikoitui yhden yön patikkaretkemme kohteeksi. Kuhmoisissa sijaitseva kansallispuisto oli meille ennestään tuntematon ja retki sinne oli ollut useita kertoja mielessä.

Ajomatka Isojärvelle kodistamme Helsingistä on noin 200 kilometriä eli melko pitkä, mutta päätimme kuitenkin ajaa matkan uusien maisemien vuoksi. Isojärvellä on myös mahdollista kiertää sopivan mittainen, parinkymmenen kilometrin lenkki. Isojärven kansallispuistosta emme tienneet juuri muuta kuin Heretyn kämppäkahvilan ja sen, että siellä asustelee majavia.

Isojärvi tarjosi meille vaihtelevia metsämaisemia, korkeuseroja ja erämaisia lampia. Kiinnitimme myös huomiota maiseman kivisyyteen. Valtavia siirtolokareita tuntui odottavan joka mutkan takana! Reitin varrella oli useita kauniita taukopaikkoja ja totta vie – majavien läsnäolosta ei jäänyt epäilyksiä.

Kuljimme yhteensä noin 25 kilometrin matkan, josta ensimmäisenä päivänä talsimme noin 17 kilometriä. Yöpymispaikoista oli jopa valinnan varaa. Reittivalinnan myötä valitsimme Vahterjärven laavun ja tulipaikan, jonka läheisyyteen pystytimme oman laavumajoitteemme.

Puolisoni on ostanut teltan korvaajaksi laavukankaan eli tarpin, joka on muuten kotimaista käsityötä. Tämä oli toinen laavukankaan alla nukkumani yö ja sain ihan hyvät unet. Täytyy kuitenkin myöntää, että teltan tuomaan suojaan tottuneena avoimessa laavussa nukkuminen tuntuu vielä aika oudolta.

Isojärven kansallispuisto on hieno ja rauhallinen luontokohde, johon voi eteläisen Suomen alueelta tehdä päiväretkiä tai jopa parin päivän vaelluksen. Monet aloittavat retkensä Heretystä, jossa toimii puiston opastuspiste ja kahvila vanhassa savottakämpässä. Itse suunnittelimme reittimme niin, että pidimme Heretyssä pienen evästauon.

Kävelyreitit ovat paikoitelleen hyvin vaativia, koska korkeuseroja riittää. Polku vaihteli tasaisesta ja helppokulkuisesta neulasmatosta jyrkkään, juurakkoiseen ja kiviseen kulku-uraan. Etenkin puiston itäosassa Vahterjärven ja Kalalahden välillä kulkua hankaloittivat kaatuneet puut, jotka kaikesta päätellen ovat rysähtäneet polun poikki nyt kesällä 2019.

Mielenkiintoisen erityispiirteen kansallispuiston luonnolle antavat majavat, joita on aiemmin pesinyt lähes kaikissa alueen lammissa. Itse eläimiä ei helposti näe, koska ne ovat aktiivisia öisin. Majavien kaatamia puita ja niiden rakentamia patoja sen sijaan pääsee näkemään. Majavien tekosten myötä tulvineet lammet ovat kelopuineen erikoisen, jopa jotenkin muinaisen näköisiä.

Kaiken kaikkiaan suosittelen tutustumaan Isojärven kansallispuistoon. Meille tämä kesäinen retki antoi esimakua pidemmästä vaelluksesta. Kotiin tullessa jalat tuntuivat raskailta, mutta mieli rentoutuneelta.

Lue lisää Isojärven kansallispuistosta: https://www.luontoon.fi/isojarvi

Olen hurahtanut retkeilyyn: luonnossa yöpymiseen, syömiseen, kulkemiseen, olemiseen. Vaellusta olen harjoitellut muutaman vuoden, mutta tänä keväänä minussa on syttynyt kunnon himo ulkoilmaelämään. Kylmästä keväästä huolimatta olen hakeutunut metsään nukkumaan toukokuun kahtena ensimmäisenä viikonloppuna. Kerron yöretkistä jutun lopussa muutamin kuvin ja sanoin.

Intoni taustalla vaikuttavat varmaan helmikuinen muutto Nuuksion luonnon helmasta urbaaniin ympäristöön ja erityisen kiivastahtinen ajanjakso töissä. Syystä tai toisesta, luonnon rauha vetää entistä enemmän puoleensa.

Retkeily on tuonut minulle vähän uutta näkökulmaa luontoharrastukseen. Nyt tuntuu jopa hieman koomiselta, kuinka painokkaasti olen ulkona liikkuessani mennyt jonkun hyödyn perässä. Kori tai ämpäri kädessä keruutuotteiden toivossa, lenkkitossut jalassa parempaa kuntoa hakemassa.

Lisääntynyt tieto ja ymmärrys luonnon terveysvaikutuksista on hyvä asia. Kertoo kuitenkin jotain olennaista meistä ihmisistä, että tarvitsemme tutkimustietoa siitä, että luonto ylläpitää ja kohottaa terveyttämme. Tottahan toki niin on! Eihän meitä ole tehty asumaan betonin sisässä, kävelemään tasaisella asfaltilla ja hengittämään lämmitettyä ja suodatettua ilmaa.

Miten onkin päässyt katoamaan luottamus omaan kokemukseen luonnosta? Siellä mieli rauhoittuu ihan itsestään.

Luonto onkin täydellistä vastapainoa ihmiselle nyt, kun työelämä ja ihan perusarki tuntuvat entistä hätäisemmiltä ja kiireisemmiltä, eivätkä jatkuvasti käsillä olevat laitteet ja näytöt ainakaan vähennä hektisyyden tunnelmaa. Ei ole mikään ihme, että retkeily ja lähiluontokohteet tuntuvat ja näyttävät kasvattavan suosiotaan.

Innostukseni retkeilyyn ei tarkoita, että jättäisin taakseni villiyrtit ja muut luonnon antimet. Sen sijaan, nyt minulla on lisää syitä lähteä yhä usemmin ulos luontoon.

Yö yksin ulkona – rajat koetuksella

Yöpakkasen armoilla – kaksi yötä Liesjärven kansallispuistossa

Palaan tuon tuosta muistoissani heinäkuiselle Lapin vaellusretkelle. Tuttujen jakamat ruskakuvat pohjoisesta nostattavat Lapin kuumetta. Kuinka mielelläni tallaisinkaan nyt ruskan värittämällä paljakalla, auringon lämmittäessä poskia ja kirpeän tunturituulen tuivertaessa tukkaa…

Tällä erää minun on kuitenkin tyydyttävä kuvien ihailuun ja omien muistojeni vaalimiseen. Kokosinkin pienen tunnelmavideon omalta kesäiseltä reissultamme Utjoen retkeilyreitille.

Kirjoitin retkestämme jo aiemmin blogiin jutun Lapin lumoissa – vaelluksella Utsjoen retkeilyreitillä.

Pidin retkellä myös päiväkirjaa. Alla muutamia muistiinpainuneita hetkiä ja ajatuksia.

Aina retkeily ei ole ruusuilla tanssimista. Niinkuin retkemme alkuhetkillä lähtiessä Utsjoen luontotuvalta.

”Alkumatka meni täysin sisulla. Ensimmäinen kilometri oli silkkaa jyrkkää nousua. Päälle hyttyset, joita oli melko paljon, lämmittävä aurinko ja painavat rinkat. Rinteen päältä, Galgojohkavarrin eli -vaaran laelta, aukesi kaunis näkymä Tenojokilaaksoon ja Norjan puolelle. Se oli ensimmäinen palkkio kiipeämisestä. Mitä liikkui päässä ensimmäisen kilometrin matkalla? Kyllä ihminen on tyhmä.”

Pysähtyminen pienten ilojen ja suurten maisemien äärelle tekee retkeilystä mielekästä.

”Lammella syötiin nuudelilounas. Alkoi tuntua siltä, että on perillä. Avarat ja kauaskantavat paljakkamaisemat olivat sitä, minkä takia tänne oli tultu. Kulku jatkui vähän kevyemmällä askeleella.”

”Ilot on retkellä pienet. Hyttyshelvetin keskellä pieni hengähdyksen mittainen itikaton hetki. Soliseva puro. Lämmin nuudeliateria ja nuotion tuoksu. Toisaalta kokemukset ovat suuria. Maisemat jaksavat hämmästyttää. Mietinkin tänään, että tämän homman juju on siinä, että pääsee näkemään maisemia paikkoihin, joihin on mahdollista päästä vain kauramoottorin voimalla.”

Säällä on retken onnistumiseen iso vaikutus. Olosuhteiden kokeminen on tietysti elämys sekin – kunhan ei sada kokoajan!

”Aamupalalla Härkävaaran nuotiopaikka kylpi auringossa, vaikka vielä illalla ennuste näytti sadetta aamuksi. Tällä retkellä onkin tullut muistutuksia siitä, että ei kannata luottaa enusteisiin – eikä ainakaan jättää retkeä tai ulkona yöpymistä tekemättä sen takia, että ennustetaan pientä sadetta.”

Hankin tänä keväänä uuden passin ja hämmästyksekseni huomasin, että edellisestä ulkomaan matkastani oli aikaa kolme ja puoli vuotta. Viime vuodet on lomailtu kotimaassa, kun kuuluisa Lapin hulluus on vähä vähältä iskenyt minuun ja puolisooni.

Ensin tehtiin automatka, joka ylsi Kuusamoon. Seuraavana vuonna karautettiin pohjoisimpaan Lappiin saakka, mutta maisemia katseltiin lähinnä auton ikkunasta. Viime kesänä teimme ensimmäisen vaelluksemme Hetta-Pallas-reitillä ja tänä vuonna suuntasimme kesä-heinäkuun vaihteessa Utsjoen retkeilyreitille, joka kulkee osittain Paistunturin erämaasssa.

Miksi tunturit kutsuvat?

Jokin saa vuosikymmenestä toiseen ihmiset luopumaan kaupunkielämän mukavuuksista ja kantamaan selässään monen päivän tai jopa viikon tarpeet asumuksesta lähtien. Vielä kun heitetään päälle Suomen kesän arvaamattomat kelit ja itikkavitsaukset, tulee mieleen, että kyllä sitä ihminen lomastaan paljon helpommallakin pääsisi.

Omalta osaltani uskon, että tässä ristiriidassa piilee Lapin lumon ydin. Lapin erämaat tarjoavat edelleen nykyaikana mahdollisuuden irtautua modernin elämän mukavuuksista. Näkökentän täydeltä tuntureita ja korvia hivelevää hiljaisuutta – täydellistä vastapainoa kaupungin sykkeelle. Maisemaan ja olotilaan päästäkseen ihmisen on nähtävä hieman vaivaa.

On otettava muutama askel syrjään pikitieltä. Kun askelia kertyy vähän enemmän, fyysisen rasituksen kokeva ruumis ja kulkemisen rytmiin keskittyvä mieli ottavat etäisyyttä arkeen.

Tietysti tärkeä osa Lapin lumoa ovat sen maisemat. Pohjoisen kansallispuistoissa ja laajoilla erämaa-alueilla on ainutlaatuisia luonnonmaisemia. Tämän kesän retkellämme saimme huomata, että kovin syvälle erämaahan ei tosiaankaan tarvitse talsia löytääkseen rauhaa ja kauaskantavia erämaisia maisemia. Kulkemamme Utsjoen retkeilyreitti on nimittäin vain 35 kilometriä pitkä rengasreitti. Useimmat kiertävät sen luultavasti muutamassa päivässä, mutta meillä oli reilusti rennompi tahti. Ja sehän sopi. Päivässä kuljettuja kilometrejä kertyi keskimäärin kahdeksan.

Jäi paljon aikaa maisemien ihailuun ja muihin puuhiin – omalta osaltani valokuvailuun ja kasvien tutkimiseen – ja tietysti vain oleskeluun ja nuotion ääressä istuskeluun. Totuuden nimissä oma kuntoni ei painavan rinkan kanssa olisi kovin paljon pidempiin päivämatkoihin riittänytkään.

Halvat on huvit

Vaellusreissulla ajanvietteet ja huvit ovat yksinkertaisia. Mukana ei jaksa kantaa kovin monimutkaisia viihdykkeitä. Minun painavin harrastusvälineeni oli tunturikasvio ja siitä olikin paljon iloa.

Television korvaa elävä tuli. Onneksemme alkukesä oli ollut sateinen, joten metsäpalovaroitusta ei ollut ja totuttelimmekin keittelemään vedet ruokia ja lämpimiä juomia varten tulella. Jokailtainen illanviettomme muodostui kiireettömästä tulilla istuskelusta, tulen syöttämisestä ja kohentelusta.

Vaikka heinäkuiset illat ovat vielä keskiyön auringon valaisemia, on tulta mukava katsella. Se on myös käytännöllinen, koska se pitää hyttyset ja muut itikat loitolla. Metsähallituksen huoltamilla tulipaikoilla nuotiopuut ovat pilkkomista vailla valmiina. Upeaa, ilmaista palvelua retkeilijöille!

Upeita maisemia on maailman joka kolkassa, mutta Lapissa minua puoleensa vetää vielä yksi poikkeuksellinen tekijä. Rauha. Ei Suomen mainostaminen rauhallisena ja hiljaisena matkailumaana ole lainkaan liioittelua. Utsjoen retkeilyreitillä oli välillä uskomatonta ajatella, että saimme olla kesä-heinäkuun vaihteessa, kesälomasesongin aikana täysin kaksi tässä upeassa paikassa!

Ajankohdasta ja paikasta riippuen voi toki Lapin vaellusreiteillä olla omanlaistaan ruuhkaakin. Omaa rauhaa kaipaavalle löytyy kuitenkin vaihtoehtoja. Jos sietää hyttysiä ja mäkäräisiä, on kaikilla reiteillä heinäkuussa varmasti vähemmän väkeä kuin ruska-aikaan. Oma lukunsa ovat tietysti tallattujen ja merkittyjen polkujen ulkopuoliset erämaat, jotka tarjoavat suunnistustaitoisille lukemattomia vaihtoehtoja!

Retkeilykokemuksemme karttui tämän kesän retkellä rutkasti. Varmuus omista taidoista kasvaa joka retkellä. Ehkä seuraavalla retkellämme suuntaammekin jo polulta omille reiteillemme.

Se on varmaa, että tunturit kutsuvat jälleen ensi kesänä.

Lue lisää Utsjoen retkeilyreitistä:
Luontoon.fi: Utsjoen alueen reitit
Retkipaikka: Lasten kanssa Utsjoen retkeilyreitillä

Kävimme viikonloppuna jo toista kertaa yöretkellä Teijon kansallispuistossa. Viime vuoden kevään tavoin kohteeksi valitsimme Teerisaaren ja teltankin pystytimme samaan hyväksi havaittuun paikkaan – kai tämä on siis jo perinne!

 

Ajatuksena oli tehdä lyhyt koeretki ennen pidempää Lapin vaellusta, jolle meidän on tarkoitus lähteä myöhemmin kesällä. Ovatko varusteet talven jäljiltä kunnossa, muistuuko mieleen teltan pystytyksen niksit, osaammeko pakata mukaan kaiken tarpeellisen? Riittääkö kävelykunto?

Kulkijoiden kunnosta voidaan olla montaa mieltä ja opimme taas jotain uutta – ainakin suunnittelun tärkeydestä lyhyelläkin retkellä. Pakollisina sähläyksinä jätimme vaellusvaatteeni sisältävän kassin kotiin ja pakkasimme mukaan vain vajaan kaasupullon. Aamulla siis ”nautimme” kylmää pikakahvia. Aamupalakokemusta korostivat kylmä tuuli ja sateen ripsautukset, jotka vaihtuivat auringonpaisteeksi heti, kun lähdimme talsimaan Teerisaaresta takaisin kohti pysäköintipaikkaa.

Kyllä retkellä vaan kuitenkin oli mukavaa, eikä vähiten hienojen maisemien vuoksi. Tässä vähän kuvatunnelmia. Suosittelen erittäin lämpimästi tutustumaan maisemiltaan monipuoliseen Teijon kansallispuistoon, joka sijaitsee Salossa. Teijo on vanha retkeilyalue, josta tuli kansallispuisto vuoden 2015 alussa.