Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.


4 kommenttia

Viikon villiyrtti: Vadelma on yrttiteen aatelinen

Vadelman marjat ovat Suomen luonnon marjabuffetissa maun puolesta omaa luokkaansa. Herkut pitää ansaita, sillä poimijan kiusana ovat niin vadelman piikit, paarmat kuin keskikesän hellekin – vadelma kun kasvaa usein avoimilla, paahteisilla paikoilla.

Villiyrttinä vadelma sopii etenkin teeksi. Sen lehdistä saa joko tuoreena tai kuivattuna maistuvaa yrttiteetä ihan yksinään tai muihin luonnonyrtteihin sekoitettuna. Vadelmalla on myös monipuolisia rohdosvaikutuksia.

Vadelman lehti ja nuppu. Kuva: Maria Korpi-Anttila

Lehtiä ensimmäisenä vuonna, marjoja toisena

Vadelma (Rubus idaeus) viihtyy muun muassa ojien ja metsien reunustoilla, kallioilla sekä ravinteikkailla joutomailla. Se on pioneerilaji, joka valtaa alaa ensimmäisten joukossa hakkuuaukioilla. Vadelma on Suomessa yleinen Oulun korkeudelle saakka.

Kasvin maanpäällinen osa on kaksivuotinen ja juurakko monivuotinen. Ensimmäisen vuoden versot ovat haarattomia ja niiden varsi on vihreä, syksyä kohti puutuva. Toisena kesänä varret haaroittuvat. Versot kukkivat ja tuottavat marjoja vasta toisen vuoden kesällä ja kuolevat syksyllä.

Ensimmäisenä vuoden versoista on hyvä poimia lehtiä. Marjominen ei häiriinny, ja ensimmäisen vuoden lehdet ovat usein myös paljon suurempia kuin toisen. Lehtiä on syytä poimia sieltä täältä ja jättää jokaiseen versoon lehtiä, joiden avulla kasvi kerää voimia seuraavaa vuotta varten. Vadelmanlehtien keruuaikaa on ensimmäisen vuoden versoista koko kesän, toisen vuoden versoista paras aika on kukintaan saakka.

Vadelman raakileita

Raskausajan teeksi ja kasvovedeksi

Vadelma on turvallinen rohtokasvi, josta voi käyttää lääkinnällisesti sekä lehtiä että marjoja. Lehdet sisältävät parkkiaineita, jotka sisäisesti nautittuina supistavat limakalvoja ja muun muassa parantavat ripulia. Vadelmalehtiteen sanotaan rauhoittavan mieltä ja sopivan erityisen hyvin iltateeksi.

Vadelmanlehtiteetä voi käyttää myös kivuliaisiin kuukautisiin ja raskauden aikana rentouttamaan kohdun lihaksia. Vadelmanlehtiteetä tulee kuitenkin käyttää raskauden aikana oman harkinnan mukaan, sillä sen kemiallista koostumusta ei tunneta vielä riittävästi. Sitä suositellaan käytettäväksi aikaisintaan neljännestä raskauskuukaudesta alkaen.

Vadelman marjoja on käytetty kovaan vatsaan, sekä hiostavana ja puhdistavana vilustumiseen. Marjat sisältävät kivennäisaineita, mineraaleja, C-vitamiinia, folaattia ja ellagitannineja. Ellagitanniinien sanotaan olevan hyödyllisiä suoliston bakteerikannalle.

Vadelmanlehdistä tehty yrttitee on kasvovetenä supistava. Vadelma pehmittää ihoa ja helpottaa ihoärsytystä. Myös marjoja voi käyttää kauneudenhoidossa; survotuista marjoista voi tehdä vaikkapa kasvonaamion. 

Vadelman lehtiä

Kurkkaa lehden alle!

Vadelma on helppo tunnistaa marjojen ja piikikkään varren perusteella. Joskus ensimmäisen vuoden versot voivat kuitenkin aiheuttaa hämmennystä, varsinkin ennen kuin niihin kehittyy piikkejä. Silloin on parasta kurkata lehden alapinnalle: se on selvästi harmaan vaalea.

Tuntomerkit: Vadelma on juurivesallinen pensas, jonka lehdet ovat 2-3 parisia, soikeita ja terävähampaisia, alta valkohuopaisia. Kukka on pieni, valkoinen, viisiterälehtinen, jossa on paljon heteitä ja erillisiä emejä. Hedelmä on punainen, joskus keltainen tai kellanvalkoinen kerrannaisluumarja.

Lisätietoa vadelmasta:

Yrttitarha
Arktiset aromit
Luontoportti

Tutustu myös aikaisempiin viikon villiyrtteihin:

Nokkonen pursuaa voimaa

Vuodelta 2015:

Vuohenputki on kevään ensi herkku
Koivujen aika on än-nyy-tee-NYT
Isomaksaruoho on kallioiden mehevä vihannes
Poimulehdessä on lempeää voimaa

 

Vadelmapensas. Kuva: Maria Korpi-Anttila

 

Mainokset


2 kommenttia

Viikon villiyrtti: Nokkonen pursuaa voimaa

Tämän kesän ensimmäinen viikon villiyrtti on itseoikeutetusti nokkonen – villiyrttimaailman Velho. Nokkosta käytettyään skeptikkokin alkaa uskoa luonnon parantaviin voimiin. Monipuolisen nokkosen sisältämät aminohapot suojaavat ja vahvistavat kehoa, boostaavat aivoja ja kohentavat mielialaa.

nokkoskori

Nokkosen kivennäisaine- ja vitamiinivarastot ovat huikeat. Nokkosta nauttimalla saat tankattua tehokkaasti muun muassa C-vitamiinia, kalsiumia, piitä, rautaa ja magnesiumia. Toisin sanoen nokkosen käytöstä saattaa seurata ihon, kynsien ja hiusten vahvistumista, yleiskunnon kohenemista, veren hemoglobiinitason nousua, mielialan tasaantumista, parempaa unenlaatua ja jopa allergiaoireiden lieventymistä.

Nokkosta onkin käytetty rohdoksena lähes vaivaan kuin vaivaan. Kasvin kaikkia osia pidetään vahvistavina ja vastustuskykyä lisäävinä. Nokkosta kannattaa nauttia muun muassa alentamaan korkeaa verenpainetta, hoitamaan anemiaa ja edistämään suoliston toimintaa. Ulkoisesti nokkonen lisää pintaverenkiertoa ja hoitaa erilaisia ihovaivoja, ihottumia ja hilseilyä.

Polttava ystävä

Nokkonen on villiyrttiharrastajalle koko kesän ilo. Keruuaika alkaa varhain keväällä, kun pieniä alkuja nousee ylös maasta. Pikkutaimet voi käyttää kokonaan. Vähän vanhemmista nokkosista käytetään lehdet ja ylimmät latvukset, koska varsi muuttuu vanhetessaan puisevaksi. Loppukesästä ja syksyllä ovatkin sitten vuorossa nokkosen siemenet! Myös nokkosen juuria on käytetty muun muassa rohdoksena.

nokkonen_kukkii

Nokkossaaliin voi kuivata, pakastaa tai käyttää tuoreena. Poltinkarvat saa tainnutettua ryöppäämällä eli kiehauttamalla nokkoset pikaisesti tai käyttämällä nokkonen blenderissä, jolloin poltinkarvat rikkoutuvat. Nokkosen mahdollinen nitraattipitoisuus laskee luonnollisesti aurinkoisten päivien myötä. Nokkosapajille kannattaakin rientää aurinkoisena aikana.

Nokkonen on monille lapsuudesta tuttu kasvi ja vain harva on välttynyt kokemasta sen polttavaa sipaisua. Nyt kuitenkin nokkosta kannattaa lähestyä uusin silmin ja kokonaan uusin ottein. Suojaamalla kädet hansikkailla ja käyttämällä saksia, on nokkosten kerääminen helppoa ja nopeaa.

Nokkonen on helppo tunnistaa. Suomen luonnon kasveista valkopeippi muistuttaa jonkin verran nokkosta, mutta onneksi sekään ei ole myrkyllinen. Sillä ei ole poltinkarvoja ja etenkin kukinnot eroavat selvästi ulkonäöltään nokkosesta.

Nokkonen on hyvän makuinen ja sitä on mukava lisätä ruokaan kuin ruokaan. Kuivatun nokkosen voi jauhaa ihan maustemaisen hienoksi, jolloin sitä on helppo sirotella lastenkin aterioihin. Hieno nokkosjauhe sulaa perheen lempikastikkeen sekaan tai muuntuu makoisiksi letuiksi tai vaikka lihapulliksi. Myös siemennäkkäreissä nokkonen on herkullinen lisä. Maku on suorastaan ”rautaisen” hyvä!

Nokkosnäkkäri
(gluteeniton, maidoton, munaton)

2 dl maissijauhoa
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
½ dl pellavansiemeniä
½–1 dl kuivattua nokkosrouhetta
½ dl gluteenittomia kaurahiutaleita
¾ dl rypsi- tai oliiviöljyä
½ tl suolaa
2 dl kiehuvaa vettä
Pinnalle: seesaminsiemeniä

  1. Sekoita kaikki ainekset kulhossa sekaisin.
  2. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille mahdollisimman ohueksi levyksi. Ripottele pinnalle see­saminsiemeniä.
  3. Paista 150-asteisessa uunissa 45–50 minuuttia.
  4. Jäähdytä ja murra sopiviksi paloiksi.

(Ohje: martat.fi)

Nokkosen siemenet ovat parasta superruokaa!

Nuorten versojen ja lehtien lisäksi kannattaa opetella keräämään talteen kypsät siemenet, joissa kasvin terveysvaikutukset ovat tiiviissä paketissa! Siemeniä voi sitten nauttia pitkin talvea päivittäin esimerkiksi aamiaisella myslin tai puuron päällä. Ne sopivat hyvin myös vaikkapa sämpylätaikinan joukkoon.

Nokkosen siementen keruun vaiheet:

  • Kypsät siemenet kerätään norkkoineen hansikkaat kädessä.
  • Kuivataan lämpimässä ja ilmavassa paikassa.
  • Kuivatut siemenet sihdataan siivilän läpi, mikä rikkoo poltinkarvat. Norkoista voi hauduttaa vaikka teetä tai tehdä hiuspohjaa vahvistavan hiushuuhtelun.
  • Siivilöidyt siemenet pakataan lasi- tai peltipurkkiin.
  • Valmista!

nokkosen_siemenet

Tutustu myös muihin viikon villiyrtteihin:

Vadelma on yrttiteen aatelinen

Vuodelta 2015:

Vuohenputki on kevään ensi herkku
Koivujen aika on än-nyy-tee-NYT
Isomaksaruoho on kallioiden mehevä vihannes
Poimulehdessä on lempeää voimaa


6 kommenttia

Viikon villiyrtti: Poimulehdessä on lempeää voimaa

Ehkäpä Suomen luonnon viehättävin lehti kuuluu poimulehdelle. Piparkakkulaitainen pyöreä lehti oikein kutsuu luokseen poimimaan ja tutustumaan kasviin tarkemmin. Poimulehdellä onkin lempeä luonne; se on mitä mainioin kasvi niin vihanneksena kuin rohtonakin.

poimulehti

Poimulehden kanssa samaan kuvaan pyrkivät voikukka ja lemmikki.

Poimulehtiä (Alchemilla vulgaris) kasvaa Suomen luonnossa itse asiassa noin 25 eri lajia – ja lisäksi puutarhoissa kasvatetaan koristekasvina jättipoimulehteä (Alchemilla mollis). Kaikki nämä lajit soveltuvat syötäviksi ja muuten käytettäviksi. Myös luonnonvarainen poimulehti on kaunis puutarhassa, ja sellaista kannattaisikin harkita koristekasviksi jättipoimulehden sijasta, joka on paikoitellen Suomessa villiintynyt ja sitä tarkkaillaan mahdollisesti haitallisena vieraslajina.

Poimulehti on ennen kaikkea erinomainen salaattikasvi ja teeyrtti. Siitä voi käyttää ihan kaikki maanpäälliset osat. Lehdet ovat parhaimillaan ennen kukintaa, mutta ovat ne kelpo aineista kukinnan jälkeenkin, kunhan ovat välttyneet hyönteisiltä ja sienitaudeilta. Jos lehdessä on hyönteisen tekemiä reikiä tai pölyn näköistä härmää, täytyy se jättää syömättä. Jos terveet, vanhat lehdet tuntuvat puisevilta, mutta niiden maku on hyvä, voi ne käyttää kypsennettäviin ruokiin tai silputa lehdet ennen salaattiin lisäämistä. Lähes huomaamattomat, mutta läheltä katsoen kauniit poimulehden kukat sopivat vaikkapa koristeiksi ruokiin. Tuoreena ja kuivattuna poimulehdestä saa hauduttamalla mietoa, hyvänmakuista teetä.

poimulehti_kukka

Poimulehden vihreä-keltainen kukka ei juuri huomiota herätä. Sen ei olekaan tarkoitus houkutella pölyttäjiä, koska kasvi lisääntyy itsenäisesti.

Poimulehden voimiin on uskottu pitkään. Alkemistit uskoivat muuttavansa raudan kullaksi lehden keskelle muodostuvan kastehelmen avulla. Saman nesteen on uskottu säilyttävän ikuisen nuoruuden. Kasvilla on ihan todellista merkitystä rohdoksena. Se hoitaa limakalvoja, estää tulehduksia ja parantaa ruuansulatusta. Se on myös tunnetusti naisten yrtti, sillä se tasapainoittaa hormonitoimintaa ja lievittää kuukautis- ja vaihdevuosivaivoja. Poimulehteä voi käyttää sisäisesti teenä ja ulkoisesti esimerkiksi murskattuna haavoille estämään tulehduksia ja edistämään arpeutumista. Se käy mainiosti myös kosmetiikan valmistukseen ihoa puhdistavien ja turvotusta poistavien ominaisuuksiensa johdosta.

Viikon villiyrtti -sarja päättyy tähän.

Lue myös sarjan edelliset osat:
Vuohenputki on kevään ensi herkku
Koivujen aika on än-nyy-tee-NYT
Isomaksaruoho on kallioiden mehevä vihannes


9 kommenttia

Viikon villiyrtti: Isomaksaruoho on kallioiden mehevä vihannes

Vihreiden villivihannesten joukossa isomaksaruoho on ihan omaa luokkaansa. Kallioilla viihtyvä mehikasvi on yllättävä ilmestys Suomen luonnossa. Sen isokokoiset, mehevät lehdet tarjoavat mukavaa pureskeltavaa ja niiden maku on raikkaan hedelmäinen. Ihan parasta salaattiainesta!

Isomaksaruoho

Isomaksaruohoa voi kerätä ja syödä keväästä ainakin elokuulle saakka. Kasvi varastoi kosteutta, joten se pysyy mehevänä ja napakkana, kun monet ohutlehtisemmät villiyrtit muuttuvat kesän edetessä puiseviksi. Keväällä verson voi käyttää kokonaan, vanhemmiten on hyvä käyttää vain lehtiä. Kasvi selviytyy hyvin kuivistakin kausista, koska se varastoi vettä varren ja lehtien lisäksi myös juurimukuloihinsa. Parhaimmillaan isomaksaruoho on kypsentämättömänä esimerkiksi salaateissa. Sen voi myös kevyesti paistaa tai ryöpätä pikaisesti (10 sekuntia). Säilömiseen se ei oikein sovellu, mutta tuoreena sitä kannattaa nauttia pitkin kasvukautta.

Isomaksaruohon voi sekoittaa koristekasveina viljeltäviin maksaruohoihin, mutta luonnonvaraisista kasveista Suomessa sille ei löydy näköislajeja. Isomaksaruoho viihtyy luontaisesti Etelä- ja Lounais-Suomessa ja länsirannikolla kalliolla, kivimuureilla ja muilla kivisillä ja hiekkaisilla kasvupaikoilla, mutta myös pihoilla ja puutarhoissa. Sisämaassa se esiintyy yleensä koristekasvina tai puutarhakarkulaisena.

Isomaksaruohon keruussa on aina käytettävä malttia ja jätettävä osa keräämättä, sillä isomaksaruoho on uhanalaisen apolloperhosen toukan ravintoa.

Viikon villiyrtti -sarja jatkuu ensi viikolla!

Lue myös sarjan muut osat:
Vuohenputki on kevään ensi herkku
Koivujen aika on än-nyy-tee-NYT
Poimulehdessä on lempeää voimaa

Isomaksaruoho


5 kommenttia

Viikon villiyrtti: Koivujen aika on än-yy-tee-NYT

Oletko huomannut, kuinka yht’äkkiä luonto on muuttunut heleäksi? Minä haltioiduin tästä havainnosta tällä viikolla. Nurmet ja heinikot vihertävät, pensaat ovat saaneet väriä ja metsän rajaa koristaa vaaleanvihreä huntu – koivu on avannut silmunsa. Luonto on herkimmillään, kun kaikkialla orastaa uuden kasvun kausi.

Koivun hiirenkorvien aika hujahtaa usein ohi aivan hetkessä, ja pian täyteläinen vihreä onkin jo lehtimetsän valtaväri. Villiyrttiharrastajan tuleekin koivun kanssa olla erityisen valppaana. Ruoka- ja rohtokäytön kannalta puun käyttökelpoisimpia osia on saatavilla vain keväällä ja alkukesästä. Mahlan keruuaika on tältä keväältä jo ohi, ainakin eteläisessä Suomessa, sillä mahlan juoksutus onnistuu vain silmujen puhkeamiseen saakka.

koivun hiirenkorvat

Hiirenkorvat ja vasta avautuneet nuoret lehdet ovat sen sijaan nyt parhaimmillaan. Pienissä, tahmeissa lehdissä on valtavasti C-vitamiinia. Ne maistuvat herkullisen kesäisiltä! Mielleyhtymää juhannussaunan koivuvihtaan ei voi välttää – on se sitten hyvä asia tai ei. Lehtiä voi käyttää salaateissa, leivän päällä ja lisätä mausteeksi lämpimiin ruokiin, tuoreiden yrttien tapaan vasta kypsennyksen lopuksi, jotta tärkeät ravintoaineet ja maut eivät karkaa. Sekä hieskoivun (Betula pubescens) että rauduskoivun (Betula pendula) lehtiä voi syödä, mutta rauduskoivun lehtiä pidetään hieman paremman makuisina ja niissä on myös enemmän C-vitamiinia.

HUOM! Kaikkien koivun osien keräämiseen täytyy saada maanomistajan lupa! Omalta pihaltakin silmuja ja lehtiä kannattaa kerätä maltilla sieltä täältä, eikä nyppiä kaikkia alaoksia tyhjiksi lehdistä.

Nesteenpoistolääkkeiden kilpailija

Koivu on melko voimakas, mutta pehmeästi vaikuttava rohdos.  Se poistaa tehokkaasti ylimääräistä nestettä ja turvotusta kehosta, ja sitä pidetään jopa kemiallisten nesteenpoistolääkkeiden veroisena. Se sopii siis hyvin niille, joilla on turhan korkea verenpaine. Koivua on käytetty myös munuais- ja virtsatietulehduksiin sekä kihdin ja reumatismin hoitoon. Rohdoksena käytetään yleensä koivunlehtiteetä, jota varten kannattaa kerätä ja kuivata vasta täysin avautuneita lehtiä. Koivussa on eteeristä eli haihtuvaa öljyä, joka ehkäisee tulehduksia. Hiirenkorvissa haihtuvaa öljyä voi olla jopa 4-6%. Etenkin silmujen vaikutus on täysikasvuisia lehtiä voimakkaampi, mutta niiden sisältämä pihka voi ärsyttää munuaisia.

Rohdosvaikutuksen vuoksi kannattaa pitää kohtuus mielessä koivunlehtiä syödessä ja teetä juodessa. Matalasta verenpaineesta kärsivien tulee olla koivun kanssa varovaisia, koska nesteenpoistajana se saattaa laskea verenpainetta entisestään. Myös diabeettikkojen kannattaa käyttää lehtiä varovaisesti, koska ne saattavat aiheuttaa verensokerin nopeaa alenemista.

Ulkoisesti koivua käytetään perinteisesti tietysti vihtana. Lisäksi se sopii hiustenhoitoon esim. hiushuuhteena. Se vahvistaa päänahkaa, estää hiustenlähtöä ja hoitaa hiuksia. Tosin jotkut sanovat vaaleiden hiusten saavan koivuhuuhtelusta vihertävää väriä.

koivun latvus

Koivuviinaa iloksi ja rohdoksi

Siellä, missä koivut ovat vasta silmuilla, voi kerätä myös silmut talteen ja valmistaa niistä vaikkapa silmuviinaa. Samaan hommaan sopivat myös hiirenkorvat. Koivuviina on maistuva snapsi esimerkiksi juhannuspöytään, mutta sitä on käytetty myös rohtona sekä sisäisesti että ulkoisesti reumatismin hoitoon.

Ohje: Koivuviina

vajaa pullollinen maustamatonta viinaa
reilu kourallinen silmuja tai hiirenkorvia
(sokeria)

Jätä viina uuttumaan vuorokaudesta pariin viikkoon. Siivilöi koivun silmut tai hiirenkorvat pois. Lisää halutetessasi lusikallinen sokeria. Tarjoa viileänä.

Suomen luonnonkasvien käyttöön ruuanlaitossa, yrttilääkinnässä ja kauneudenhoidossa paneudutaan Juuret maassa -retkillä ja kursseilla, jotka järjestetään touko-elokuussa 2016 Nuuksiossa. Lääkinnällistä alkoholiuutetta eli tinktuuraa tehdään sunnuntaina 12.6. Terveyttä luonnonyrteistä -kurssilla!

tutustu kursseihin

Lue myös Viikon villiyrtti- sarjan muut osat:
Vuohenputki on kevään ensi herkku
Isomaksaruoho on kallioiden mehevä vihannes
Poimulehdessä on lempeää voimaa


7 kommenttia

Viikon villiyrtti: Vuohenputki on kevään ensi herkku

Valintani ensimmäiseksi viikon villiyrtiksi on itsestäänselvä. Vuohenputkesta olen kirjoittanut jo aiemminkin, mutta ei sille mahda mitään – kun vuohenputken makuun pääsee, ei siihen heti kyllästy. Minulle vuohenputki on kevään villiyrttikauden airut.

Vuohenputken makua on kuvailtu monella tavalla: mieto, persiljainen, pähkinäinen, hernemäinen. Minulle se tuo mieleen tuoreen, suoraan maasta poimitun kesäporkkanan. Suppuiset kevätlehdet ovat myös porkkanamaisen rapeita. Popsin niitä usein suoraan maasta vuohenputkikasvuston ohi kulkiessani. Nam!

vuohenputki lehti

Vuohenputken nuoren lehden tärkeimmät tuntomerkit: 2-kertainen 3-sormisuus, kolmiomaisen varren kouru ja varren alaosan tuppi.

Vuohenputki on omimmillaan kypsentämättömänä. Minun keittiössäni se on salaatin perusaines. Vuohenputken lehtiä voi säilöä pakastamalla tai kuivaamalla.

Miten vuohenputken tunnistaa?

Aloitteleva villiyrttiharrastaja saattaa karsastaa vuohenputkea ja osittain syystä. Vuohenputkella on nimittäin samaan sukuun kuuluvia myrkyllisiä näköislajeja. Osittain pelko ja arastelu on kuitenkin turhaa. Kun kerran kunnolla paneutuu asiaan ja opettelee tunnistamaan vuohenputken, tuntee sen pian kyllä varmasti omaksi itsekseen.

Kannattaa tutustua myrkyllisiin putkikasveihin myrkkykeisoonmyrkkykatkoon ja hukanputkeen. Niiden lehdet ovat hyvin erinäköiset! Ulkonäöltään samankaltaisin on vaaraton karhunputki, mutta sillä on enemmän ”sormia” eli lehdyköitä ja se kasvaa yksittäin.

Tärkeimmät keväisen vuohenputken tuntomerkit:

  • muodostaa tiheitä kasvustoja puutarhoihin ja joutomaille
  • lehdet nousevat varhain keväällä maasta suppuisina ja heleän vihreinä (varsinkin varressa voi olla punertavaa väriä)
  • lehdet ovat 3-sormiset, joista kukin ”sormi” jakaantuu edelleen 2-3 sormeen – sormien eli lehdyköiden määrä kuitenkin vaihtelee, mutta on enimmillään 9
  • lehtiruoti on kolmiomainen ja siinä on kouru, lehtiruodin tyvessä on ”tuppi”
vuohenputkikasvusto

Vuohenputki kasvaa useimmiten tiheänä mattona.

Myöhemmin vuohenputki kasvattaa jopa metrin korkuisen varren, jonka päässä se kukkii leveällä valkoisella kukinnolla. Lehdet ovat tummanvihreitä. Siinä vaiheessa villiyrttimielessä vuohenputki ei ole enää kovin kiinnostava – isot, vihreät lehdet eivät maistu kauhean hyviltä ja voivat olla puisevia. Niitä voi kuitenkin käyttää kuivattuna vaikkapa viherjauheeseen tai hienonnettuina ja kypsennettyinä ruuanlaittoon.

Jos vuohenputken lehtiä taittaa apajastaan ahkerasti, saa kuitenkin kerätä uusia, nuoria lehtiä pitkin kesää! Tässä onkin vuohenputki nurja puoli: jos se kasvaa rikkaruohona pihamaan väärässä paikassa, ei siitä hevillä pääse eroon. Nykyajan puutarhuri harvemmin toivoo vuohenputkea kasvimaalleen, mutta ilmeisesti vielä 1900-luvulla vuohenputkea on viljelty Suomessa keskiaikaisten luostaripuutarhojen perinteen mukaisesti.

Lääkettä jäsensärkyihin

Vuohenputken tieteellinen nimi Aegopodium podagraria viittaa lehden muodon vuoksi vuohen (aigos) pieneen jalkaan (podion) ja lisäksi lääkekäyttöön (podagra = kihti). Kasvin lehdillä onkin lääkitty jäsensärkyjä, kihtiä ja reumaa, erityisesti ulkoisesti lehdistä ja juurista tehtyinä hauteina ja kääreinä.

Kuivatuista lehdistä tehtyä teetä on käytetty myös ruuansulatus- ja virtsarakkovaivoihin ja rauhoittavana rohtona. Vuohenputken rohdosvaikutukset eivät kuitenkaan ole niin voimakkaita etteikö sitä voisi puputtaa huoletta isojakin määriä.

Viikon villiyrtti -sarja jatkuu ensi viikolla!

Lue myös sarjan muut osat:
Koivujen aika on än-yy-tee-NYT
Isomaksaruoho on kallioiden mehevä vihannes
Poimulehdessä on lempeää voimaa