Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.


Jätä kommentti

Eksyvä löytää

Kävin iltakävelyllä lähimetsässäni, jossa on viime viikkojen aikana tehty hakkuita. Olen surrut hyvien sienipaikkojen menetystä ja pelännyt pahinta kuullessani iltaisin metsäkoneiden ryminää. Olisiko metsästä mitään jäljellä?

Koneiden ajouria ylittäessäni koitin nähdä positiiviset puolet. Sentään on puita vielä pystyssä. Metsä on nyt valoisampi, tulee varmaan lisää mustikkaa. Ehkä joitain sienirihmastoja ja niiden isäntäpuita on säilynyt. Paikoitellen jäljellä on isoja laikkuja kaunista vihreää sammalta.

Sitten edessä näkyi metsänreuna. Tosiaan, ei metsä vaan sen reuna. Vanha kuusikko oli kadonnut, sen paikalla oli ammottava risukkoinen aukio ja muutama pystyssä seisova mänty. Hain lohtua siitä aukon toisella puolella olevasta reunasta – siellä on toinen metsä, joka näyttää myös kauniilta, iäkkäältä ja arvokkaalta.

En lähtenyt kuitenkaan ylittämään aukiota tuohon metsään, vaan käännyin takaisin kotia kohti, pettyneenä, mutta en toivoani menettäneenä. Paikoitellen löysin harvennetun metsän keskeltä vanhan ja tutun polun, kunnes se taas katosi metsäkoneen ajouran alle. Päätin poiketa hauskannäköiseen koivua kasvavaan metsikköön, joka aikaisemmilla metsäkävelyilläni on jäänyt polkujen ulkopuoliseen katveeseen.

Astelin ohi saniaisten, kädessäni oleva marjapoimuri huiteli mukaansa mustikan sieltä, toisen täältä, saappaani upposivat sateen jäljiltä kosteaan paksuun sammaleeseen. Äkkiä näin metsän kauneuden sen yksityiskohdissa.

Sadepisaroiden näkyväksi maalaaman hämähäkinseitin. Kirkkaanvihreän sammalmaton keskeltä kasvavan sileän, suoran, valkoisen hieskoivun rungon. Kiven lohkareen halkeaman, josta kasvoi pihlajan taimi. Jykevän rauduskoivun, jonka pinta oli kuin halkeillut panssari, jonka mutkainen tyvi kasvoi mustikan varpuja, ja jonka latvus nousi muiden puiden ylle ja piirtyi sinistä taivasta vasten täydellisenä vihreänä ympyränä. En ollut koskaan ennen nähnyt tätä metsää, koska en ollut koskaan ennen poikennut siihen.

Yllättäen metsien hakkuut tuntuivatkin siunaukselta. Ilman tutun polkuni katkeamista en ehkä olisi koskaan astunut näiden puiden sekaan.

Ilman totutun kaavan rikkomista on mahdotonta nähdä ihmeitä.

En kantanut puhelinta mukanani iltakävelyllä, joten valokuvat jäivät ottamatta. Joudutte kuvittamaan tämän tarinan omalla mielikuvituksellanne.

Päätän tarinani kuitenkin toivoa antavaan kuvaan. Löysin kävelylläni yhden, ihan kelvollisen, lähes toukattoman haperon.

Hapero korissa


Jätä kommentti

Arkiruokaa sienistä – 3 suosikkireseptiä

Viime syksyn huippukauden sienisatoa riittää. Pakastimessani on ainakin kanttarelleja, herkkutatteja ja lampaankääpää ja kuivattuina lasipurkeissa isot määrät haperoita, suppilovahveroita, mustatorvisieniä…

Aina ei jaksa ja ehdi keksiä uusia sieniruokaoivalluksia. Silloin on hyvä luottaa helppoihin ja hyviksi todettuihin resepteihin. Olen koonnut vuodesta 2011 lähtien Pieniä sieviä -sienireseptiblogiini kehittämiäni ja kokeilemiani ruokaohjeita. Kaikki ohjeet ovat kasvisruokia ja sisältävät kotimaisia metsäsieniä. Joukossa on myös vegaanisia ja gluteenittomia reseptejä. Kaikille annoksille olen myös laskenut hinnan olettaen, että sienet on kerätty itse.

Sieni-munakasrulla

Sieni-munakasrulla käy pääruuaksi tai lisukkeeksi, kylmänä tai lämpimänä.

Tässä muutamia poimintoja blogista helpottamaan viikon ruokalistan suunnittelua!

Kolme blogin luetuinta reseptiä kautta aikojen:

Sieni-munakasrulla – oma suosikkini, helppo ja hyvä
(lihansyöjän versioon laitetaan sienten lisäksi metvurstia)

Arkinen sienirisotto – klassikon kevyempi ja edullisempi versio

Letut sienitäytteellä – lettujen paisto vaatii aikaa, mutta palkitsee!
(täytteeksi käy myös ihan tavallinen sienikastike)


3 kommenttia

Tässä se on: keskeneräinen unelmani

Jo varhaisina kouluvuosina opin hokeman “keskeneräistä työtä ei saa arvostella” ja sen myötä arkuuden altistaa itseni ja tekemiseni kritiikille. Omaksuin pelon paljastaa oma haavoittuvuuteni. Painoin kuitenkin mieleeni myös mottoni siitä, että rohkea tekee asioita pelosta huolimatta.

Nyt haluan rohkaista mieleni ja jakaa julkisesti teille pilvilinnani, keskeneräisen suunnitelmani.

Aloitin elokuussa 2013 luonnonvaratuottajan opinnot vailla selvää kuvaa siitä, mitä opinnoilta halusin ja odotin. Koin koulutuksen omakseni, koska siinä yhdistyivät käytännönläheisyys, minulle läheinen luonto ja luonnon antimet sekä ihmisen tarvitsema välttämättömyys, ruoka. Vaikka tarkkaa tulevaisuudensuunnitelmaa ei ollut, koin epämääräisesti, että yhdistelmästä voisi muodostua minulle uusi ammatti tai ainakin osa-aikatyö. Vastailin suurpiirteisesti kavereiden ja sukulaisten kysymyksiin siitä, mikä minusta tulee ja mitä ryhdyn tekemään: katsotaan nyt, kyllä se varmaan tässä selkiytyy.

Kun selvyyttä ei ensimmäisen puolen vuoden aikana syntynyt, kärsimätön mieleni alkoi kehittää ahdistusta. Annoin itselleni aikaa vuoden loppuun – siihen mennessä tulisi jo tietää, mihin tämä homma johtaa. Hieman yllättäen mieleni rauhoittui ja nautin kevään, kesän ja alkusyksyn ajan uuden oppimisesta.

Aikalisä tuotti tulosta. Syksyyn 2014 mennessä olin päätynyt siihen, että ennemmin kuin varsinaisia myytäviä tuotteita, minulle sopivampaa olisi tuottaa palveluita. Erityisesti luonnontuotteisiin liittyvä opettaminen, kouluttaminen tai valmentaminen ja ihmisten kanssa luonnossa liikkuminen alkoi tuntua yhä mukavammalta ajatukselta. Aloin kehitellä mielessäni koulutusta, jossa yhdistyisivät tärkeiksi kokemani asiat, kuten henkilökohtaisuus ja käytännön taitojen opettaminen, ja taloudellinen kannattavuus. Rahapuolen ajattelu on minulle vaikeaa, mutta itseni työllistämisen kannalta välttämätöntä.

Nyt sanon teille ja vakuutan samalla itselleni: tämä minusta tulee. Tätä minä ryhdyn tekemään.

Palveluni on pähkinänkuoressa:

“Henkilökohtainen valmennus – luonnontuotteiden hyödyntäminen keittiössä ja kosmetiikassa”

6 kuukautta, 5 teemaviikonloppua: villiyrtit, lääkeyrtit, marjat, sienet, hyvinvointituotteet. Luentoja, retkiä, työpajoja ja niiden välissä etäopiskelua henkilökohtaisessa ohjauksessa. Syötävien kasvien ja sienten tunnistusta, säilöntää ja vinkkejä niiden käytöstä. Terveyttä ja hyvinvointia myös itsevalmistetun luonnonkosmetiikan kautta. Uusia taitoja ja tietoja pienessä ryhmässä ja luonnon satokauden tahdissa.

Epävarmuuksia ja avoimia asioita on vielä paljon, mutta into saada valmennus onnistumaan on kova. Tällä hetkellä ajatuksenani on toteuttaa kurssi alusta loppuun omin avuin ja pitää se touko-lokakuussa 2015 jossain pääkaupunkiseudulla.

Otan suurella ilolla vastaan kaikenlaiset ideat, kysymykset ja kehitys- tai yhteistyöehdotukset. Niitä voit lähettää minulle vaikkapa sähköpostitse osoitteeseen kaisa.vermasheina@gmail.com. Tai vaikka vain peukkukin rohkaisee jatkamaan eteenpäin.

Jos haluat hankkeen edetessä lisätietoa valmennuksesta, voit jättää sähköpostiosoitteesi.

pitkospuut


Jätä kommentti

Hapero, seitikki vai sittenkin rousku – mistä aloittaa oudon sienen tunnistus?

Näetkö syksyisessä metsässä kulkiessasi vain nimettömiä sieniä? Minulle vielä muutama vuosi sitten kaikki tuntemattomat sienet olivat ”jotain haperoita”. Kun sieniin alkaa tutustua tarkemmin, avautuu kasvien ja eläinten rinnalle uskomattoman monipuolinen ja kiehtova eliöryhmä.

Miten sieniä sitten oppii tunnistamaan?

Kuusenleppärousku

Valokuvan perusteella sienen tunnistus on usein hankalaa. Tämän kuvan kuusenleppärouskuista ei näy lajin tärkeintä tuntomerkkiä eli sienestä tihkuvaa porkkananpunaista maitiaisnestettä.

Sienten elintavoista on ensin hyvä ymmärtää se, että on olemassa lahottajia ja juuri- eli mykorritsasieniä. On olemassa myös muunlaisia sieniä, mutta se ei ole sienten ruokakäytön kannalta keskeistä. Useimmat syötävät lajit ovat mykorritsasieniä eli ne elävät symbioosissa jonkun puulajin kanssa.

Tuntematonta sientä tutkiessa kannattaa siis tarkastella kasvuympäristöä. Elääkö se lahoavalla puulla tai muulla aineksella? Jos ei, mitä puulajeja vieressä kasvaa? Myös metsän tyyppi on olennainen. Kuivalla mäntykankaalla ja rehevässä kuusikossa viihtyvät eri lajit.

Tunnistettava sieni poimitaan kokonaan ja kokonaisena, koska tuntomerkkejä on lakin pintakelmusta maanalaiseen jalan tyveen saakka. Sienen muotoa, kokoa ja tuntomerkkejä tarkastelemalla lajin voi määrittää tiettyyn sieniryhmään, sukuun ja lopulta lajiin. Yleissilmäyksen jälkeen eritellään tarkempia ominaisuuksia. Onko lakin alapinnalla pillit, heltat vai kenties oraat? Minkämuotoinen on jalka? Miltä sieni tuoksuu? Ja niin edespäin.

Myrkkynääpikkä

Vaatimattoman näköinen myrkkynääpikkä on yksi Suomen viidestä tappavan myrkyllisestä sienestä.

Hyvä sienikirja on ehdoton tunnistuksen apuväline. On hyvä muistaa, että tieto sienistä muuttuu jatkuvasti. Kaksikymmentä vuotta sitten hyväksi ruokasieneksi määriteltyä lajia voidaan tänä päivänä pitää myrkyllisenä. Kannattaa siis varmistaa tunnistus ainakin parista kirjasta tai luotettavasta nettilähteestä ennenkuin laittaa itselleen uutta sientä pannulle.

Missään oppaassa ei ole kuvattuna kaikkia Suomen sienilajeja. Suomesta tunnetaan noin 7600 sienilajia! Niinpä joka kesämökiltä tuttu keltakantinen Mauri Korhosen Uusi sienikirja vuodelta 1986 ei ehkä kerrokaan koko totuutta. Ei pidä lannistua vaikka metsäretkeltä kotiin kannettu tutkimuskohde jäisikin ilman nimeä. Kun sieniin hurahtaa, löytyy joka syksy varmasti vähintään pari uutta lajia maisteltavaksi asti.

Alkuun pääsemiseksi voi tutustua vaikka näihin:

Arktiset aromit – Sienet esittelee tärkeimmät syötävät sienet ja vaarallisimmat myrkkysienet
Luontoportin avulla voi tunnistaa yleisimpiä ruokasieniä
Suomen sieniseuran hyvin aktiivinen Facebook-ryhmä


Jätä kommentti

Top 5: Kesän 2014 luontojutut

Kesä meni, syksy tuli. Näistä luontoilmiöistä ja -havainnoista tulen muistamaan kesän 2014.

1. Sään ääripäät

Kesäkuu silkkaa sadetta, heinäkuu hellettä. Ihmisten, eläinten ja kasvien kestävyyttä koeteltiin, ja luonto pääsi osoittamaan esimerkillisen sietokykynsä. Kuka olisi uskonut, että paahteisen heinäkuun jälkeen elokuussa saa alkunsa mahtava sienisyksy?

Äärimmäisyyksien kesän jälkeen elokuussa metsiin nousi ehkäpä jopa vuosisadan paras tattisato.

Äärimmäisyyksien kesän jälkeen elokuussa metsiin nousi ehkäpä jopa vuosisadan paras tattisato.

2. Uudet marjapaikat

Mikä onni, olen saanut poimia lakkaa ja tyrniä kotikulmilta! Kaupungin koristepensaiksi istutettujen tyrnien luo matkustan bussilla, mutta tämän kesän ihanin marjalöytö, lakkasuo, on ihan uuden kodin lähellä. Vähän myöhemmin syksyllä aion lähteä vielä tutkimusretkelle karpalot silmissä kiiluen.

Lakkaa on Etelä-Suomessa vain vähän mm. soiden ojituksesta johtuen.

Lakkaa kasvaa Etelä-Suomessa vähän mm. soiden ojituksesta johtuen.

3. Pohjoisen vesistöt ja korkeat huiput

Kesäloman huipennus oli kotimaan automatka. Koimme yöttömän yön Oulujärven rannalla, näimme jylhät Suomen tunturit ja Norjan vuoret Tenojoen varrella, pulahdimme lukemattomiin kirkkaisiin uimalampiin ja kiipesimme ihailemaan näkymiä Riisitunturin hiljaiselta huipulta.

Elokuussa pääsin vielä vaeltamaan Oulangan kansallispuistoon. Joet ja korkeat näköalapaikat tarjosivat Karhunkierroksen huippuhetkiä. Kaupunkilomat ihmispaljouksineen, saasteineen ja liikenneruuhkineen ovat luonnon nähtävyyksien rinnalla kuin painajaisunta.

Ikkunalampi / Riisitunturi

Lumoava Ikkunalammen maisema veti hiljaiseksi Riisitunturin kansallispuistossa.

4. Kukkakasvit vs. rikkaruohot

Mennyt kesä oli kukkien juhlaa! Monet kasvit kukoistivat tavanomaista upeammin ja tutuilla paikoilla kukki ihan vieraan näköisiäkin kasveja. Myös viljelijän ja puutarhurin kannalta epätoivotut kasvit voivat hyvin.

Työharjoittelussani biodynaamisella tilalla sain uutta näkökulmaa rikkakasveihin. Niistä on viljelykasveille myös hyötyä – ne muun muassa muokkaavat maata, sitovat kosteutta ja antavat tukea. Sitä paitsi, monet rikkaruohot vetävät kauneudessaan vertaa kukkapenkin koreimmille kasveille.

Typpipitoisilla paikoilla viihtyvä yksivuotinen kirjopillike (Galeopsis speciosa) kelpaisi kukkapenkkiinkin.

Rikkaruohona typpipitoisilla paikoilla viihtyvä yksivuotinen kirjopillike (Galeopsis speciosa) kelpaisi kukkapenkkiinkin.

5. Villiyrttien hamstraus

Olen kuivannut lehtiä, kukkia, siemeniä ja juuria toukokuusta lähtien. Teeyrteillä ja ruuanlaittoon sopivilla kasveilla täytettyjä lasipurkkeja on niin paljon, että niitä varten pitäisi rakentaa oma hyllykkö. Niin, ja sitten ovat vielä ne kaikki kuivatut sienet…

Maitohorman kukkia

Maitohorsman kukkia menossa kuivumaan.