Juuret maassa

Luonnon antimia ja luonnon tarjoamia elämyksiä


Jätä kommentti

Ekopaastolla karsitaan ympäristösyöppöjä

Perinteisen kristillisen paaston rinnalle on tullut uudenlaisia tapoja paastota. Paasto on väline, jonka avulla pyritään keskittymään olennaiseen yksinkertaistamalla ja karsimalla ulkoisia ylellisyyksiä. Pääsiäiseen saakka vietettävän Ekopaaston tavoitteena on miettiä tapoja, joiden avulla paastoaja voisi vähentää ekologista jalanjälkeää – ja myös toteuttaa valittuja ekotekoja.

Päätin kokeilla ekopaastoa. Uskon eläväni melko ympäristöystävällisesti, mutta aina on parantamisen varaa. Tein ensin Marttojen ekotestin ja mietin sitten yhden bussimatkan aikana, miten voisin seuraavien puolentoista kuukauden aikana vähentää a) asumisen, b) ruuanlaiton ja c) kulutuksen aiheuttamia ympäristövaikutuksia.

Jouduin karsimaan muutamia merkittäviä, mutta liian työläiltä ja kalliilta tuntuvia päätöksiä. Parasta tietysti olisi puuttua niihin asioihin, joiden avulla saataisiin aikaan suurin energiansäästö tai muu vaikutus. Parempi on kuitenkin tehdä pieniä asioita, kuin ei mitään, eikö vain?

Ekopaasto-päätökseni:

Asuminen
1. Säädän pattereita pienemmälle, kun voin (esim. kun lähden kotoa pidemmäksi aikaa)
2. Tarkkailen ja pyrin vähentämään lämpimän veden käyttöä

Ruoka
1. Opettelen valmistamaan ruokaa energiatehokkaasti, mm. uunin jälkilämpöä hyödyntäen
2. Suosin entistä enemmän kotimaisia- ja irtomyyntituotteita

Kulutus
1. Pistän aktiivisesti tarpeetonta tavaraa kiertoon
2. Tarjoan omia tavaroitani lainattavaksi Kuinoma-palvelussa
3. Punnitsen aina mahdollisuuden lainata/vuokrata/ostaa käytettynä ennen hankintoja

Tehostaakseni tavoitteiden toteutumista, lisäsin kännykän kalenteriini joka viikolle muistutuksen jostakin tavoitteesta. Pyrin myös pitämään kirjaa hetkistä, jolloin olen mielestäni onnistunut toimimaan tavoitteiden mukaisesti. Toivon mukaan paaston päätyttyä ainakin osa tavoitteista jää eloon pysyvinä toiminnan muutoksina!

 


Jätä kommentti

Arkiruokaa sienistä – 3 suosikkireseptiä

Viime syksyn huippukauden sienisatoa riittää. Pakastimessani on ainakin kanttarelleja, herkkutatteja ja lampaankääpää ja kuivattuina lasipurkeissa isot määrät haperoita, suppilovahveroita, mustatorvisieniä…

Aina ei jaksa ja ehdi keksiä uusia sieniruokaoivalluksia. Silloin on hyvä luottaa helppoihin ja hyviksi todettuihin resepteihin. Olen koonnut vuodesta 2011 lähtien Pieniä sieviä -sienireseptiblogiini kehittämiäni ja kokeilemiani ruokaohjeita. Kaikki ohjeet ovat kasvisruokia ja sisältävät kotimaisia metsäsieniä. Joukossa on myös vegaanisia ja gluteenittomia reseptejä. Kaikille annoksille olen myös laskenut hinnan olettaen, että sienet on kerätty itse.

Sieni-munakasrulla

Sieni-munakasrulla käy pääruuaksi tai lisukkeeksi, kylmänä tai lämpimänä.

Tässä muutamia poimintoja blogista helpottamaan viikon ruokalistan suunnittelua!

Kolme blogin luetuinta reseptiä kautta aikojen:

Sieni-munakasrulla – oma suosikkini, helppo ja hyvä
(lihansyöjän versioon laitetaan sienten lisäksi metvurstia)

Arkinen sienirisotto – klassikon kevyempi ja edullisempi versio

Letut sienitäytteellä – lettujen paisto vaatii aikaa, mutta palkitsee!
(täytteeksi käy myös ihan tavallinen sienikastike)


Jätä kommentti

Takertuva seuralainen ruokapöydässä

Ala-asteeni pihassa kasvoi takiaisia. Niiden vaatteisiin takertuvat piikkipallot tulivat hyvin tutuiksi, kun pojat heittelivät niillä meitä tyttöjä. Annan kuitenkin takiaiselle anteeksi sen minulle aiheuttamat traumat. Kasvi käy nimittäin kiusanteon lisäksi myös ravinnoksi ja rohdoksi.

Takiaisen lehtiruusuke

Ensimmäisen syksyn lehtiruusuke muistuttaa hieman raparperia.

Takiaisesta voi käyttää villivihanneksena juurta, kukkavartta, lehtiä ja lehtiruotia. Minua kiinnostaa erityisesti juuri, koska sen keruu on nyt syksyllä ajankohtaista. Kasvin muiden osien käytöstä ja rohdosvaikutuksista voi lukea vaikkapa täältä.

Takiaisen juuria

Kukkalapion lisäksi tarvitaan järeämpi kaivuuväline, tavallinen lapio. Kovasta yrityksestä huolimatta juuret katkeavat helposti.

Takiainen – tai takiaiset, joita on useita lajeja – on kaksivuotinen kasvi. Ensimmäisenä vuotenaan se kasvattaa ison lehtiruusukkeen, toisena vuotenaan se kukkii. Juuret kerätään ensimmäisen vuoden syksyllä, koska toisena vuotenaan kasvi on jo kuluttanut juureen varastoimansa kasvuvoiman kukkimiseen. Juuri on kuin iso, vaalea porkkana ja sitä voi syödä raakana tai kypsennettynä. Rapean juuren mieto maku muistuttaa ehkä hieman herneenversoa.

Takiaisen kukkavarsi syksyllä

Takiaisen kukkinut varsi törröttää pystyssä usein läpi talven.

Kaikki takiaiset ovat syötäviä. Japanissa takiaisesta on jalostettu ruoaksi tarkoitettu gabo-lajike. Kokeilin kotoisen seittitakiaisen juurta hyvin vapaasti japanilaista ruokaohjetta mukaillen, ja lopputulos oli aivan uskomattoman hyvä: lämmin makeanhapan salaatti. Alla summittainen ohje.

Pannulla täräytetty takiainen

pari pätkää takiaisen juurta
pari porkkanaa
kasviöljyä
punaviinietikkaa
sitruunamehua
hunajaa
suolaa

Pese ja kuori takiaisen juuret ja pilko ne ohuiksi suikaleiksi. Jos suikaleet joutuvat odottelemaan, laita ne likoamaan kylmään veteen, jossa on vähän etikkaa. Muuten ne tummuvat. Valuta liotetut juuret hyvin. Suikaloi myös porkkana. Kuumenna öljy pannulla, lisää juurekset ja paistele niitä pari minuuttia. Lisää loraus punaviinietikkaa, vähän sitruunamehua, noin ruokalusikallinen hunajaa ja sopivasti suolaa. Paista sekoitellen, kunnes neste on haihtunut. Se on siinä!

Lisää tietoa takiaisista:

Luontoportti: Seittitakiainen
Eat the Weeds (englanniksi)
Yrttitarha: Takiaiset


1 kommentti

Vuohenputkihaaste

Luonnosta ja pihamaalta on löytynyt tänä aikaisena keväänä jo huhtikuussa runsaasti syötävää, paljon ennenkuin kuin viljelykasveja on edes ehditty kylvää!

vuohenputkea_kulhossa

Villiruuan kauteni alkoi maaliskuussa vuohenputkien nuorilla lehdillä, joita olen kerännyt erään pihapensaani alta ahkerasti pari kertaa viikossa. Teen käytännön testiä: voiko taistelua rikkaruohona kasvavaa vuohenputkea vastaan voittaa syömällä? Vaikka testi osoittautuisi onnistuneeksi, eivät villit ruokakasvit siihen lopu. Jo yksin vuohenputkea kasvaa monessa muussakin pihamaan kolkassa, puhumattakaan nokkosesta, voikukasta, maitohorsmasta, peltokanankaalista, poimulehdestä ja monesta muusta, joita en varmaan vielä tunnekaan.

Vuohenputkea on päätynyt tuoreena leivän päälle, salaatin sekaan, smoothieen, dippikastikkeeseen, sämpylä- ja teeleipätaikinaan, pizzan täytteeksi… Lisäksi olen säilönyt sitä pakastamalla, kuivaamalla ja hapattamalla kaalin kanssa. Mitäköhän vielä keksin? Ideoita otetaan ilolla vastaan!

vuohenputki_kuivattu

Vaarana myrkylliset näköislajit

Kuten kaikki syötäviksi tarkoitetut luonnonkasvit, myös vuohenputki on syytä opetella tunnistamaan varmuudella. Vuohenputken tapaan putkikasveihin kuuluvat myrkylliset myrkkykeiso, myrkkykatko ja hukanputki. Myös vaarattomaan karhunputkeen voi vuohenputken sekoittaa.

Kun vuohenputken kerran oppii tunnistamaan, ei sitä kuitenkaan hevin muihin kasveihin sekoita. Se muodostaa tiheitä kasvustoja puutarhoihin ja joutomaille. Lehdet ovat kolmisormiset, joista kukin ”sormi” jakaantuu edelleen 2-3 sormeen. Ruuaksi kelpaavat parhaiten keväällä maasta nousevat, supullaan olevat tai juuri auenneet lehdet. Miedonmakuisena se on parhaimmillaan tuoreeltaan kypsentämättömänä käytettynä. Lehtisalaattiin verrattuna vuohenputki sisältää moninkertaisesti C-vitamiinia (vuohenputki 28-47 mg / 100 g tuoretta kasvia, salaatti 4,5-7 mg / 100 g).

vuohenputkia_pussissa


1 kommentti

Villiruokakausi on alkanut

Uskomatonta kyllä, tänä vuonna söin ensimmäisen tuoreen villiruoka-ateriani maaliskuussa. Keräsin pihaltani pienen pieniä, hädin tuskin avautuneita vuohenputken versoja, joilla maustoin uuniperunakastikkeen.

Vuohenputki on villiyrttinä kiitollinen, koska se tuottaa uutta satoa pitkin kasvukautta. Toisesta näkökulmasta, rikkaruohona se on äärimmäisen kiusallinen riesa!

vuohenputken versoja

Vuohenputken pienen pieniä versoja.

Vuohenputkella maustettu uuniperunakastike.

Vuohenputkella maustettu uuniperunakastike.