Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.


Jätä kommentti

Näin syntyy nopea nokkospestopasta!

Bongataan hyvä nokkosapaja töistä kotiin pyöräillessä. Varmistetaan keruupaikan puhtaus askeltamalla koiran hihnan etäisyydelle pyörätiestä ja poimitaan litran verran nokkosia.

Kotiin tullessa huuhdotaan nokkoset hyvin, valutetaan ja laitetaan ne tehosekoittimeen.

Lisätään:

  • reilu loraus oliiviöljyä,
  • valkosipulinkynsi,
  • kourallinen auringonkukansiemeniä,
  • muutama lastu kovaa juustoa (esimerkiksi cheddar tai parmesan),
  • vähän sitruunamehua
  • ja hieman suolaa.

Ajetaan tasaiseksi. Jos seos on liian kuivaa, lisätään öljyä tarvittaessa. Keitetään annos omaa suosikkipastaa*, lusikoidaan pestoa päälle ja koristellaan juustolastuilla.

Ja sitten nautitaan!

* Kuvassa oma tämän hetken suosikkipastani:  kotimainen Palmuston kikhernenuudeli (chili), joka sisältää vain kikhernejauhoa, vettä ja chilijauhetta – sekä 21,6 g proteiinia!

Mainokset


1 kommentti

Villiyrtit ja vihermehu ne yhteen sopii!

Varoitus! Tämä kirjoitus voi johtaa vakavaan hurahtamiseen. Vihermehut ja villivihannekset muodostavat yhdistelmän, jota on vaikea vastustaa, kun siihen kerran on tutustunut. Onneksi vaikutukset ovat ainoastaan myönteiset! Minä innostuin vihermehuista vuosi sitten, ja nyt olen tartuttanut hurahtamisen eteenpäin.

Annetaan Katjan itse kertoa, kuinka se tapahtui!

”Sain osallistua Kaisa Vermasheinän ja Tara Langen yhdessä järjestämälle Villivihanneksista vihermehuja -kurssille Nuuksiossa. Helatorstain ohjelmaan kuului ensin Kaisan vetämä villiyrttien keruuretki ja sen jälkeen valmistettiin yrteistä vihermehuja Taran kanssa.”

Jos ihmettelet, mikä on vihermehu, lyhyesti sanottuna se on tuoreista kasviksista, juureksista ja hedelmistä tuorepuristettu mehu. Väri ei välttämättä ole vihreä, mutta ideana on käyttää suhteessa enemmän terveellisiä vihanneksia ja vähemmän sokereita sisältäviä hedelmiä. Yleensä mehu tehdään itse kotona joko mehulingolla tai -puristimella.

vihermehukurssi_ryhmä

”Päivä oli kertakaikkisen onnistunut ja innostava. En ollut ennen tätä tilaisuutta ollut kovinkaan kiinnostunut mehujen valmistuksesta. Myönnettäköön, että olin skeptinen koko asian suhteen. Arvomaailmaani kuuluu syödä ruokaa läheltä, enimmäkseen kotimaisia vihanneksia ja hedelmiä sekä käyttää ravintona ensisijaisesti sitä, mitä kukin vuodenaika meille luonnostaan tarjoaa.

Minulla on kokemusta smoothieista, joiden pohjana ovat muun muassa ulkomaiset hedelmät ja kaukomailta matkustaneet superfoodit. Ne sisältävät runsaasti hiilihydraatteja ja se ei ole tuntunut hyvältä. Olin mieltänyt smoothiet ja vihermehut samaan sarjaan, kunnes ajatusmaailmani uudistui tämän kurssipäivän myötä.”

Pidin Juuret maassa -yritykseni kautta ja Taran kanssa Villivihanneksista vihermehuja -kurssin nyt toista kertaa. Molemmilla kerroilla olemme päässeet upeassa säässä keräämään runsaina kasvavia villiyrttejä luonnonläheisissä Hotelli Nuuksion maisemissa.

”Kaisan kanssa aloitettu kierros oli aurinkoinen ja ihana. Paikalle oli kokoontunut pirteä ja motivoitunut opiskelijajoukko. Kaisa huomioi jokaisen osallistujan tarpeet ja tarvittaessa kädestä pitäen antoi selkeitä ohjeita, miten erottaa syötäväksi sopivat villiyrtit muista mahdollisista samannäköisistä lajeista. Reitin varrella pysähtelimme poimimaan oppimiamme yrttejä ja korimme täyttyivät lupaavasti vihreistä herkuista.

Kaisan selkeän villiyrttiopetuksen jälkeen kaikki paikallaolleet voivat luottavaisin mielin jatkaa harrastustaan itsenäisesti. Kokemuksen karttuessa voi laajentaa käyttämäänsä yrttivalikoimaa, kun silmä ja suu tottuvat eri makuihin ja muotoihin.”

vihermehu_puristin

”Yrttiretken jälkeen alkoi Taran mielenkiintoinen puheenvuoro vihermehujen valmistuksesta. Minuun teki vaikutuksen Taran kertomus siitä, minkälainen tie oli johdattanut hänet vihermehujen pariin. Hän on käytännön kokemuksen kautta saanut todeta mehujen parantavan vaikutuksen.

Kun Tara ryhtyi valmistamaan villiyrteistä ja mukana tuomistaan luomukasviksista ja -hedelmistä mehuja mehupuristimellaan, huomasin hämmästyksekseni, että ei mehujen teko ollut lainkaan vaivalloista. Minua miellytti ajatus siitä, että mehuun voi käyttää lähellä tuotettuja kotimaisia raaka-aineita ja hyödyntää kauden kasviksia ja juureksia sekä hedelmiä. Näin keväällä ja kesällä on erityisen ihanaa, kun mehuihin saa voimaa ja oikein kunnon potkua villiyrteistä.

Kun tuli aika saada maistiaisia mehuista…olin myyty. Pidin mausta ja syvän vihreään väriin tottui. Sekoituksissa käytettiin muun muassa vuohenputkea, nokkosta, voikukkaa, selleriä, omenaa, kesäkurpitsaa, inkivääriä ja sitruunaa. Miten ne maistuivatkaan hyvältä ja energisoiva vaikutus tuntui kuin humahduksena kehossa!

Katjan palattua kurssilta muutti hänen keittiöönsä uusi asukas: oma mehulinko. Niin kävi minullekin viime vuonna, ensimmäisen Villivihanneksista vihermehuja -kurssin jälkeen.

”Juon vihannesmehuja yleensä aamuisin ja poimin sekaan villiyrttejä pihaltani. Tara puhui siitä, että vihermehu antaa paljon energiaa ja silti kevyen olon. Voin allekirjoittaa tämän täysin. Oloni ei voisi olla parempi, kun olen juonut aamulla mehun. Vatsa voi hyvin, mikä on minulle ollut aina erityisen tärkeää. Tara puhui siitä, miten ruoansulatuselimistö saa lepoa samaan aikaan kun mehuista imeytyy tehokkaasti voima-aineet kehon käyttöön.”

Kannattaa tutustua Tara Langen Virtaa vihermehuista -verkkokurssiin, jossa tulevat tutuiksi myös mehuihin sopivat villiyrtit.

Oman tarinansa jakoi luonto- ja ympäristöalan opiskelija Katja Markula, joka on touko-elokuussa 2016 työssäoppimassa Juuret maassa -kurssien ja -retkien järjestämisessä. Kiitos Katja!

vihermehukurssi_polku


2 kommenttia

Idättämällä tuoretta satoa ympäri vuoden

Suomen luonnosta ei paljon kasvimuotoista syötävää talvella löydy. Modernin keräilijäluonteen ei kuitenkaan tarvitse olla koko pitkää talvea ilman omaa, tuoretta satoa. Ituja kasvattamalla saa nimittäin pienellä vaivalla satoa vuodenaikaan katsomatta.  Idut ovat tosi ravinteikkaita ja idättäminen tekee pavuista paljon paremmin sulavia!

En ole idättäjänä mikään ekspertti ja olen pitäytynyt helpoissa idätettävissä; vihreissä linsseissä ja mung-pavuissa. Mung-papujen idätys kestää noin 4-5 päivää, joiden aikana ituja pitää muistaa huuhdella aamuin illoin. Muuta ei sitten tarvitakaan. Käytän Ruohonjuuresta joskus vuosia sitten ostamaani idätysastiaa, mutta myös lasipurkki ja sen suuaukkoon kiinnitetty harsokangas ajavat saman asian.

Kerron tässä oman yksinkertaisen menetelmäni mung-papujen idättämiseen.

1. päivä ilta:
Laita kuivia mungpapuja likoamaan runsaaseen veteen. Noin 1 dl on mielestäni sopiva määrä käyttämääni idätysastiaan.

Mung-papujen liotus

2. päivä aamu:
Valuta ja huuhtele pavut. Aseta ne idätysastiassa hämärään paikkaan, esim. astiakaappiin.

Itujen huuhtelu

2. päivä ilta:
Huuhtele papuja hanan alla astiaa liikutellen, niin että kaikki pavut varmasti huuhtoutuvat hyvin. Aseta takaisin hämärään paikkaan.  Idätysastian on hyvä olla vähän vinossa, jotta ylimääräinen vesi valuu pois. Kuvassa esimerkki idätysastiasta.

3_idut_astia

3. päivä aamu –  4. päivä ilta:
Jatka huuhtelua aamuin illoin, mielellään kolmekin kertaa päivässä. Mielestäni idut ovat valmiita syötäväksi jo neljäntenä päivänä, mutta ”hännille” kasvaa enemmän pituutta, jos niitä jaksaa odotella vielä päivän.

Mung-pavun itujen kehitys

5. päivä aamu:
Laita idut hetkeksi likoamaan, jonka aikana voit poistaa pinnalle kertyviä vihreitä kuoria. Ne voi myös syödä, mutta tykkään itse noukkia ylimääräiset irronneet kuoret pois. Huuhtele ja valuta hyvin ja syö heti tai pakkaa pakasterasiassa jääkaappiin. Syö parin päivän kuluessa – esim. napostellen, salaatin seassa tai leivän päällä.

Mung-pavun ituja

 

Lisää tietoa idättämisestä:

Ekokauppa Ekolon idätysopas
Facebookin Ituhippi-ryhmä

Tietoa idätyksestä ja versotuksesta englanniksi:

Sproutpeople
Cultures for health

Mung-pavun ituja

 


5 kommenttia

Hapatusta, osa 3: Näin valmistat itse hapankaalia – yksityiskohtainen ohje

Tein ensimmäisen hapankaalini noin puolitoista vuotta sitten. Osallistuin kurssille, jossa menetelmän oppi kätevästi itse tekemällä. Ensimmäinen purkillinen oli hyvin perinteinen: valkokaalia, porkkanaa ja valkosipulia. Ihastuin makuun heti! Hapankaalin valmistuksesta onkin tullut minulle tapa, jonka toistan muutamia kertoja vuodessa. Teen kerralla ison määrän, josta riittää syötävää kuukausiksi.

Hapatusta-juttusarjan ensimmäisessä osassa kerroin jo perusteet: mitä tarvitaan onnistuneeseen hapatukseen ja toisessa osassa syitä, miksi hapattaminen kannattaa. Käydään nyt tarkemmin läpi valmistusprosessin vaiheet! Käyttämäni hapankaalin perusmenetelmä ei välttämättä täysin vastaa tiukimpia perinteitä, mutta sillä valmistuu mielestäni oikein hyvää hapankaalia ilman erityisiä välineitä.

hapankaali_purkit

Kun hapankaalin valmistukseen ryhtyy, kannattaa kerralla tehdä enemmän.

Raaka-aineet. Yksinkertaisinta on aloittaa hapattaminen valkokaalista. Sen hapattaminen onnistuu yleensä melko varmasti, koska kaalilla on luontaisesti runsas maitohappobakteerikanta. Onnistumisen myötä voi sitten siirtyä muilla raaka-aineilla ryyditettyihin sekoituksiin tai erikoisempiin kokeiluihin. Itse olen laittanut hapankaalin joukkoon muun muassa palsternakkaa, punakaalia, kesäkurpitsaa, chiliä, sipulia, sieniä ja villiyrttejä.

Määrät. Yhden litran hapankaalipurkkia varten tarvitset noin kilon kaalia ja muita kasviksia. Suolaa tarvitaan 0,8-1,5 % kasvisten painosta. Jos sinulla ei ole keittiövaakaa, voit arvioida suolan määrän säännöllä 1 tl hienoa suolaa = noin 5 g.

Säilytysastia. Hapankaalin voi valmistaa puhtaaseen lasipurkkiin. Myös muoviastia käy, esimerkiksi tukeva turkkilaisen jogurtin purkki, vaikka muovia ei pidetäkään materiaalina yhtä turvallisena ja hyvänä kuin lasia.

OHJE: Hapankaali

Ainekset:

kaalia (ainakin puolet kasviksista)
(porkkanaa tai muita kasviksia)
karkeaa tai hienoa merisuolaa
(valkosipulia)

Tarvikkeet:

terävä veitsi
leikkuulauta
iso kulho
kannellinen lasi- tai muoviastia
pakastuspusseja
(digitaalinen keittiövaaka)
(raastin)
(survin)

Raasta tai viipaloi kaali (ja muut kasvikset) ohuiksi suikaleiksi. Kuori valkosipuli. Voit laittaa valkosipulinkynnet kokonaisina tai voit viipaloida ne. Punnitse kaali-ja kasvisraaste. Mittaa karkeaa suolaa kaalin painosta 0,8­-1,5 %. Laita raaste isoon kulhoon kerroksittain suolan kanssa ja survo joko survimella tai puristele puhtain käsin, kunnes massasta puristuu kunnolla mehua. Pakkaa kaali ja neste tiiviisti kannelliseen astiaan, mutta jätä astiaan noin 1⁄5 tilaa. Painele pintaa niin, että kaali peittyy nesteeseen. Jos nestettä on liian vähän, voit lisätä vähän 1,5-prosenttista suolavesiliuosta*. Laita massan päälle paino, jotta kaalimassa painuu nesteen alle. Painon voit tehdä kaksinkertaisesta pakastepussista, jonka sisällä on vähän vettä. Sulje kansi.

Pidä astia lämpimässä (20­-24 astetta) 3­-7 päivää, kunnes hapankaali kuplii. Kun maitohappokäyminen alkaa, astiasta voi vuotaa nestettä, joten kannattaa laittaa astialle aluslautanen. Usko pois, neste karkaa jopa tiiviin lasipurkin kierteiden välistä! Tarkkaile hapankaaliasi päivittäin: päästä ylimääräiset ilmat ulos löystämällä kantta (sulje se sitten taas tiiviisti) ja tarkista, että massa on nesteen peitossa. Jos nestettä on liian vähän, lisää 1,5-prosenttista suolavesiliuosta. Siirrä astia viimeistään viikon päästä jääkaappiin tai muuhun viileään paikkaan. Hapankaalia kannattaa kypsyttää viileässä vielä reilun viikon ajan. Se säilyy hyvänä jääkaapissa kuukausien ajan. Maku sen kun paranee!

* keitä vettä ja sekoita siihen 1,5 % veden painosta suolaa ja jäähdytä (100 ml vettä painaa 100 g)

Hapatusta-sarja päättyy tähän. Edellisissä osissa kerroin, mitä hapattaminen on ja miksi hapattaminen kannattaa


2 kommenttia

Hapatusta, osa 2: Elävää ravintoa vatsan hyväksi

Hapattaminen ei ole vain säilöntää. Ei ole lainkaan sama, syökö päivittäin läjän raakaa kaaliraastetta vai lusikallisen hapankaalia. Hapantuotteet tekevät vatsalle hyvää, mutta terveellisyys ei ole ainoa syy ryhtyä hapattamaan.

hapankaali_lautasella

Hapankaaliin saa makuvaihtelua lisäämällä siihen vaikkapa porkkanaa, naurista ja piparjuurta.

Miksi kannattaa hapattaa?

1. Maku.
Hapatetut tuotteet ovat raikkaita ja aromikkaita. Unohda kaupan hapankaali, itsetehty on paljon parempaa!

2. Terveellisyys.
Hapatteet edistävät vatsan toimintaa, suoliston hyvinvointia ja elimistön vastustuskykyä. Hapantuotteessa vitamiinit säilyvät hyvin ja lisäksi se edesauttaa ravinteiden imeytymistä. Maitohappokäyminen jopa lisää tuotteeseen vitamiineja.

3. Tuoreus.
Hapatetut kasvikset ovat paremmin sulavia kuin raa’at. On hyvä, että hapatteita ei tarvitse kypsentää, koska kypsennyksessä tuhoutuu osa kasvisten vitamiineista.

4. Elävä ravinto.
Itsevalmistettu, tuore hapate sisältää eläviä maitohappobakteereita. Kaupan hapankaali saatetaan pastöroida eli kuumentaa säilyvyyden parantamiseksi – samalla sen bakteerikanta heikkenee tai kuolee.

5. Hinta.
Maitohapposäilöntä on edullista, koska siihen ei kulu energiaa eikä siihen tarvita erityisiä välineitä.

6. Variaatiot.
Hapattaminen avaa ovia mielenkiintoisiin makuihin, joita ei muuten voi kokea. Kun menetelmän kerran oppii, voi eriaisilla vaihtoehdoilla muunnella reseptiä loputtomasti!

Hapatusta-sarjan ensimmäisessä osassa kerroin, mitä hapattaminen on. Sarjan seuraavasta ja viimeisestä osasta voit lukea, miten hapattaminen käytännössä tehdään!


2 kommenttia

Hapatusta, osa 1: Säilöntätapojen kuningas

Kasvisten säilöntätavoista yksi on ylitse muiden. Hapattaminen ei ainoastaan säilytä vaan peräti parantaa säilöttävien kasvisten makua ja ravintoarvoa. Se on oikeastaan kasvisten jalostamista eikä säilöntää!

Monet tuntevat hapankaalin, mutta hapattaminen sopii lähes mille tahansa kasviksille ja myös sienille – ja vaikkapa maitotuotteille. Kaikki hapatetut tuotteet ovat superterveellisiä ja niissä on raikas maku. Ja niitä voi helposti tehdä itse. Ei ole varmaan vaikea huomata, että olen hapattamisen vannoutunut fani.

Hapattamisesta puhutaan myös termeillä fermentointi ja maitohapposäilöntä. Menetelmä perustuu maitohappobakteerien avulla tapahtuvaan käymiseen. Maitohappokäymistä hyödynnetään mitä erilaisimmissa elintarvikkeissa. Niitä ovat mm. piimä, jogurtti, kefiiri, venäläiset hapankurkut, soijapavuista valmistettu miso ja hapanjuureen leivottu leipä.

Tässä juttusarjassa kerron erityisesti kasvisten hapattamisesta.

hapankaali_hapankurkut_hapanleipä

Maitohappojen avulla valmistuvat hapankaali, hapankurkut ja hapanleipä.

 Mitä tarvitaan onnistuneeseen hapatukseen?

Hapattaminen on hyvin helppoa. Yksinkertaisimmillaan siihen tarvitaan:

  • puhtaita, tuoreita kasviksia
  • suolaa
  • puhdas ja tiivis kannellinen lasi-, keramiikka- tai muoviastia
  • välineiksi terävä veitsi tai raastin ja perunanuija – joskus ei niitäkään tarvita!
  • ensin lämmin, sitten viileä tekeytymispaikka

Hieman täsmällisemmin: jotta maitohappokäyminen käynnistyy, tarvitaan otollinen lämpötila (18-22 oC), hapettomat olot ja laadukkaita kasviksia, jotka sisältävät sokereita maitohappobakteerien ravinnoksi. Jotkin kasvikset, kuten kaali, sisältävät luontaisesti riittävästi maitohappobakteerikantoja, jotta käyminen käynnistyy. Jotkin kasvikset kaipaavat käynnisteen, joka voi olla esimerkiksi hapankaalimehua tai pieni pala hiivatonta hapanleipää. Myös hygienia on hyvin tärkeää: käytettävien ainesten ja välineiden on oltava puhtaita.

Hapatettujen ruoka-aineiden säilyvyys perustuu siihen, että käymisen johdosta tuotteen pH laskee, mikä estää mikrobien toiminnan. Hapatettaviin tuotteisiin lisätään suolaa, esimerkiksi hapankaaliin yleensä 0,8-1,5 % kasvisten painosta. Suolan avulla tuote säilyy hyvänä siihen saakka, kunnes sen pH on riittävän alhainen. Suolaliemen avulla saadaan aikaiseksi myös tarvittavat hapettomat olot. Kasvisten onkin peityttävä kokonaan suolaliemeen.

Vaikka menetelmä on helppo, voi se kyllä epäonnistuakin. Silloin jossain on ollut vikaa – usein hygieniassa. Tuotteen pilaantumisen huomaa hyvin nopeasti pahasta hajusta.

Kiinnostuitko? Hapatusta-sarjan seuraavissa osissa kerron, miksi kannattaa hapattaa ja miten hapattaminen käytännössä tehdään!


9 kommenttia

Viikon villiyrtti: Isomaksaruoho on kallioiden mehevä vihannes

Vihreiden villivihannesten joukossa isomaksaruoho on ihan omaa luokkaansa. Kallioilla viihtyvä mehikasvi on yllättävä ilmestys Suomen luonnossa. Sen isokokoiset, mehevät lehdet tarjoavat mukavaa pureskeltavaa ja niiden maku on raikkaan hedelmäinen. Ihan parasta salaattiainesta!

Isomaksaruoho

Isomaksaruohoa voi kerätä ja syödä keväästä ainakin elokuulle saakka. Kasvi varastoi kosteutta, joten se pysyy mehevänä ja napakkana, kun monet ohutlehtisemmät villiyrtit muuttuvat kesän edetessä puiseviksi. Keväällä verson voi käyttää kokonaan, vanhemmiten on hyvä käyttää vain lehtiä. Kasvi selviytyy hyvin kuivistakin kausista, koska se varastoi vettä varren ja lehtien lisäksi myös juurimukuloihinsa. Parhaimmillaan isomaksaruoho on kypsentämättömänä esimerkiksi salaateissa. Sen voi myös kevyesti paistaa tai ryöpätä pikaisesti (10 sekuntia). Säilömiseen se ei oikein sovellu, mutta tuoreena sitä kannattaa nauttia pitkin kasvukautta.

Isomaksaruohon voi sekoittaa koristekasveina viljeltäviin maksaruohoihin, mutta luonnonvaraisista kasveista Suomessa sille ei löydy näköislajeja. Isomaksaruoho viihtyy luontaisesti Etelä- ja Lounais-Suomessa ja länsirannikolla kalliolla, kivimuureilla ja muilla kivisillä ja hiekkaisilla kasvupaikoilla, mutta myös pihoilla ja puutarhoissa. Sisämaassa se esiintyy yleensä koristekasvina tai puutarhakarkulaisena.

Isomaksaruohon keruussa on aina käytettävä malttia ja jätettävä osa keräämättä, sillä isomaksaruoho on uhanalaisen apolloperhosen toukan ravintoa.

Viikon villiyrtti -sarja jatkuu ensi viikolla!

Lue myös sarjan muut osat:
Vuohenputki on kevään ensi herkku
Koivujen aika on än-nyy-tee-NYT
Poimulehdessä on lempeää voimaa

Isomaksaruoho