Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.


2 kommenttia

Muista ahkeria ystäviä – hoida rakkaat jalkasi kuntoon itsetehdyillä aineilla

Ystävänpäivänä on hyvä pysähtyä kiittämään rakkaimpien läheisten lisäksi myös itseään. Mikä sen parempi tapa kuin varata muutama hetki itsensä hemmotteluun!

Kodin kylpyhuoneen voi helposti muuntaa pieneksi jalkahoitolaksi. Ihmeellisiä tarvikkeita, aineksia tai taitoja ei tarvita: vain vati, lämmintä vettä, muutamia keittiöstä löytyviä raaka-aineita ja parikymmentä minuuttia hengähdykseen.

Ruusun terälehtiä. Kuva: Katri Saarela (@kutriart)

Allaolevien ohjeiden perusteella voit tehdä itsellesi – tai nätisti pakattuna ystävälle – hoitavia aineita väsyneille jaloille.

Ensin: Jalkakylpy

Kylpysuolan tekeminen on hurjan helppoa! Yksinkertaisimmillaan jalkakylpyyn voi käyttää pelkkää merisuolaa, joka lievittää turvotusta ja hoitaa kipuja. Ruokasoodaa on hyvä laittaa mukaan, koska se pehmentää ihoa.

Jos kotoasi löytyy kuivattuja yrttejä tai eteerisiä öljyjä, ne tuovat kylpyyn väri- ja tuoksuiloa. Ne vaikuttavat mielialan lisäksi myös fyysisesti, kasvista riippuen esimerkiksi lihaksia rentouttavasti.

  • 1 dl karkeaa merisuolaa
  • 1 rkl ruokasoodaa
  • valinnainen: 2 rkl kuivattuja yrttejä (esim. laventelin kukat tai mintun lehdet)
  • valinnainen: 10 tippaa eteeristä öljyä

Jalkakylpysuola. Kuva: Katri Saarela (@kutriart)

Mittaa ainekset pieneen kulhoon tai muuhun astiaan ja sekoita. Siirrä valmis jalkakylpysuola lasipurkkiin. Hillosuppilo on purkittamisessa hyvä apuväline.

Jalkakylpyä varten sekoita pari ruokalusikallista kylpysuolaa pesuvadilliseen lämmintä vettä. Liota jalkoja niin kauan kuin mukavalta tuntuu ja nauti olostasi!

Toiseksi: Kahvikuorinta

Kahvinpurut toimivat hyvänä ja piristävänä kuorinta-aineena. Voit käyttää kuivia puruja tai käytettyjä kahvinpuruja suoraan suodatinpussista. Jos käytät kuivia puruja, tarvitset vähän enemmän öljyä.

  • 0,5 dl kahvinpuruja
  • 1 rkl miedon tuoksuista kasviöljyä, esim. auringonkukka- tai seesamöljy
  • valinnainen: 5 tippaa eteeristä öljyä (esim. appelsiini tai sitruuna)

Kahvikuorinta. Kuva: Katri Saarela (@kutriart)Mittaa ainekset pieneen kulhoon tai muuhun astiaan ja sekoita. Käytä heti tai pakkaa kannelliseen purkkiin. Kosteista kahvinpuruista valmistettu aine säilyy jääkaapissa viikon verran, kuivista puruista valmistettu huomattavasti pidempään, kunhan sen joukkoon ei joudu vettä.

Hiero kosteisiin jalkoihin. Käsittele erityisen hyvin kuivat kohdat, kuten kantapäät. Huuhdo purut vatiin ja kuivaa jalat.

Lopuksi

Jalat kannattaa rasvata hyvin ja pukea ylle mukavat villasukat. Rentouttavaa ystävänpäivää itse kullekin!

Sivun kuvat on ottanut ystäväni Katri Saarela (Instagramissa @kutriart). Lisää luononkosmetiikan ohjeita ja Katrin kuvia on luvassa huhtikuussa 2016 ilmestyvässä kirjassa Lempeää kauneutta luonnosta.

Mainokset


3 kommenttia

Salainen projektini: Ihanat kosmetiikkaohjeet kansien väliin!

Nyt on aika kertoa maailmalle, millaisen projektin parissa olen puuhannut koko kesän ja syksyn. Jotenkin siihen liittyvät luonto, kasvit, kosmetiikka, tee-se-itse-meininki ja kirjoittaminen…

TADAA! Keväällä 2016 ilmestyy kirjoittamani luonnonkosmetiikkakirja Lempeää kauneutta luonnosta: Valmista itse hyvän olon kosmetiikkaa. Kirjassa on kymmenittäin eritasoisia ohjeita luonnonkosmetiikan valmistamiseen ja esittelyjä ihanista Suomen luonnon kasveista, jotka tarjoavat meille kauneutta ja hyvinvointia.

Kirjan kirjoittaminen on ollut huikea kokemus. Oma tietämykseni kosmetiikan raaka-aineista ja valmistusmenetelmistä on kasvanut samalla, kun olen hankkinut tausta-aineistoa ja testaillut laatimiani reseptejä. Kokeilujen kautta on syntynyt ihania kosmetiikkatuotteita: muun muassa voiteita, naamioita ja kuorinta- ja puhdistusaineita…

On mahtavaa jakaa luonnonkosmetiikan valmistamisen iloa kirjan kautta!

Kirjan kuvituksesta vastaa ystäväni Katri Saarela (Instagramissa @kutriart). Olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että tiemme kohtasivat keväällä sattumalta juuri, kun painiskelin kirjan kuvituskysymyksen kanssa – ja Katri lupautui projektiin mukaan. Katrin kauniit ja tunnelmalliset kuvat nostavat kirjan ihan toiselle tasolle. Siitä tulee upea!

Toivon, että kirjan lukija saa kipinän kosmetiikan tekemiseen ja luonnon aarreaittaan tutustumiseen.

Kirjaa voi odotella kauppoihin kevään 2016 aikana. Tarkempia tietoja ja maistiaisia kirjan sisällöstä on luvassa täällä blogissani talven mittaan. Alla jo hieman tunnelmia kuvien muodossa…

mansikka-kauranaamio

kylpysuolan-valmistus

kurkku-orvokkivoide

puna-apila

Kuvat: Katri Saarela (@kutriart)


Jätä kommentti

Projekti X – kauneus, lempeys ja luonto

Olen toukokuusta lähtien työskennellyt erään mielettömän innostavan projektin parissa. Projektin, joka on samalla hauska, vaikea, luova, opettavainen, inspiroiva ja valtavan suuri. Se vaatii järjestelmällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja istumalihaksia, mutta lisäksi kekseliäisyyttä, lempeyttä ja käteviä käsiä.

Tämä työ on vienyt minut luontoon tuoksuvien kukkien äärelle ja opiskelemaan ihmisihon koostumusta. Sivutuotteena oma ihoni ja hiukseni voivat paremmin kuin koskaan.

Niin, tähän monimuotoiseen projektiin jollain tavalla tämäkin hämmentävä kuva liittyy.

syötävää kosmetiikkaa

En ihan vielä paljasta, mikä projektini on, mutta lupaan kertoa siitä pian lisää!

Pienenä väläyksenä tulevasta alla on ohje, jonka avulla voi tehdä yksinkertaisuudessaan nerokkaan luonnonkosmetiikkatuotteen. Sen valmistaa muutamassa minuutissa ja se tekee rasittuneille jaloille ihmeitä! Jalkojen kuorinta-aine sopii erinomaisesti käytettäväksi jalkakylvyn jälkeen. (Jalkakylpysuolan ohjeen löydät täältä.)

piristävä jalkakuorinta

Piristävä suolakuorinta jaloille

1,5 dl hienoa merisuolaa
4-6 rkl auringonkukkaöljyä
(5 tippaa teepuun eteeristä öljyä)
(10 tippaa piparmintun eteeristä öljyä)
noin kahden desin lasipurkki

Mittaa suola pieneen kulhoon ja sekoita joukkoon auringonkukkaöljyä vähitellen. Tavoitteena on saada tahnamainen seos, joka ei murene levittäessä, mutta ei ole myöskään liian löysä. Lisää tuoksuvat eteeriset öljyt joukkoon ja sekoita. Voit tehdä tuotteen myös ilman eteerisiä öljyjä! Siirrä lasipurkkiin – tuote on valmis käytettäväksi.

Käyttäessä levitä pieni määrä kuorinta-ainetta kosteille jaloille ja hiero kevyesti. Huuhtele aine pois lämpimällä vedellä. Vältä veden joutumista purkkiin, koska se heikentää tuotteen säilyvyyttä. Kuorinta-aine säilyy hyvänä ainakin puoli vuotta – ellet käytä sitä loppuun ennen!


Jätä kommentti

Loppukesän romanttinen soihtu – kanerva käy iltateehen ja kosmetiikkaan

Loppukesän kangasmetsien väriloistosta vastaa suurelta osin kanerva. Sen vaaleanpunaisina kukkivat varvut ovat kuin viimeinen muistutus nauttia kesästä ja lämmöstä. Pian värit haalistuvat ja koittaa syksy.

Kanervalla (Calluna vulgaris) on tärkeä rooli mehiläisten mesikasvina. Loppukesällä mehiläiset löytävät sen kukat, kun muut mesikasvit ovat jo lopetteneet kukintansa. Mehiläiset tuottajat kanervan kukista tummaa ja aromikasta hunajaa.

kanerva

Me ihmiset voimme nauttia kanervan antimista muutenkin kuin hunajan muodossa. Kanervankukat käyvät hyvin iltateeksi. Sen katsotaan helpottavan unen tuloa. Kanervaa on käytetty myös virtsatientulehduksen, yskän ja vilustumisen, ripulin, alhaisen verenpaineen ja nivelsairauksien hoitoon.

Ulkoisesti käytettynä kanerva on antiseptinen, joten se sopii huuhteena pienten haavojen puhdistamiseen ja muun muassa palovammojen hoitoon. Kanerva sisältää arbutiinia, jota käytetään maksaläikkien ja couperosa-ihon hoidossa. Arbutiini vahvistaa, suojaa ja rauhoittaa ihoa.

Pienenpienten kanervan kukkien kerääminen sujuu helpoiten riipimällä ne varvuista suoraan keruuastiaan. Kukat kuivuvat hyvin huoneenlämmössä ilmavassa paikassa. Kuivatuksen jälkeen ne voi pakata lasi- tai peltiastiaan tai paperipussiin tulevaa käyttöä varten.

Lue lisää kanervasta:

Yrttitarha: Kanerva

Plants for a Future: Calluna vulgaris


1 kommentti

Siankärsämö on luonnon monitaituri – katso käsien kuorinta-aineen ohje

Mikä helpottaa vatsavaivoja ja vilustumisoireita, ehkäisee kuukautiskipuja, estää haavojen tulehduksia, pysäyttää verenvuotoa sekä puhdistaa ja hoitaa kuivaa ja rasittunutta ihoa? Sehän on siankärsämö (Achillea millefolium).

Valkoinen siankärsämö

Siankärsämö on saanut tieteellisen sukunimensä antiikin Kreikan taruston haavoittumattoman sankarin Akilleen mukaan.

Pihoilta, pientareilta ja niityiltä tuttua kasvia on käytetty antiikin ajoista lähtien yrttilääkinnässä ja kosmetiikassa edellämainittujen lisäksi moniin muihin tarkoituksiin. Voimakkaan makuiset lehdet käyvät hyvin myös mausteeksi tai salaatin joukkoon.

Rohtona käytetään lehtiä ja etenkin voimakkaasti tuoksuvia kukkia, joiden keruuaika on nyt heinäkuussa parhaimmillaan. Siankärsämöä kannattaa säilöä joko kuivattamalla tai uuttamalla alkoholiin tai öljyyn. Siankärsämön kukista tehty alkoholiuutos eli millefolitipat on ollut suosittu kansanrohto moniin vaivoihin. Yksinkertaisin tapa käyttää siankärsämöä on kukista haudutettu maukas yrttitee.

Käytettävä maltillisesti

Siankärsämön rohdosvaikutus on melko voimakas, joten sitä ei suositella käytettäväksi pitkäaikaisesti tai suuria määriä. Raskauden aikana sitä ei kannata käyttää lainkaan. Lisäksi pujoallergikot saattavat saada siitä oireita.

Ulkoiseen käyttöön siankärsämöstä voi valmistaa vaikkapa voiteen tai salvan. Kosmetiikassa siankärsämö hoitaa ja rauhoittaa erityisesti auringolle, tuulelle ja vedelle altistunutta ja kuivaa ihoa. Se on myös supistava, joten se sopii hyvin kasvojen puhdistukseen.

Vaaleanpunainen siankärsämö

Luonnossa kasvaa myös vaaleanpunainen siankärsämö, joka käy ruuaksi, rohdoksesti ja kosmetiikaksi yhtä lailla kuin valkoinenkin.

Siankärsämön kukat sisältävät paljon haihtuvia eli eteerisiä öljyjä. Siankärsämön eteerinen öljy on ostettuna varsin arvokasta, mutta samoista tehoaineista voi nauttia myös itsevalmistetun luonnonkosmetiikan muodossa.

Siankärsämökuorinta kuiville käsille

Tämä siankärsämön pieniä kukkia sisältävä kuorinta-aine sopii hyvin vaikkapa kesän puutarhatöiden karheuttamille käsille. Sitä voi käyttää myös jaloille ja koko vartalolle. Se kannattaa käyttää heti valmistuksen jälkeen tai säilyttää jääkaapissa ja käyttää noin viikon kuluessa.

0,5 dl siankärsämön kukkia
2 rkl hienoa sokeria
2-4 rkl auringonkukka- tai muuta kasviöljyä

Kerää siankärsämön kukat puhtaalta kasvupaikalta. Voit kerätä täysin avautuneiden kukkien lisäksi vielä nupussa olevia kukkia. Leikkaa kukat toisistaan erilleen saksilla tai veitsellä, mutta älä hienonna kukkia. Sekoita kukat, sokeri ja lisää öljyä, kunnes seos on sopivan levittyvää tahnaa. Käyttäessä hiero kuorinta-ainetta kevyesti iholle ja huuhtele vedellä. Anna öljyn imeytyä ihoon.

Siankärsämö kuorinta-aine

Tuoreista kukista valmistettu kuorinta-aine on hyvä käyttää noin viikon kuluessa.

Lue lisää:

Yrttitarha: Siankärsämö
Luontoportti: Siankärsämö


5 kommenttia

Työpajassa tehdään yksilöllistä kosmetiikkaa – lue raskausajan vartalovoiteen ohje!

Itsetehtävän kosmetiikan parhaita ja hauskimpia puolia on se, että saa suunnitella ja toteuttaa juuri itseään miellyttävän tuotteen. Samaa perusreseptiä, esimerkiksi voidepohjaa voi muunnella ainesosia vaihtelemalla.

Hyvä esimerkki oli eilen pitämäni luonnonkosmetiikkatyöpaja, jossa syntyi sen seitsemän sortin jalkakylpysuolaa, jalkojen sokerikuorintaa ja emulsiovoidetta! Yhden osallistujan kokemuksista voit lukea Fitness Führer -blogista.

Itsevalmistetut emulsiovoiteet

Virkistävä minttujalkavoide ja Ruusuinen raskausvoide – eroa raaka-aineissa, tuoksuissa ja värissä!

Valmistimme paksumpaa jalkavoidetta ja hieman kevyempää, erityisesti raskausajalle sopivaa vartalovoidetta. Ruusuisen raskausvoiteen ohjeen löydät tämän kirjoituksen lopusta! Tuoksuja vaihtelemalla näistäkin syntyi eri muunnelmia: minttu-limettijalkavoidetta ja vaaleanpunaista piparminttuvartalovoidetta (ohjeen mandariinin eteerinen öljy korvattiin piparmintun eteerisellä öljyllä).

Itsevalmistettuja kosmetiikkatuotteita

Työpajassa valmistettujen tuotteiden kirjoa.

Etenkin voimakkaasti tuoksuvien eteeristen öljyjen valitseminen tuotteisiin on ihanaa puuhaa. Jokainen kokee tuoksut eri tavalla. Minä rakastan rentouttavaa laventelia, joku toinen ei voi sitä sietää. Siksi tuoksujen valinnassa ja yhdistelyssä kannattaa luottaa omaan nenäänsä.

Jalkakylpysuola

Jalkakylpysuolan sekoitettiin mm. kauniita laventelin kukkia ja vihreää savea väriä antamaan.

Jokaiseen työpajassa valmistettuun tuotteeseen käytettiin kuivattuja kukkia tai yrttejä: laventelin kukkia, ruusun tai kehäkukan terälehtiä, piparmintun lehtiä. Voiteita varten yrtit haudutettiin vedessä – kesällä samaan tapaan voi käyttää tuoreita yrttejä. Yksi työpajan osallistuja keksi, että tuoreet tai kuivatut ylioppilasruusut voi käyttää hyväkseen kosmetiikan valmistuksessa!

Haluaisitko sinä oppia valmistamaan luonnonkosmetiikkaa? Tutustu kursseihini!

Minttuhauduke

Minttujalkavoiteeseen valmistettiin hauduke kuivatusta oman pihan piparmintusta.

 

OHJE: Ruusuinen raskausvoide

Mandariinin eteerinen öljy soveltuu raskausarpien ja selluliitin ehkäisyyn ja hoitoon ja se sopii myös  lapsille. Tämä voide onkin täydellinen odottavalle lapsiperheelle! Ohjeesta valmistuu noin 100 ml voidetta.

Öljyfaasi

15 g seesamöljyä
10 g manteliöljyä
6 g emulgointiainetta (Olivem 1000)

Vesifaasi

60 ml ruusuhauduketta (1 dl vettä, 1 rkl ruusun terälehtiä)
5 ml (1 tl) glyserolia

Jäähdytysvaihe

20 tippaa (n. 1/3 tl) säilöntäainetta (Rokonsal tai Cosgard)
15 tippaa eteeristä mandariiniöljyä

Valmista yrttihauduke: mittaa kuiva yrtti kuumuutta kestävään astiaan ja kaada kiehuva vesi päälle. Peitä esim. lautasella ja anna hautua vähintään 15 minuuttia.

Siivilöi yrttihauduke suodatinpussin tai harsokankaan läpi ja heitä kasvimassa pois. Mittaa öljyfaasin ainekset omaan lasi- tai teräsastiaan ja vesifaasin ainekset omaansa. Laita faasit vesihauteeseen liedelle ja kuumenna, kunnes lämpötilat ovat 70-75 astetta. Nosta vesifaasi vesihauteesta. Jätä öljyfaasi vielä vesihauteeseen ja lisää vesifaasi ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Yritä välttää vaahdottamista. Jatka sekoitusta minuutti.

Siirrä astia kuumasta vesihauteesta huoneenlämpöön ja sekoita, kunnes se sakenee. Tässä kuluu aikaa, ole kärsivällinen! Lisää jäähtyneeseen, alle 40-asteiseen seokseen säilöntäaine ja eteeriset öljyt ja sekoita tasaiseksi. Siirrä emulsiovoide purkkiin. Merkitse valmistuspäivä ja ainesosat. Voide säilyy ainakin puoli vuotta, jos sen joukkoon ei joudu vettä tai epäpuhtauksia.


4 kommenttia

Pihkassa, osa 3: Salvaa ruhjeisiin, öljyä ihottumiin

Tunnetuin tapa käyttää kuusenpihkaa on pihkasalva. Sen valmistukseen tarvitaan vain sulatettua ja puhdistettua kuusenpihkaa, kasviöljyä ja mehiläisvahaa – ja hieman tarkkuutta ja laskupäätä. Kuten jo Pihkassa-sarjan ensimmäisessä osassa kerroin, pihkasalva hoitaa monenlaisia ihon ongelmia ja tulehduksia. Alusta loppuun itse valmistettuna se ansaitsee kodin lääkekaapissa erityisen arvopaikan!

Lue Pihkassa-juttusarjan edelliset osat: Kuusen oma haavavoide ja Miten kuusen pihkaa kerätään?

Pihkasalva

Mehiläisvahan osuus määrittää pihkasalvan kovuuden.

Valmistuksen ensimmäinen vaihe on kerätyn pihkan sulatus ja puhdistus. Pihkan käsittelyyn ja sulatukseen käytettävien astioiden ja välineiden on hyvä olla kertakäyttöisiä tai varattuja vain tähän käyttöön, sillä pihka on erittäin tarttuvaa.

Pihkan sulatus käy näin:

  1. Mitataan ja yhdistetään  (kertakäyttöiseen) kuumuutta kestävään astiaan jotakuinkin yhtä suuret osat kuusenpihkaa ja kasviöljyä (esim. rypsi- tai auringonkukkaöljyä). Molemmat raaka-aineet kannattaa punnita.
  2. Astia asetetaan vesihauteeseen liedelle miedolle lämmölle ja seosta lämmitetään, kunnes pihka on sulanut.
  3. Pihkan ja öljyn seos suodatetaan esimerkiksi ohuen puuvillakankaan läpi.
  4. Suodatinkankaaseen jäänyt roskainen massa punnitaan. Näin saadaan selville summittainen pihkan hävikki ja voidaan laskea seoksen pihkapitoisuus.
  5. Sopiva pihkapitoisuus on 10–20 %. Mikäli seoksen pihkapitoisuus on suurempi, lisätään öljyä, kunnes pitoisuus on sopiva.

 

Näin on valmistettu pihkaöljyä, joka on jo ihan sellaisenaan oivallinen hoitotuote. Se sopii hyvin isompien ihoalueiden tai esimerkiksi hilseilevän päänahan hoitamiseen. Öljyn levittäminen voi kuitenkin olla sotkuista ja hankalaa, joten pienellä vaivalla voi saman tien tehdä pihkasalvaa. Seokseen lisätään mehiläisvahaa, jonka avulla öljystä muodostuu jähmeää voidetta. Mitä enemmän mehiläisvahaa, sitä kovempaa voidetta. Vegaanisen version voi tehdä candelilla- tai carnaubavahalla.

Salva  syntyy näin:

  1. Edellä valmistettuun seokseen lisätään mehiläisvahaa 10–20 %  pihkaöljyn painosta.
  2. Seos kuumennetaan uudelleen vesihauteessa ja sekoitetaan tasaiseksi.
  3. Lopuksi seos valetaan lasipurkkeihin ja annetaan jähmettyä – pihkasalva on valmis käytettäväksi!

 

Pihkaöljy ja -salva säilyvät vuoden tai pari, riippuen käytetyn kasviöljyn parasta ennen -päiväyksestä, minkä jälkeen öljy voi ruveta härskiintymään.

Pihkassa-sarja päättyy tähän.

Haluaisitko oppia lisää hoitavasta, villistä luonnonkosmetiikasta?

Uutiskirjeeni tilaajana saat vinkkejä luonnontuotteiden hyödyntämisestä kosmetiikassa ja ravintona sekä tietoa ajankohtaisista Juuret maassa -kursseista ja retkistä!

Kun jätät sähköpostisoitteesi, saat heti helpot ohjeet villiyrttien käyttöön kosmetiikassa ja ruuanlaitossa. 

jatasahkopostiosoitteesi