Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.


Jätä kommentti

Paistaa se risukasaankin

Olen ihastunut. Lämpimien tunteideni kohde on huomaamaton, arkinen, ehkä väheksyttykin. Kun tälle materiaalille suo hieman huomiota, aikaa ja kärsivällistä taivuttelua, muodostuu mitä upeimpia käyttö- ja koriste-esineitä.

Risulintu

Jokaisella risulinnulla on oma ilmeensä!

Mikä on ensin kasa koivurisua, on pienen askartelutuokion jälkeen kori, kynnysmatto, kranssi, kasvimaata vartioiva lintu tai näin pääsiäisen lähestyessä: luuta.

Risukorin pohja

Risukulho tai -kori sidotaan muotoonsa metallilangalla. Sitominen aloitetaan pohjasta.

Opetellessani risutöiden tekemistä olen huomannut materiaalin sopivan täydellisesti suurpiirteiseen tekemisen tapaani. Taipuisaa koivurisua saa käsitellä aika ronskisti ja luovuutta käyttäen. Luonnollinen työn jälki antaa epätäydellisyyden anteeksi – mielestäni se suorastaan kuuluu risutyön luonteeseen.

Risu menee usein mihin haluaa, eikä taivu täysin muokkaajansa tahtoon. Ehkä juuri siksi risutyön tekeminen on niin antoisaa – se on vähän niinkuin elämä. Suunnitella ja määritellä voi ennalta vaikka kuinka paljon, mutta lopputulos yllättää silti!

Risumatto metallilangalla

Risumatto voidaan sitoa metallilangalla…

Risumatto narulla

… tai narulla. Tällöin risumaton sitomiseen tarvitaan tukikehikko.

Risu taipuu moneksi. Ylijäämäkepeistä voi tehdä vaikka tuen puutarhan köynnöskasveille.

Risu taipuu moneksi. Ylijäämäkepeistä voi tehdä vaikka tuen puutarhan köynnöskasveille.

 


4 kommenttia

Pihkassa, osa 3: Salvaa ruhjeisiin, öljyä ihottumiin

Tunnetuin tapa käyttää kuusenpihkaa on pihkasalva. Sen valmistukseen tarvitaan vain sulatettua ja puhdistettua kuusenpihkaa, kasviöljyä ja mehiläisvahaa – ja hieman tarkkuutta ja laskupäätä. Kuten jo Pihkassa-sarjan ensimmäisessä osassa kerroin, pihkasalva hoitaa monenlaisia ihon ongelmia ja tulehduksia. Alusta loppuun itse valmistettuna se ansaitsee kodin lääkekaapissa erityisen arvopaikan!

Lue Pihkassa-juttusarjan edelliset osat: Kuusen oma haavavoide ja Miten kuusen pihkaa kerätään?

Pihkasalva

Mehiläisvahan osuus määrittää pihkasalvan kovuuden.

Valmistuksen ensimmäinen vaihe on kerätyn pihkan sulatus ja puhdistus. Pihkan käsittelyyn ja sulatukseen käytettävien astioiden ja välineiden on hyvä olla kertakäyttöisiä tai varattuja vain tähän käyttöön, sillä pihka on erittäin tarttuvaa.

Pihkan sulatus käy näin:

  1. Mitataan ja yhdistetään  (kertakäyttöiseen) kuumuutta kestävään astiaan jotakuinkin yhtä suuret osat kuusenpihkaa ja kasviöljyä (esim. rypsi- tai auringonkukkaöljyä). Molemmat raaka-aineet kannattaa punnita.
  2. Astia asetetaan vesihauteeseen liedelle miedolle lämmölle ja seosta lämmitetään, kunnes pihka on sulanut.
  3. Pihkan ja öljyn seos suodatetaan esimerkiksi ohuen puuvillakankaan läpi.
  4. Suodatinkankaaseen jäänyt roskainen massa punnitaan. Näin saadaan selville summittainen pihkan hävikki ja voidaan laskea seoksen pihkapitoisuus.
  5. Sopiva pihkapitoisuus on 10–20 %. Mikäli seoksen pihkapitoisuus on suurempi, lisätään öljyä, kunnes pitoisuus on sopiva.

 

Näin on valmistettu pihkaöljyä, joka on jo ihan sellaisenaan oivallinen hoitotuote. Se sopii hyvin isompien ihoalueiden tai esimerkiksi hilseilevän päänahan hoitamiseen. Öljyn levittäminen voi kuitenkin olla sotkuista ja hankalaa, joten pienellä vaivalla voi saman tien tehdä pihkasalvaa. Seokseen lisätään mehiläisvahaa, jonka avulla öljystä muodostuu jähmeää voidetta. Mitä enemmän mehiläisvahaa, sitä kovempaa voidetta. Vegaanisen version voi tehdä candelilla- tai carnaubavahalla.

Salva  syntyy näin:

  1. Edellä valmistettuun seokseen lisätään mehiläisvahaa 10–20 %  pihkaöljyn painosta.
  2. Seos kuumennetaan uudelleen vesihauteessa ja sekoitetaan tasaiseksi.
  3. Lopuksi seos valetaan lasipurkkeihin ja annetaan jähmettyä – pihkasalva on valmis käytettäväksi!

 

Pihkaöljy ja -salva säilyvät vuoden tai pari, riippuen käytetyn kasviöljyn parasta ennen -päiväyksestä, minkä jälkeen öljy voi ruveta härskiintymään.

Pihkassa-sarja päättyy tähän.

Haluaisitko oppia lisää hoitavasta, villistä luonnonkosmetiikasta?

Uutiskirjeeni tilaajana saat vinkkejä luonnontuotteiden hyödyntämisestä kosmetiikassa ja ravintona sekä tietoa ajankohtaisista Juuret maassa -kursseista ja retkistä!

Kun jätät sähköpostisoitteesi, saat heti helpot ohjeet villiyrttien käyttöön kosmetiikassa ja ruuanlaitossa. 

jatasahkopostiosoitteesi

 

 

 


2 kommenttia

Pihkassa, osa 2: Miten kuusen pihkaa kerätään?

Pihkaa voi kerätä kaikkina vuodenaikoina, mutta kevään katsotaan olevan parasta keruuaikaa. Pihkan kerääminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, vaan siihen tarvitaan aina maanomistajan lupa.

Kaupallisesti kuusenpihkaa otetaan talteen valuttamalla ja kuorimalla tai vaurioittamalla eläviä puita niin, että puu saadaan tuottamaan pihkaa. Puun vahingoittaminen ei ole kuitenkaan välttämätöntä vaan omaan tarpeeseen pihkaa on mahdollista kerätä ihan riittävästi puihin muilla tavoin tulleista ruhjeista.

Koska kuusen pihkaa muodostuu puiden vioittuneisiin kohtiin, ei sitä ole suinkaan kaikissa puissa. Keruu onnistuu parhaiten melko iäkkäässä metsässä, josta todennäköisesti löytyy vaurioituneita puita. Vauriokohdassa pihkaa on valunut rungolle tai muodostunut kerrokseksi haavan päälle. Tällaisista kohdista pihkan irrottaminen onnistuu kätevästi puukolla. Mukaan tulee helposti myös vähän kaarnaa, ja kannattaakin varautua siihen, että keruupihkan painosta jopa kolmasosa on roskia.

Pihkan keruuastia

Keruuvälineeksi tarvitaan puukko. Keruuastiana tällä kertaa pahvimuki.

Pihka on todella tarttuvaa tavaraa, joten keruuastian kannattaa olla uhrattavaksi kelpaava tai kertakäyttöinen. Keruuseen käytetty puukko on hyvä puhdistaa heti käytön jälkeen. Parhaiten pihka liukenee kasviöljyyn (esim. rypsiöljy) tai alkoholiin. Lopulta puukon voi toki tiskata, mutta viemäriin tulisi joutua mahdollisimman vähän pihkaa, joka voi tukkia putket.

Purkkaa suoraan metsästä

Ne, jotka eivät pelkää hampaiden paikkojen irtoamista, voivat keruun lomassa kokeilla kivikautista purkkaa, purupihkaa. Pieni pala kuivettunutta ja puhdasta, kaarnatonta kuusenpihkaa laitetaan suuhun ja pureskellaan.

Pihka tosiaan muuttuu purkkamaiseksi – ja antimikrobisena aineena siitä tuskin on ainakaan haittaa suuhygienian kannalta! Hampaita ja ikeniä desinfioivaa pihkapurkkaa on ilmeisesti myyty vielä 1900-luvun alussa.

Lue Pihkassa-juttusarjan edellinen osa: Kuusen oma haavavoide. Seuraavassa osassa käsittelen sitä, miten pihkaa käytetään.

Pala pihkaa kämmenellä

Pihka irtoaa puun rungolta pieninä – tai vähän isompinakin – paloina.

 

Haluaisitko oppia lisää hoitavasta, villistä luonnonkosmetiikasta?

Uutiskirjeeni tilaajana saat vinkkejä luonnontuotteiden hyödyntämisestä kosmetiikassa ja ravintona sekä tietoa ajankohtaisista Juuret maassa -kursseista ja retkistä!

Kun jätät sähköpostisoitteesi, saat heti helpot ohjeet villiyrttien käyttöön kosmetiikassa ja ruuanlaitossa. 

jatasahkopostiosoitteesi

 

 

 


2 kommenttia

Pihkassa, osa 1: Kuusen oma haavavoide

Kuusen pihkan kerääminen on sotkuista ja työlästä, mutta palkitsevaa puuhaa: käyttöönsä saa hyvin tehokasta ihotulehduksia hoitavaa ainetta. Pihka tepsii tulehtuneisiin haavoihin, ruhjeisiin, ihottumiin, palovammoihin, kynsivallin tulehduksiin, kynsisieneen ja hyönteisten pistoihin. Kuusen pihka on antimikrobista eli se estää muun muassa bakteereiden kasvua. Lisäksi se edistää ihon uusiutumista.

Havupuissa esiintyvä pihka on muun muassa hartsien, terpeenien ja eteeristen öljyjen seosta. Kaikkiaan se sisältää satoja eri yhdisteitä.

Puun suoja-aineesta suksivoiteeksi

Pihkaa on monissa puun osissa: puuaineessa, kuoressa, oksissa ja neulasissa. Keruun kannalta kiinnostavaa on tiehytpihka, jota tihkuu puun rungon viottuneista kohdista. Sitä muodostuu puuhun syystä tai toisesta syntyneisiin ruhjeisiin, esimerkiksi salamaniskun kohtiin tai eläinten tekemiin koloihin ja naarmuihin. Pihkan tehtävä on suojata puuta bakteereilta, sieniltä ja tuhohyönteisiltä. Ensin pihka on kirkasta ja valuvaa, mutta se kovettuu vähitellen valon ja ilman vaikutuksesta ja eteeristen öljyjen haihtuessa.

Pihkaa on perinteisesti käytetty moniin tarkoituksiin. Lääkinnällisesti sillä on hoidettu muun muassa haavoja ja paiseita. Siitä on myös tehty saippuaa. Tervaan ja eläinrasvaan sekoitettuna se on toiminut voiteluaineena ja suksivoiteena, hylkeenrasvaan sekoitettuna saapasrasvana.

Pihkassa-juttusarjan seuraavissa osissa kerron, miten kuusen pihkaa kerätään ja miten sitä käytetään.

Pihkaa kuusen rungolla

Pihka kovettuu ilman ja valon vaikutuksesta.

Haluaisitko oppia lisää hoitavasta, villistä luonnonkosmetiikasta?

Uutiskirjeeni tilaajana saat vinkkejä luonnontuotteiden hyödyntämisestä kosmetiikassa ja ravintona sekä tietoa ajankohtaisista Juuret maassa -kursseista ja retkistä!

Kun jätät sähköpostisoitteesi, saat heti helpot ohjeet villiyrttien käyttöön kosmetiikassa ja ruuanlaitossa. 

jatasahkopostiosoitteesi

 

 


Jätä kommentti

Syksyn viimeiset ruusut

Luonnossa loistaa vielä siellä täällä kirkkaita värejä ennen syystalvesta alkavaa pitkää harmautta. Metsän laidan keltaisia vaahteranlehtiä ihaillessani muistin netissä nähneeni vaahteranlehdistä tehdyt ruusut.

Vaikka ruskan värit eivät keräämissäni lehdissä kaikkein upeimmat olekaan, mielestäni on pieni ihme, miten kuihtuvista maahan pudonneista lehdistä voi taikoa niin aidon näköisen ruusukimpun!

Vaahteranlehtiruusujen ohje

(Pikaruusut syntyvät ilman lisätarvikkeita, kiepauttamalla lehden varsia pitämään ruusun kasassa.)

vaahteranlehdet

vaahteranlehtiruusu

vaahteranlehtiruusut


2 kommenttia

Kateviljelyä järviruokokatteella, osa 1

Kateviljely on kiinnostanut minua parin vuoden ajan. Sen ideana on vähentää tarvetta kasvimaan muokkaukseen, kitkemiseen ja kasteluun. Kuulostaa ihanalta! Lisäksi kateaines maatuessaan luovuttaa ravinteensa ja sitä kautta parantaa maan laatua ja vilkastuttaa sen eliötoimintaa – lierot tykkäävät!

Järviruoko maitokärry

Neljällä kärryllisellä järviruokoa päästiin kateviljelykokeilussa alkuun.

Tavallisesti kasvimaan viljelykatteena käytetään heinää, olkia, nurmikonleikkuusta tulevaa silppua tai haravointijätettä, joka levitetään 10-20 sentin paksuudelta mullan pinnalle. Koska materiaalin haaliminen on tuntunut työläältä, en ole tähän mennessä saanut aikaiseksi kunnolla kokeilla kateviljelyä. Mitä nyt vähän olen levitellyt ruohosilppua kasvien ympärille. Nyt sain idean lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: siistiä kesämökin merenrantaa sinne ajautuvista ruokokasoista ja kerätä samalla kasvimaalle ilmaista katetta.

Järviruokoa rannassa

Materiaali ei ihan heti rannasta lopu.

Tuumasta toimeen tuimasta pohjoistuulesta huolimatta! Siippa tuli avuksi ensin kuskaamaan rannasta järviruokoa (jota myös usein kaislaksi kutsutaan) kasvimaalle ja sitten silppuamaan sitä, jotta katetta olisi helpompi käsitellä ja se (mahdollisesti) maatuisi nopeammin. Vaikka löysin parista lähteestä maininnan järviruo’osta katemateriaalina, vähän se epäilyttää. Ruo’on kuivat korret ovat todella kovia, joten kuinka hyvin ne kelpaavat matojen ruoaksi?

Järviruoko sakset

Kovan ruo’on silppuaminen kävi työstä. Mukana on väkisin myös muuta: risuja ja kuivunutta rakkolevää.

Tähän mennessä kasvimaata on hoidettu kääntämällä se jyrsimellä syksyisin ja/tai keväisin. Kitkeä on saanut niin paljon kuin on tarmoa ollut. Riesana ovat olleet siemenistä lisääntyvien rikkaruohojen lisäksi monivuotiset, juurten avulla sinnikkäästi leviävät rikkaruohot kuten juolavehnä ja vuohenputki. Tulevana syksynä saadaan nähdä, hillitseekö kate rikkaruohojen kasvua niin hyvin, että kääntämistä ei tarvita vai muokataanko korret maan sekaan. Kateviljelyn tavoitteena kuitenkin on, että katetta ei syksyisin kerätä pois, vaan sitä lisätään tarvittaessa.

Tällä satsilla emme vielä kattaneet koko kasvimaata, mutta saimme sopivan kokeilutilkun. Ensi viikonloppuna tilkulle on tarkoitus kylvää pensaspapuja ja juureksia, ehkä myös lehtivihanneksia ja yrttejä. Raportoin kasvukauden mittaan, miten kokeilu etenee!

Punajuuret kasvimaa

Viime kesänä punajuuret saivat heinää ja ruohoa ympärilleen. Rikkaruohot viihtyvät hyvässä mullassa.

Voit lukea kateviljelyn perusteista mm. näistä lähteistä:
Yrttitarha / Kateviljely
Maatiainen 3/2009 -lehden artikkeli (sivu 30)