Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.


Jätä kommentti

Retkeilyn lumoissa – yksin yöretkellä

Olen hurahtanut retkeilyyn: luonnossa yöpymiseen, syömiseen, kulkemiseen, olemiseen. Vaellusta olen harjoitellut muutaman vuoden, mutta tänä keväänä minussa on syttynyt kunnon himo ulkoilmaelämään. Kylmästä keväästä huolimatta olen hakeutunut metsään nukkumaan toukokuun kahtena ensimmäisenä viikonloppuna. Kerron yöretkistä jutun lopussa muutamin kuvin ja sanoin.

Intoni taustalla vaikuttavat varmaan helmikuinen muutto Nuuksion luonnon helmasta urbaaniin ympäristöön ja erityisen kiivastahtinen ajanjakso töissä. Syystä tai toisesta, luonnon rauha vetää entistä enemmän puoleensa.

Liesjärven kansallispuiston maisemissa vaihtelevat soiset männiköt ja lammenrannat sekä vanhat kuusimetsät.

Retkeily on tuonut minulle vähän uutta näkökulmaa luontoharrastukseen. Nyt tuntuu jopa hieman koomiselta, kuinka painokkaasti olen ulkona liikkuessani mennyt jonkun hyödyn perässä. Kori tai ämpäri kädessä keruutuotteiden toivossa, lenkkitossut jalassa parempaa kuntoa hakemassa.

Lisääntynyt tieto ja ymmärrys luonnon terveysvaikutuksista on hyvä asia. Kertoo kuitenkin jotain olennaista meistä ihmisistä, että tarvitsemme tutkimustietoa siitä, että luonto ylläpitää ja kohottaa terveyttämme. Tottahan toki niin on! Eihän meitä ole tehty asumaan betonin sisässä, kävelemään tasaisella asfaltilla ja hengittämään lämmitettyä ja suodatettua ilmaa.

Miten onkin päässyt katoamaan luottamus omaan kokemukseen luonnosta? Siellä mieli rauhoittuu ihan itsestään.

Soolo-yöretken rantalehtoon kruunasi kiireetön aamiainen lintujen touhuja seuratessa. Sekä maisema että sää olivat priimaa.

Luonto onkin täydellistä vastapainoa ihmiselle nyt, kun työelämä ja ihan perusarki tuntuvat entistä hätäisemmiltä ja kiireisemmiltä, eivätkä jatkuvasti käsillä olevat laitteet ja näytöt ainakaan vähennä hektisyyden tunnelmaa. Ei ole mikään ihme, että retkeily ja lähiluontokohteet tuntuvat ja näyttävät kasvattavan suosiotaan.

Innostukseni retkeilyyn ei tarkoita, että jättäisin taakseni villiyrtit ja muut luonnon antimet. Sen sijaan, nyt minulla on lisää syitä lähteä yhä usemmin ulos luontoon.

Yö yksin ulkona – rajat koetuksella

Toukokuun toisena viikonloppuna lähdin yöretkelle teemalla ”uskallus”. Nukuin luonnossa ensi kertaa yksin ja lisäksi ensi kertaa riippumatossa. Etukäteen tilanne pelotti, mutta ylitin itseni.

Leirin pystytyksen jälkeen nautin kuuman kaakaon rantakalliolla. Etäiset lintujen äänet muistuttivat, että vaikka minulla ei ollut retkiseuraa, olin ystävien seurassa.

Yöpakkasen armoilla – kaksi yötä Liesjärven kansallispuistossa

Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna suuntasin ystäväni kanssa retkelle uhmaamaan yöpakkasta. Itseni kaltaista vilukissaakaan ei palellut, kun vaatteet ja varusteet olivat riittävät. Varusteilla on merkitystä. Yöpymiseni muuttui kertaheitolla miellyttävämmäksi, kun ostin kunnon makuualustaan.

Polulla mieli rauhoittuu, mutta siltä on välillä kiva vähän poiketa ja kulkea myös ilman painavaa rinkkaa.

Mainokset


Jätä kommentti

Vuohenputken versoja bongattu – villiyrttikausi alkaa!

Maaliskuun viimeisen sunnuntain myötä siirryttiin kesäaikaan. Kevät värisi ilmassa lähtiessäni kävelylle, tutustumaan uuden kotini läheisiin puistometsiin.

Maa on sulanut ja pihoilla kukkivat lumikellot, kevään ensimmäiset koristekukat. Luonto alkaa heräillä. Silmut pullistuvat pensaissa, linnut laulavat ja aurinko häikäisee.

Poikkesin kävelytieltä vanhaan puistometsikköön tutkimaan talventöröttäjiä: paljaita nokkosen rankoja tuolla, pöpelikkö korkeita maitohorsmia kuivine siementupsuineen tuolla.

Äkkiä katseeni osui jalkojeni juureen ja siinä se oli: kevään ensimmäinen villiyrtin verso, terhakka vuohenputki. Riemullani ei ollut rajoja! Tästä se alkaa, ystävät hyvät. Luonto herää talviunestaan, kasvaa, vihertää, imee kiivaan kasvujakson aikana auringon energiaa ja tuottaa meille valtavasti sekä iloa että ravintoa.

Totta se on: villiyrttikausi on alkanut.

vuohenputken verso

Katsokaa nyt näitä! Pakkohan niitä oli vähän jo maistella.

vuohenputken versoja

Vuohenputkien löytymisen jälkeen katseeni hakeutui myös kuivuneiden nokkosten varsien juurelle. Puolisoni sen bongasi: pienen piikikkään vihulaisen verson!

nokkosen verso

Lisää valoa ja lämpöä, niin kasvukausi pääsee kunnolla vauhtiin!

Olen avannut ilmoittautumisen kevään villiyrttiretkille, jotka pidän toukokuussa Helsingissä. Jos haluat oppia tunnistamaan ja keräämään ruuanlaitossa käytettäviä luonnon kasveja ja kuulla vinkkejä villiyrteistä hyvinvoinnin ja kauneuden tuottajina, tutustu tarkemmin.

Tervetuloa mukaan!


5 kommenttia

Viikon villiyrtti: Koivujen aika on än-yy-tee-NYT

Oletko huomannut, kuinka yht’äkkiä luonto on muuttunut heleäksi? Minä haltioiduin tästä havainnosta tällä viikolla. Nurmet ja heinikot vihertävät, pensaat ovat saaneet väriä ja metsän rajaa koristaa vaaleanvihreä huntu – koivu on avannut silmunsa. Luonto on herkimmillään, kun kaikkialla orastaa uuden kasvun kausi.

Koivun hiirenkorvien aika hujahtaa usein ohi aivan hetkessä, ja pian täyteläinen vihreä onkin jo lehtimetsän valtaväri. Villiyrttiharrastajan tuleekin koivun kanssa olla erityisen valppaana. Ruoka- ja rohtokäytön kannalta puun käyttökelpoisimpia osia on saatavilla vain keväällä ja alkukesästä. Mahlan keruuaika on tältä keväältä jo ohi, ainakin eteläisessä Suomessa, sillä mahlan juoksutus onnistuu vain silmujen puhkeamiseen saakka.

koivun hiirenkorvat

Hiirenkorvat ja vasta avautuneet nuoret lehdet ovat sen sijaan nyt parhaimmillaan. Pienissä, tahmeissa lehdissä on valtavasti C-vitamiinia. Ne maistuvat herkullisen kesäisiltä! Mielleyhtymää juhannussaunan koivuvihtaan ei voi välttää – on se sitten hyvä asia tai ei. Lehtiä voi käyttää salaateissa, leivän päällä ja lisätä mausteeksi lämpimiin ruokiin, tuoreiden yrttien tapaan vasta kypsennyksen lopuksi, jotta tärkeät ravintoaineet ja maut eivät karkaa. Sekä hieskoivun (Betula pubescens) että rauduskoivun (Betula pendula) lehtiä voi syödä, mutta rauduskoivun lehtiä pidetään hieman paremman makuisina ja niissä on myös enemmän C-vitamiinia.

HUOM! Kaikkien koivun osien keräämiseen täytyy saada maanomistajan lupa! Omalta pihaltakin silmuja ja lehtiä kannattaa kerätä maltilla sieltä täältä, eikä nyppiä kaikkia alaoksia tyhjiksi lehdistä.

Nesteenpoistolääkkeiden kilpailija

Koivu on melko voimakas, mutta pehmeästi vaikuttava rohdos.  Se poistaa tehokkaasti ylimääräistä nestettä ja turvotusta kehosta, ja sitä pidetään jopa kemiallisten nesteenpoistolääkkeiden veroisena. Se sopii siis hyvin niille, joilla on turhan korkea verenpaine. Koivua on käytetty myös munuais- ja virtsatietulehduksiin sekä kihdin ja reumatismin hoitoon. Rohdoksena käytetään yleensä koivunlehtiteetä, jota varten kannattaa kerätä ja kuivata vasta täysin avautuneita lehtiä. Koivussa on eteeristä eli haihtuvaa öljyä, joka ehkäisee tulehduksia. Hiirenkorvissa haihtuvaa öljyä voi olla jopa 4-6%. Etenkin silmujen vaikutus on täysikasvuisia lehtiä voimakkaampi, mutta niiden sisältämä pihka voi ärsyttää munuaisia.

Rohdosvaikutuksen vuoksi kannattaa pitää kohtuus mielessä koivunlehtiä syödessä ja teetä juodessa. Matalasta verenpaineesta kärsivien tulee olla koivun kanssa varovaisia, koska nesteenpoistajana se saattaa laskea verenpainetta entisestään. Myös diabeettikkojen kannattaa käyttää lehtiä varovaisesti, koska ne saattavat aiheuttaa verensokerin nopeaa alenemista.

Ulkoisesti koivua käytetään perinteisesti tietysti vihtana. Lisäksi se sopii hiustenhoitoon esim. hiushuuhteena. Se vahvistaa päänahkaa, estää hiustenlähtöä ja hoitaa hiuksia. Tosin jotkut sanovat vaaleiden hiusten saavan koivuhuuhtelusta vihertävää väriä.

koivun latvus

Koivuviinaa iloksi ja rohdoksi

Siellä, missä koivut ovat vasta silmuilla, voi kerätä myös silmut talteen ja valmistaa niistä vaikkapa silmuviinaa. Samaan hommaan sopivat myös hiirenkorvat. Koivuviina on maistuva snapsi esimerkiksi juhannuspöytään, mutta sitä on käytetty myös rohtona sekä sisäisesti että ulkoisesti reumatismin hoitoon.

Ohje: Koivuviina

vajaa pullollinen maustamatonta viinaa
reilu kourallinen silmuja tai hiirenkorvia
(sokeria)

Jätä viina uuttumaan vuorokaudesta pariin viikkoon. Siivilöi koivun silmut tai hiirenkorvat pois. Lisää halutetessasi lusikallinen sokeria. Tarjoa viileänä.

Suomen luonnonkasvien käyttöön ruuanlaitossa, yrttilääkinnässä ja kauneudenhoidossa paneudutaan Juuret maassa -retkillä ja kursseilla, jotka järjestetään touko-elokuussa 2016 Nuuksiossa. Lääkinnällistä alkoholiuutetta eli tinktuuraa tehdään sunnuntaina 12.6. Terveyttä luonnonyrteistä -kurssilla!

tutustu kursseihin

Lue myös Viikon villiyrtti- sarjan muut osat:
Vuohenputki on kevään ensi herkku
Isomaksaruoho on kallioiden mehevä vihannes
Poimulehdessä on lempeää voimaa


7 kommenttia

Viikon villiyrtti: Vuohenputki on kevään ensi herkku

Valintani ensimmäiseksi viikon villiyrtiksi on itsestäänselvä. Vuohenputkesta olen kirjoittanut jo aiemminkin, mutta ei sille mahda mitään – kun vuohenputken makuun pääsee, ei siihen heti kyllästy. Minulle vuohenputki on kevään villiyrttikauden airut.

Vuohenputken makua on kuvailtu monella tavalla: mieto, persiljainen, pähkinäinen, hernemäinen. Minulle se tuo mieleen tuoreen, suoraan maasta poimitun kesäporkkanan. Suppuiset kevätlehdet ovat myös porkkanamaisen rapeita. Popsin niitä usein suoraan maasta vuohenputkikasvuston ohi kulkiessani. Nam!

vuohenputki lehti

Vuohenputken nuoren lehden tärkeimmät tuntomerkit: 2-kertainen 3-sormisuus, kolmiomaisen varren kouru ja varren alaosan tuppi.

Vuohenputki on omimmillaan kypsentämättömänä. Minun keittiössäni se on salaatin perusaines. Vuohenputken lehtiä voi säilöä pakastamalla tai kuivaamalla.

Miten vuohenputken tunnistaa?

Aloitteleva villiyrttiharrastaja saattaa karsastaa vuohenputkea ja osittain syystä. Vuohenputkella on nimittäin samaan sukuun kuuluvia myrkyllisiä näköislajeja. Osittain pelko ja arastelu on kuitenkin turhaa. Kun kerran kunnolla paneutuu asiaan ja opettelee tunnistamaan vuohenputken, tuntee sen pian kyllä varmasti omaksi itsekseen.

Kannattaa tutustua myrkyllisiin putkikasveihin myrkkykeisoonmyrkkykatkoon ja hukanputkeen. Niiden lehdet ovat hyvin erinäköiset! Ulkonäöltään samankaltaisin on vaaraton karhunputki, mutta sillä on enemmän ”sormia” eli lehdyköitä ja se kasvaa yksittäin.

Tärkeimmät keväisen vuohenputken tuntomerkit:

  • muodostaa tiheitä kasvustoja puutarhoihin ja joutomaille
  • lehdet nousevat varhain keväällä maasta suppuisina ja heleän vihreinä (varsinkin varressa voi olla punertavaa väriä)
  • lehdet ovat 3-sormiset, joista kukin ”sormi” jakaantuu edelleen 2-3 sormeen – sormien eli lehdyköiden määrä kuitenkin vaihtelee, mutta on enimmillään 9
  • lehtiruoti on kolmiomainen ja siinä on kouru, lehtiruodin tyvessä on ”tuppi”
vuohenputkikasvusto

Vuohenputki kasvaa useimmiten tiheänä mattona.

Myöhemmin vuohenputki kasvattaa jopa metrin korkuisen varren, jonka päässä se kukkii leveällä valkoisella kukinnolla. Lehdet ovat tummanvihreitä. Siinä vaiheessa villiyrttimielessä vuohenputki ei ole enää kovin kiinnostava – isot, vihreät lehdet eivät maistu kauhean hyviltä ja voivat olla puisevia. Niitä voi kuitenkin käyttää kuivattuna vaikkapa viherjauheeseen tai hienonnettuina ja kypsennettyinä ruuanlaittoon.

Jos vuohenputken lehtiä taittaa apajastaan ahkerasti, saa kuitenkin kerätä uusia, nuoria lehtiä pitkin kesää! Tässä onkin vuohenputki nurja puoli: jos se kasvaa rikkaruohona pihamaan väärässä paikassa, ei siitä hevillä pääse eroon. Nykyajan puutarhuri harvemmin toivoo vuohenputkea kasvimaalleen, mutta ilmeisesti vielä 1900-luvulla vuohenputkea on viljelty Suomessa keskiaikaisten luostaripuutarhojen perinteen mukaisesti.

Lääkettä jäsensärkyihin

Vuohenputken tieteellinen nimi Aegopodium podagraria viittaa lehden muodon vuoksi vuohen (aigos) pieneen jalkaan (podion) ja lisäksi lääkekäyttöön (podagra = kihti). Kasvin lehdillä onkin lääkitty jäsensärkyjä, kihtiä ja reumaa, erityisesti ulkoisesti lehdistä ja juurista tehtyinä hauteina ja kääreinä.

Kuivatuista lehdistä tehtyä teetä on käytetty myös ruuansulatus- ja virtsarakkovaivoihin ja rauhoittavana rohtona. Vuohenputken rohdosvaikutukset eivät kuitenkaan ole niin voimakkaita etteikö sitä voisi puputtaa huoletta isojakin määriä.

Viikon villiyrtti -sarja jatkuu ensi viikolla!

Lue myös sarjan muut osat:
Koivujen aika on än-yy-tee-NYT
Isomaksaruoho on kallioiden mehevä vihannes
Poimulehdessä on lempeää voimaa


Jätä kommentti

Varhaiset kukat kantavat lupauksen keväästä

Pääsiäisen pyhiinvaellukseni suuntautui viime vuoden tapaan luontopolulle. Ihastuin vuosi sitten pääsiäiskävelylläni löytämääni imikkään, joten nyt toisen pääsiäispäivän auringonpaiste houkutteli tarkistamaan, joko imikkä tänä vuonna kukkii.

Löysin kuin löysinkin useita kukkivia yksilöitä, vaikka imikän kukinta oli selvästi vasta alussa. Sinivuokot ja imikät kukkivat lehtomaastossa paikoitellen rinta rinnan. Katse osui vaaleanruskeassa maastossa myös hienoon sinivuokon punertavan violettiin värimuunnokseen.

Vaatimattomampaa keväistä kukintaa tarjosi kevätpiippo. Sen talvehtivia vihreitä lehtitupsuja näkyi metsässä siellä täällä, mutta ruskea kukintonuppu on hankalampi havaita. Avautuessaan kukinto harittaa hauskasti.

Sinivuokkoa on muinoin käytetty rohtona munuais- ja maksavaivojen hoitoon, mutta nykyään sen tiedetään olevan myrkyllinen. Näitä kasveja ei kerätäkään villiyrttilautaselle vaan niiden anti ihmiselle on esteettinen. Varhaisten kukkijoiden kauneutta osaa ihailla talviunestaan heräilevässä luonnossa – niiden myötä herää myös lupaus pian koittavasta vehreydestä.

Imikkä eli lehtoimikkä

Imikkä eli lehtoimikkä (Pulmonaria obscura)

 

Sinivuokko

Sinivuokko (Hepatica nobilis)

 

Kevätpiippo

Kevätpiippo (Luzula pilosa)


Jätä kommentti

Kuusenkerkkä virkistää sisältä ja ulkoa

Kuusi ei ehkä ole metsiemme puista kaunein, mutta keväisin sitä on syytä ihailla. Pari viikkoa sitten suuren pihakuuseni oksien kärjissä loistivat räiskyvän punaiset kukinnot eli käpyjen alut ja tänään korjasin samasta puusta kerkkäsatoa.

Kuusenkerkkä

Kuusenkerkkiä eli kuusten vuosikasvaimia on helppo kerätä ja käsitellä.

Kuusen vuosikasvainten kerääminen tuntuu riistämiseltä. Viedä nyt havupuuparalta sen pienokaiset! Onneksi oksien kärkiin jää maltillisen keruun jälkeen vielä runsaasti ihanan kirkkaanvihreitä tupsuja. Tein kuusenkerkistä vartalonkuorinta-aineen (ohje alla) ja maustoin niillä paahdettuja uunijuureksia.

Kuusenkerkkä ja uunijuurekset

Tuoreiden yrttien ravintoaineet säilyvät parhaiten, kun ne lisää valmiiseen ruokaan.

Kypsensin öljyllä, hunajalla ja suolalla höystettyjä juureksia (peruna, porkkana, palsternakka, punajuuri ja punasipuli) 250-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia ja tuoreet yrtit (kuusenkerkkä ja ruohosipuli) sekoitin joukkoon uunista nostamisen jälkeen. Osan kuusenkerkistä laitoin jääkaappiin odottamaan aamua, jolloin aion kokeilla kuusenkerkkä-puolukka-banaani-smoothieta.

Kuusenkerkkäkuorinta

1 dl tuoreita kuusenkerkkiä
1/2 dl kylmäpuristettua kasviöljyä (esim. oliivi- tai seesami-)

Aineet sekoitetaan sauvasekoittimella. Hierotaan ihoon suihkun jälkeen, annetaan vaikuttaa pari minuuttia ja huuhdotaan pois.

(Ohje mukailtu kirjasta Lisen Sundgren: Ihana kotikylpylä, 2008).

Kuusenkerkkäkuorinta

Jos käyttää kuusenkerkkäkuorintaa saunassa niinkuin minä, kannattaa suojata lauteet pyyhkeellä!

Keruuaikaa kevät ja alkukesä

Tunnetuimmat kuusenkerkkävalmisteet ovat varmaankin siirappi ja juoma. Miellyttävän kirpeitä kuusenkerkkiä voi syödä sellaisenaankin esimerkiksi salaateissa, säilöä vaikka pakastamalla tai niistä voi hauduttaa teetä. Kauneudenhoidossa ne toimivat virkistävästi. Kuusenkerkässä on mm. paljon C-vitamiinia.

Kerkät kerätään keväällä ja alkukesällä, ennen kuin ne muuttuvat puiseviksi. Kuusenkerkkien kerääminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, kuten ei muidenkaan puiden elävien osien keruu. Niinpä jos kuusia ei löydy omalta tontilta, on niiden keruuseen syytä pyytää maanomistajan lupa.

Lisätietoa:

Arktiset Aromit: Ruokaohjeita kuusenkerkistä

Yrttitarha: Kuusi


1 kommentti

Vuohenputkihaaste

Luonnosta ja pihamaalta on löytynyt tänä aikaisena keväänä jo huhtikuussa runsaasti syötävää, paljon ennenkuin kuin viljelykasveja on edes ehditty kylvää!

vuohenputkea_kulhossa

Villiruuan kauteni alkoi maaliskuussa vuohenputkien nuorilla lehdillä, joita olen kerännyt erään pihapensaani alta ahkerasti pari kertaa viikossa. Teen käytännön testiä: voiko taistelua rikkaruohona kasvavaa vuohenputkea vastaan voittaa syömällä? Vaikka testi osoittautuisi onnistuneeksi, eivät villit ruokakasvit siihen lopu. Jo yksin vuohenputkea kasvaa monessa muussakin pihamaan kolkassa, puhumattakaan nokkosesta, voikukasta, maitohorsmasta, peltokanankaalista, poimulehdestä ja monesta muusta, joita en varmaan vielä tunnekaan.

Vuohenputkea on päätynyt tuoreena leivän päälle, salaatin sekaan, smoothieen, dippikastikkeeseen, sämpylä- ja teeleipätaikinaan, pizzan täytteeksi… Lisäksi olen säilönyt sitä pakastamalla, kuivaamalla ja hapattamalla kaalin kanssa. Mitäköhän vielä keksin? Ideoita otetaan ilolla vastaan!

vuohenputki_kuivattu

Vaarana myrkylliset näköislajit

Kuten kaikki syötäviksi tarkoitetut luonnonkasvit, myös vuohenputki on syytä opetella tunnistamaan varmuudella. Vuohenputken tapaan putkikasveihin kuuluvat myrkylliset myrkkykeiso, myrkkykatko ja hukanputki. Myös vaarattomaan karhunputkeen voi vuohenputken sekoittaa.

Kun vuohenputken kerran oppii tunnistamaan, ei sitä kuitenkaan hevin muihin kasveihin sekoita. Se muodostaa tiheitä kasvustoja puutarhoihin ja joutomaille. Lehdet ovat kolmisormiset, joista kukin ”sormi” jakaantuu edelleen 2-3 sormeen. Ruuaksi kelpaavat parhaiten keväällä maasta nousevat, supullaan olevat tai juuri auenneet lehdet. Miedonmakuisena se on parhaimmillaan tuoreeltaan kypsentämättömänä käytettynä. Lehtisalaattiin verrattuna vuohenputki sisältää moninkertaisesti C-vitamiinia (vuohenputki 28-47 mg / 100 g tuoretta kasvia, salaatti 4,5-7 mg / 100 g).

vuohenputkia_pussissa