Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.


Jätä kommentti

Villiyrttimaaston kartoitusta talventöröttäjien avulla

Muutin tänä talvena uuteen kotiin. Osana uuteen asuinalueeseen tutustumista haluan tietysti kartoittaa myös villiyrttien keruumaastot. Aurinkoisena lauantaina kävelinkin läheiselle ulkoilupaikalle tutustumaan alueen kasvistoon. Paksusta hangesta huolimatta löysin monta villiyrttiä – nimittäin kevääseen asti säilyvinä, kuihtuneina talventöröttäjinä!

Talvisen katselmuksen avulla voi kartoittaa alustavasti reittiä villivihannesten keruureissulle, joka on ajankohtainen jo muutaman kuukauden päästä. Lopulta sopivan keruupaikan arvioinnissa täytyy kuitenkin huomioida vielä muun muassa paikan puhtaus.

Katso alla olevista kuvista, miltä näyttävät muutamien tuttujen kasvien talventöröttäjät!

torottaja-mesiangervo

Mesiangervo.

 

torottaja-vadelma

Vadelma.

 

torottaja-nokkonen

Nokkonen.

 

torottaja-maitohorsma

Maitohorsma.

 

torottaja-takiainen

Takiainen.

 

torottaja-isomaksaruoho

Isomaksaruoho. Taustalla taitaa olla ahosuolaheinä.

Talventöröttäjiä bongaillen saa talviseen kävelyyn uutta näkökulmaa. Kuihtuneet kasvit ovat hauskan näköisiä ja jotkut myös tuoksuvat. Ainakin siankärsämön ja pietaryrtin kuihtuneista kukista lähtee voimakas tuoksu, kun niitä hieroo sormien välissä!

Muun muassa muuton vuoksi en ole tehnyt vielä suunnitelmia kevään ja kesän Juuret maassa -kursseista. Mikäli villiyrttikursseja olen järjestämässä, niille on tiedossa uusi sijainti Helsingin suunnalla. Kerron blogissa ja uutiskirjeessä vuoden 2017 retkistä ja kursseista, kun paikat ja ajankohdat ovat selvillä. Voit tilata uutiskirjeen alta.

jatasahkopostiosoitteesi

 

 

Mainokset


2 kommenttia

Villiyrttien perusteet, osa 1: Luonnonkasvien keruu ja käyttö

Marraskuun myötä villiyrttien satokauden voi jo myöntää päättyneen. Luonnon levätessä on aika käyttää kerättyä satoa. Nyt on myös hyvää aikaa valmistautua seuraavaan satokauteen. Talven lukupaketiksi kokosimme perustietoja villiyrttien keräämisestä ja käytöstä.

Miten aloittaa villiyrttiharrastus?

Ravintoa voi löytää ilmaiseksi ympäröivästä luonnosta, mutta on tärkeää tuntea mitä kerää. Myös keruupaikan puhtaus on tärkeää. Hyviä keruukasveja kasvaa runsaasti Suomen luonnossa. Aloittelijalle sopivia, eri tarkoituksiin soveltuvia kasveja ovat muun muassa nokkonen, voikukka, poimulehti ja siankärsämö. Lue niistä tarkemmin jutun lopussa! Paras aika villiyrttien keräämiselle on keväästä keskikesään.

Villiyrttikurssit  ja -kirjat antavat hyvän pohjan villiyrttiharrastukselle. Kursseilta saa myös tietoa kasvien käsittelystä ja säilömisestä.

voikukka_nurmikolla

Kuinka paljon voi kerätä?

Villikasvit ovat kirjaimellisesti lähiruokaa. Niiden kerääminen on yhteydessä myös luonnon kunnioittamiseen: kasvit ovat lahja luonnolta, joka auttaa ylläpitämään terveyttämme ja elinvoimaamme.

Kasveja tulee kerätä niin, että niiden kasvupaikat säilyvät elinvoimaisina, eli kerättäessä kannattaa jättää tarpeeksi kasveja kasvuston  jatkuvuuden turvaamiseksi.

Miten villiyrttejä käytetään?

Pienikin lisä luonnosta kerättyjä kasveja päivittäin antaa puhtia ruokaan. Villien kasvien maku voi yllättää, ja ne ovat usein voimakkaampia kuin kaupasta ostettavien vihannesten. Makuvivahteet vaihtelevat paljon: kasveista voi löytyä muun muassa mantelin, sitruunan, aniksen ja lakritsin makuja.

yrttitee

Villiyrttien ruokakäytön lisäksi luonnonkasveja voi käyttää yrttiteenä, alkoholiuutteina ja muina rohtoina sisäisesti ja ulkoisesti tukemaan omaa hyvinvointiaan. Niistä voi myös valmistaa kosmetiikkaa kauneudenhoitoon ja hemmotteluun.

Myrkyllisiä lajeja, jotka eivät sovellu sisäisesti tai ulkoisestikaan käytettäväksi, löytyy suomalaisista luonnonvaraisista kasveista. On tärkeää kerätä vain niitä kasveja, jotka tunnistaa ja joiden vaikutuksista on selvillä.

Villiyrttien neljän kopla!

Tässä muutamia melko helposti tunnistettavia ja löytyviä kasveja, joita voi käyttää sisäisesti ja ulkoisesti. Ne sopivat muun muassa ruuanlaittoon, mausteiksi, teeksi, yrttilääkintään ja kauneudenhoitoon.

PoimulehtiPoimulehti (Alchemilla spp.)
Erityisesti naisten yrtti. Teenä hoitaa monenlaisia naisten vaivoja. Sanotaan olevan hormonitoimintaa tasapainottava kasvi. Kasvovetenä rauhoittaa, supistaa ja kirkastaa ihoa. Hyvä osa villiyrttisalaattiin.

Lue myös: Viikon villiyrtti: Poimulehdessä on lempeää voimaa

siankarsamo_valkoinenSiankärsämö (Achillea millefolium)
Voimakas maku ja tuoksu, sopii hyvin mausteeksi. Ulkoisesti erityisesti rasvaiselle iholle. Hauduke (eli yrttitee) ihohuokosia supistavaksi ja virkistäväksi kasvovedeksi, hiushuuhteeksi rasvoittuville ja hennoille hiuksille sekä suuvedeksi pahanhajuiseen hengitykseen ja ienvaivoihin.

Lue myös: Siankärsämö on luonnon monitaituri

voikukka_ja_nuppuVoikukka (Taraxacum spp.)
Ruokaan voi käyttää lehtiä, nuppuja ja kukkia. Lehdet sopivat parantamaan ruuansulatusta sekä elimistöä puhdistamaan ja voimistamaan. Juuria käytetään sisäisesti maksan puhdistukseen. Maultaan melko karvas – kukat vähemmän karvaita kuin lehdet.

nokkonen_kukkiiNokkonen (Urtica dioica)
Erinomainen vihannes monenlaisiin ruokiin. Rohtona puhdistaa ja poistaa kuona-aineita kehosta, lisää virtsaneritystä, vahvistaa verta. Sisältää myös runsaasti kalsiumia. Ulkoisesti hyvä hiushuuhteena tai hiusvetenä varsinkin tummille hiuksille. Torjuu hilsettä. Kylvyssä nivelkipuihin.

Lue myös: Viikon villiyrtti: Nokkonen pursuaa voimaa

Tämän sarjan seuraavissa osissa käsitellään tarkemmin villiyrttien vaikutuksia ja taustaa osana yrttilääkintää sekä luonnonkasvien käyttöä kauneudenhoidossa.

Villiyrttien perusteet -juttusarjan edelliset osat.
Osa 2: Rohdoksista ruokapöytään
Osa 3: Kosmetiikkaa luonnon antimista

Teksti: Maria Korpi-Anttila

Vieraskirjoittaja Maria Korpi-Anttila on luonnonvaratuottajaopiskelija ja kurssittaja, joka oli kesäkauden 2016 työssäoppimassa Juuret maassa – kurssien ja retkien järjestämisessä.


4 kommenttia

Syötävät Suomen luonnon marjat – täydellinen lista!

Kuinka monta Suomen luonnossa kasvavaa, syötävää marjaa sinä osaisit luetella? Viidestä kymmeneen lajia tulee mieleen varmaan aika helposti. Jos pääset lähelle kahtakymmentä, olet jo aika kasvitietäjä.

Aho- eli metsämansikka.

Metsämansikka tuttujen kesken, virallisesti ahomansikka.

Ajatus tuli mieleeni tuijotellessani kesämökin seinällä olevaa, Suomen luonnon marjoja kuvaavaa julistetta. Kokeilin huvikseni listata mielessäni syötäviä luonnonmarjoja. Pääsin aika pitkälle, mutta sitten tyssäsi. Siirryin tietokoneen ääreen ja sain eteeni lukeman: Suomessa kasvaa 37 syötävää luonnonvaraista marjalajia. Yllättävää, eikö totta?

Tavallisimmin kerättäviä ja käytettäviä marjoja on parikymmentä.

Luku on peräisin kirjasta Luonnonmarjat. Käytännössä Suomen luonnon marjojen määrittely ei ole kuitenkaan ihan yksiselitteistä. Luonnossa kasvaa paljon lajeja, jotka eivät sinne alunperin kuulu, vaan ne ovat karanneet puutarhoista tai viljelyksiltä. Jotkut alkuperäiset luonnon kasvimme taas esiintyvät hyvin harvinaisina tai vain pienessä osassa maata, usein Ahvenanmaalla. Mitkä kaikki lasketaan mukaan?

Päätin tehdä listan, johon kelpuutan mukaan ihan kaikki Suomen luonnossa eli puutarhojen ja viljelysten ulkopuolella ilman ihmisen apua kasvavat syötävät marjakasvit. Niitä kertyi yhteensä 48 lajia.

Tästä voisi kehittää todellisen MarjaGO:n. Kuka on ensimmäisenä maistanut kaikkia!

puolukan marjoja

Puolukka on Suomen luonnon marjoista satoisin. Sitä kypsyy vuosittain yli 250 miljoonaa kiloa.

Listaukseni perustuu luonnontuotealan yhdistyksen Arktiset aromit listaan, jota olen täydentänyt muun muassa luontoon levinneillä lajeilla. Jos muuten et malta lukea koko tekstiä, lopusta löydät marjat numeroituna listana. Lista ei ehkä vieläkään ole täydellinen: luontoon karanneita marjakasveja saattaa puuttua.

Muistettava on, että luonnossa kasvaa myös myrkyllisiä marjoja, joista osa on tappavan myrkyllisiä. Mitä tahansa marjoja ei siis pidä mennä maistelemaan!

Aloitetaan lista helpoista ja tutuista metsämarjoista.

Mustikka, puolukka, aho- eli metsämansikka, vadelma. Kaikki ovat näitä syöneet ja useimmat varmaan jopa itse poimineet. Herkullisia luonnonmarjoja ovat myös lakka, karpalo, juolukka, variksenmarja ja mesimarja.

marja-juolukka

Juolukan marja muistuttaa mustikkaa. Eroja kasveilla kuitenkin on, joten tunnistus on helppo!

Pensaissa ja puissakin kasvaa syötäviä marjoja: tyrni, pihlaja, kataja.

Katajanmarjat ovat kylläkin varsinaisesti käpyjä. Pihlajapuita kasvaa Suomessa itseasiassa useita lajeja: se tavallinen on toiselta nimeltään kotipihjala. Puista myös tuomen marjat ovat periaatteessa syötäviä, mutta niiden sisällä olevat siemenet myrkyllisiä. Siksi niiden käyttöä ei suositella, vaikka marjoista voisi vaikkapa puristaa mehua, johon siemenet eivät tule mukaan.

Tähän asti on listaan on kertynyt kohtuullisen helppoja lajeja. Jatketaan vähän erikoisemmilla.

Oletko koskaan maistanut näitä: lillukka, sianpuolukkariekonmarja, taikinamarja, ruohokanukka? Ruohokanukka on yleinen kukkakasvi, mutta harva on maistanut sen marjaa. Lillukasta tunnetaan parhaiten sen kuuluisat varret. Marjoja ei juurikaan käytetä, koska ne ovat mauttomia, kuten muidenkin edellä listattujen. Esimerkiksi sekamehun osana niitä voi kuitenkin ihan hyvin käyttää.

marja-lillukka

Lillukan marjoissa on isot siemenet, mikä varmaan osaltaan vähentää niiden käyttöä.

Ruusunmarjoja eli kiulukoita sanotaan Suomen terveellisimmiksi marjoiksi!

Ruusunmarjojen hyödyntämistä ehkäisevät kuitenkin tehokkaasti karvaiset ja kutittavat siemenet, jotka ovat ainakin minulle lapsuudesta karvaasti tuttuja syyhypulverina, jota pojat pudottivat kaula-aukosta paidan sisään. Suomessa kasvaa luonnonvaraisena useita ruusulajeja. Ehkäpä tutuin näky on teiden varsien kurtturuusu, joka on itseasiassa koristekäytöstä luontoon villiintynyt – erityisen haitalliseksi vieraslajiksi asti.

marja-ruusu

Ruusunmarjat kaunistavat pensaita pitkään lehtien pudottua. Syömäkelpoisia vanhat marjat eivät ehkä ole toukkien takia.

Toinenkin haitallinen vieraslaji Suomessa kasvaa, jossa on syötävät marjat: isotuomipihlaja. Sitä kasvaa etenkin Etelä-Suomessa, mutta havaintoja on Rovaniemeltä saakka.

Suomen luonnossa kasvaa villinä tuttuja puutarhan pensaita.

Mustaherukka ja punaherukka eli tuttavallisesti viinimarjat ovat alkuperäisiä Suomen luonnon lajeja, mutta niitä kasvaa luonnossa myös viljelystä karanneina. Suomen luonnossa kasvava karviainen sen sijaan on aina jäänne viljelystä tai linnun levittämä.

Karvamansikka on Suomen luonnon alkuperäinen laji, joka kasvaa lähinnä vain Ahvenanmaalla. Kasvatettavaksi Suomeen tuotuja mansikkalajeja on villiintynyt luontoon. Virginianmansikka esiintyy vain muutamassa paikassa Etelä-Suomessa, ukko- ja puutarhamansikka laajemmalti Oulun korkeudella saakka. Puutarhamansikka on nimensä mukaisesti se puutarhoissa kasvatettava laji.

Vadelman lähisukulaiset vatukat ovat Suomessa harvinaisuuksia. Sinivatukka kasvaa Ahvenanmaalla ja hyvin harvinaisena Lounais-Suomessa. Ahvenanmaalla kasvaa myös harvinainen ja rauhoitettu lehtovatukka.

Oratuomi kasvaa vain Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomen saaristossa. Se ei pärjää manner-Suomessa edes puutarhassa, vaan paleltuu. Tylppö- ja suippuorapihlajat kasvavat luonnostaan saariston lisäksi Varsinais-Suomessa ja koristepensaina muuallakin maassa.  Aitaorapihlaja, ruostehappomarja ja mustamarja-aronia ovat koristepensaita, jotka esiintyvät luonnossa viljelyjäänteinä tai -karkulaisina.

Siinä ne ovat!

Totta puhuen, iso osa näistä marjoista ei varmaan ole keräämisen arvoisia. Yleisimmin kerätyt lajit ovat varmasti myös parhaat. On kuitenkin hauska tietää, kuinka runsas luontomme syötävien marjojen lajikirjo on!

Syötävät luonnonvaraiset marjat Suomessa:

  1. mustikka (Vaccinium myrtillus)
  2. puolukka (Vaccinium vitis-idaea)
  3. aho- eli metsämansikka (Fragaria vesca)
  4. vadelma (Rubus idaeus)
  5. lakka (Rubus chamaemorus)
  6. isokarpalo (Vaccinium oxycoccos)
  7. pikkukarpalo (Vaccinium microcarpum)
  8. juolukka (Vaccinium uliginosum)
  9. variksenmarja (Empetrum nigrum)
  10. mesimarja (Rubus arcticus)
  11. tyrni (Hippophaë rhamnoides)
  12. pihlaja (Sorbus aucuparia)
  13. suomenpihlaja (Sorbus hybrida)
  14. ruotsinpihlaja (Sorbus intermedia)
  15. teodorin- eli kaunopihlaja (Sorbus meinichii)
  16. kataja (Juniperus communis)
  17. lillukka (Rubus saxatilis)
  18. sianpuolukka (Arctostaphylos uva-ursi)
  19. riekonmarja (Arctostaphylos alpina)
  20. taikinamarja (Ribes alpinum)
  21. ruohokanukka (Cornus suecica)
  22. kurtturuusu (Rosa rugosa)
  23. karjalanruusu (Rosa acicularis)
  24. metsäruusu (Rosa majalis)
  25. iharuusu (Rosa mollis)
  26. okaruusu (Rosa sherardii)
  27. koiranruusu (Rosa canina)
  28. heleäorjanruusu (Rosa dumalis)
  29. himmeäorjanruusu (Rosa caesia)
  30. juhannusruusu (Rosa spinosissima)
  31. punalehtiruusu (Rosa glauca)
  32. isotuomipihlaja (Amelanchier spicata)
  33. mustaherukka (Ribes nigrum)
  34. pohjanpunaherukka (Ribes spicatum)
  35. karviainen (Ribes uva-crispa)
  36. karvamansikka (Fragaria viridis)
  37. virginianmansikka (Fragaria virginiana)
  38. ukkomansikka (Fragaria moschata)
  39. puutarhamansikka (Fragaria x ananassa) 
  40. sinivatukka (Rubus caesius)
  41. lehtovatukka (Rubus pruinosus)
  42. poimuvatukka (Rubus plicatus)
  43. oratuomi (Prunus spinosa)
  44. tylppöorapihlaja (Crataegus monogyna)
  45. suippuorapihlaja (Crataegus rhipidophylla)
  46. aitaorapihlaja (Crataegus grayana)
  47. ruostehappomarja (Berberis vulgaris)
  48. mustamarja-aronia (Aronia melanocarpa)

Puuttuuko listasta mielestäsi joku kasvi? Kommentoi alle tai lähetä postia kaisa@juuretmaassa.com, niin täydennän listaa!

Lisää tietoa!

Arktiset aromit – tietoa marjojen käytöstä
Luontoportti – tietoa ja kuvia lajeista
Laji.fi – Suomen lajitietokeskus, tietokanta
Vieraslajit.fi – tietoa haitallisista vieraslajeista

Kirjat:
Suomalaiset marjat: kaikki metsän ja puutarhan lajit (Sinikka Piippo)
Luonnonmarjat (Simo Moisio ja Riitta Törrönen) – voi tilata Arktiset aromit -verkkokaupasta

marja-lakka

Lakka – luonnomarjojen kuninkaallinen.


1 kommentti

Lapin lumoissa – vaelluksella Utsjoen retkeilyreitillä

Hankin tänä keväänä uuden passin ja hämmästyksekseni huomasin, että edellisestä ulkomaan matkastani oli aikaa kolme ja puoli vuotta. Viime vuodet on lomailtu kotimaassa, kun kuuluisa Lapin hulluus on vähä vähältä iskenyt minuun ja puolisooni.

Ensin tehtiin automatka, joka ylsi Kuusamoon. Seuraavana vuonna karautettiin pohjoisimpaan Lappiin saakka, mutta maisemia katseltiin lähinnä auton ikkunasta. Viime kesänä teimme ensimmäisen vaelluksemme Hetta-Pallas-reitillä ja tänä vuonna suuntasimme kesä-heinäkuun vaihteessa Utsjoen retkeilyreitille, joka kulkee osittain Paistunturin erämaasssa.

Näkymiä Roavvoaivin rinteeltä Norjan lumihuippuisille vuorille saakka.

Näkymiä Utsjoen retkeilyreitin varrelta, Roavvoaivin rinteeltä Norjan lumihuippuisille tuntureille saakka.

Miksi tunturit kutsuvat?

Jokin saa vuosikymmenestä toiseen ihmiset luopumaan kaupunkielämän mukavuuksista ja kantamaan selässään monen päivän tai jopa viikon tarpeet asumuksesta lähtien. Vielä kun heitetään päälle Suomen kesän arvaamattomat kelit ja itikkavitsaukset, tulee mieleen, että kyllä sitä ihminen lomastaan paljon helpommallakin pääsisi.

Omalta osaltani uskon, että tässä ristiriidassa piilee Lapin lumon ydin. Lapin erämaat tarjoavat edelleen nykyaikana mahdollisuuden irtautua modernin elämän mukavuuksista. Näkökentän täydeltä tuntureita ja korvia hivelevää hiljaisuutta – täydellistä vastapainoa kaupungin sykkeelle. Maisemaan ja olotilaan päästäkseen ihmisen on nähtävä hieman vaivaa.

On otettava muutama askel syrjään pikitieltä. Kun askelia kertyy vähän enemmän, fyysisen rasituksen kokeva ruumis ja kulkemisen rytmiin keskittyvä mieli ottavat etäisyyttä arkeen.

Utsjoen retkeilyreitti

Merkityllä reitillä mieli keskittyy seuraavaan askeleeseen. Katse kulkeutuu vuorotellen lähelle ja kauas.

Utsjoen retkeilyreitti. Kuva: retkikartta.fi

Utsjoen retkeilureitin varrella on yksi autiotupa ja kaksi kotaa. Teltan saa alueella pystyttää vapaasti, mihin haluaa. Kuva: Retkikartta.fi

Tietysti tärkeä osa Lapin lumoa ovat sen maisemat. Pohjoisen kansallispuistoissa ja laajoilla erämaa-alueilla on ainutlaatuisia luonnonmaisemia. Tämän kesän retkellämme saimme huomata, että kovin syvälle erämaahan ei tosiaankaan tarvitse talsia löytääkseen rauhaa ja kauaskantavia erämaisia maisemia. Kulkemamme Utsjoen retkeilyreitti on nimittäin vain 35 kilometriä pitkä rengasreitti. Useimmat kiertävät sen luultavasti muutamassa päivässä, mutta meillä oli reilusti rennompi tahti. Ja sehän sopi. Päivässä kuljettuja kilometrejä kertyi keskimäärin kahdeksan.

Jäi paljon aikaa maisemien ihailuun ja muihin puuhiin – omalta osaltani valokuvailuun ja kasvien tutkimiseen – ja tietysti vain oleskeluun ja nuotion ääressä istuskeluun. Totuuden nimissä oma kuntoni ei painavan rinkan kanssa olisi kovin paljon pidempiin päivämatkoihin riittänytkään.

Kukkinut uuvana Utjoen retkeilyreitillä.

Pitkälle kantavien maisemien lisäksi minua kiehtovat minimaisemat. Tämän asetelman muodostavat jo kukintansa päättänyt tunturikasvi uuvana (Diapensia lapponica) ja kiven pinnassa kasvavat jäkälät.

Tunturikoivu

Tunturikoivut kuuluvat niihin Lapin kasveihin, joita ei eteläisessä Suomessa pääse näkemään.

Halvat on huvit

Vaellusreissulla ajanvietteet ja huvit ovat yksinkertaisia. Mukana ei jaksa kantaa kovin monimutkaisia viihdykkeitä. Minun painavin harrastusvälineeni oli tunturikasvio ja siitä olikin paljon iloa.

Television korvaa elävä tuli. Onneksemme alkukesä oli ollut sateinen, joten metsäpalovaroitusta ei ollut ja totuttelimmekin keittelemään vedet ruokia ja lämpimiä juomia varten tulella. Jokailtainen illanviettomme muodostui kiireettömästä tulilla istuskelusta, tulen syöttämisestä ja kohentelusta.

Vaikka heinäkuiset illat ovat vielä keskiyön auringon valaisemia, on tulta mukava katsella. Se on myös käytännöllinen, koska se pitää hyttyset ja muut itikat loitolla. Metsähallituksen huoltamilla tulipaikoilla nuotiopuut ovat pilkkomista vailla valmiina. Upeaa, ilmaista palvelua retkeilijöille!

Tulisija nuotiopaikalla Utsjoen retkeilyreitillä

Osalla Utsjoen retkeilyreitin nuotiopaikoista on tulisijoja, joiden ansiosta tulenteko onnistuu tuulisellakin kelillä.

Virtaavat vesi Utsjoen retkeilyreitillä

Virtaavat tunturien vedet ovat juomapaikkoja ja ylellisiä kylmävesikylpylöitä.

Upeita maisemia on maailman joka kolkassa, mutta Lapissa minua puoleensa vetää vielä yksi poikkeuksellinen tekijä. Rauha. Ei Suomen mainostaminen rauhallisena ja hiljaisena matkailumaana ole lainkaan liioittelua. Utsjoen retkeilyreitillä oli välillä uskomatonta ajatella, että saimme olla kesä-heinäkuun vaihteessa, kesälomasesongin aikana täysin kaksi tässä upeassa paikassa!

Utsjoen retkeilyreitti

Ei ristin sielua. Kuuden päivän aikana tapasimme Utsjoen retkeilureitillä neljä muuta retkeilijää tai seuruetta.

Ajankohdasta ja paikasta riippuen voi toki Lapin vaellusreiteillä olla omanlaistaan ruuhkaakin. Omaa rauhaa kaipaavalle löytyy kuitenkin vaihtoehtoja. Jos sietää hyttysiä ja mäkäräisiä, on kaikilla reiteillä heinäkuussa varmasti vähemmän väkeä kuin ruska-aikaan. Oma lukunsa ovat tietysti tallattujen ja merkittyjen polkujen ulkopuoliset erämaat, jotka tarjoavat suunnistustaitoisille lukemattomia vaihtoehtoja!

Retkeilykokemuksemme karttui tämän kesän retkellä rutkasti. Varmuus omista taidoista kasvaa joka retkellä. Ehkä seuraavalla retkellämme suuntaammekin jo polulta omille reiteillemme.

Se on varmaa, että tunturit kutsuvat jälleen ensi kesänä.

Lue lisää Utsjoen retkeilyreitistä:
Luontoon.fi: Utsjoen alueen reitit
Retkipaikka: Lasten kanssa Utsjoen retkeilyreitillä

Kuoppilasjärven autiotupa

Kuoppilasjärven autiotupa oli reittimme kaukaisin kohta, josta rengasreitti suuntautui takaisinpäin. Sateenkaari piirtyi yöttömän yön taivaalle.

Härkävaaran nuotiopaikka

Härkävaaran nuotiopaikalla vietimme retken viimeisen illan ja telttayön – sadetta ennustettiin, mutta aurinkoa saatiin.


2 kommenttia

5 syytä kerätä villiyrttejä

Luonto on ehtymätön inspiraation lähde. Jos et ole aiemmin kerännyt villiyrttejä, nyt on oikea aika aloittaa. Vieraskirjoittaja Katja Markula kertoo 5 syytä lähteä luontoon keräämään villejä vihreitä.

Anna luonnolle mahdollisuus näyttää, mitä tämä uusi harrastus voi antaa juuri sinulle!

1. Lisäät hyvinvointiasi

Luonnonyrtit sisältävät monipuolisesti kehoa voimistavia ainesosia ja tukevat terveyttäsi. Villiyrtit vaihtelevat ominaisuuksiltaan ja vaikutuksiltaan. Sopivasti nautittuna ne voivat lempeällä tavalla tukea hyvinvointiasi. Villiyrttien moninaisiin vaikutuksiin on tärkeää perehtyä, jotta yrttien käytöstä saa kaiken hyödyn irti. Helppo tie harrastuksen aloittamiseen on osallistua villiyrttikurssille tai perehtyä omatoimisesti aiheeseen kirjallisuuden avulla.

 

Voikukan nuoria lehtiä

Voikukka ja siankärsämö

 

2. Herätät metsästäjä-keräilijän sisälläsi

Tulet kuin huomaamatta liikkuneeksi ja saat mielihyvää siitä, kun keräät itse ravintosi. Herättelet ”villiä” luonnettasi luonnossa liikkuessasi ja saatat löytää itsestäsi kokonaan uusia puolia. Sinussa uinuva metsästäjä-keräilijä tulee ulos piilostaan. Yrttejä kerätessä ja kasveja havainnoidessa tulee käyttäneeksi monipuolisesti aisteja sekä aktivoitua aivoja aivan uudella tavalla. Pikkuhiljaa huomaa, miten aistit herkistyvät aistimaan enemmän ja syvemmin.

 

Nokkosen nuoria versoja

Nokkonen

 

3. Palaudut stressistä

Luontoon lähtiessä et voi vastustaa sen hyvää tekevää vaikutusta. Kun rentoudut, kehosi alkaa tuottaa mielihyvähormoneja. Villiyrttien keruu on meditatiivista. Kun keskittyy tunnistamaan kasveja ja kulkee luonnossa hitaasti ympäristöä silmäillen, rauhoittaa samalla mieltään ja on läsnä hetkessä. Hengitys tasaantuu, keho vapautuu jännityksestä ja aivot saavat lepoa häiritsevien ajatusten kuormituksesta.

 

Mansikan versoja

Aho- eli metsämansikka

 

4. Saat uusia ystäviä

Villiyrttiharrastuksen myötä on mahdollisuus löytää ajanvietettä, joka on sekä hauskaa että hyödyllistä. Voit osallistua villiyrttiretkille ja kursseille, joilla opit hyödyntämään keräämääsi satoa monipuolisesti: esimerkiksi valmistamaan yrttiteetä, yrttisuolaa tai kosmetiikkaa. Retkille ja kursseille osallistuu samanhenkisiä ihmisiä, ja ryhmässä saat uusia vinkkejä, miten nauttia enemmän villiyrttiharrastuksestasi. Kurssin käytyäsi voit kutsua ystävät koolle viettämään yhteistä kauneusiltaa ja valmistaa vaikka ihanat yrttijalkakylvyt kaikille!

 

Poimulehti

Poimulehti

5. Maailmasi muuttuu, kun sinä muutut

Saatat olla elämässäsi tilanteessa, jossa etsit elämääsi muutosta, mutta et tiedä miten. Luonto ja sen villit antimet ohjaavat luonnollisella tavalla muutokset sinussa käyntiin. Alat havainnoida ympäristöäsi uudella tavalla, huomaat asioita joita et ennen huomannut ja intuitiosi vahvistuu, kun luontoyhteytesi voimistuu. Villiyrttejä ruokavalioon lisäämällä alkaa pikkuhiljaa tehdä muitakin myönteisiä muutoksia. Kehon tarpeet kuulee selkeämmin ja sen saa hyrisemään mielihyvästä ja nautinnosta, kun sille tarjoaa sen luonnollisinta ravintoa.

 

Vuohenputken versoja

Vuohenputki

Luontoon lähteminen virkistää aina – kun tulet retkeltäsi kotiin, sinua tervehtivät peilistä kirkkaat silmät ja kauniisti hehkuvat posket.

Villiyrttiharrastuksen alkuun pääset helposti. Hakeudu vain puhtaaseen luontoon yksin tai ystävän kanssa. Mukaan tarvitset keruuastian, johon keräät löytämäsi yrtit. Jos ihastut nokkoseen – ja miksi et ihastuisi – ota mukaan varmuudeksi hansikkaat ja sakset. Aloita kuitenkin sinulle tutuista villiyrteistä ja laajenna pikkuhiljaa tuntemustasi mielenkiintosi mukaan. Kirjoista ja kursseilta saat tarvittaessa opastusta villiyrttien tunnistukseen, keruuseen, käyttöön ja säilöntään.

Tulet huomaamaan, että sinun ei tarvitse lähteä kaukomaille eikä yrittää kurkottaa kuuta taivaalta, kun onni odottaa sinua jalkojesi juuressa.

Teksti: Katja Markula

Vieraskirjoittaja, luonto- ja ympäristöalan opiskelija Katja Markula on touko-elokuussa 2016 työssäoppimassa Juuret maassa – kurssien ja retkien järjestämisessä.


4 kommenttia

Hapatusta, osa 3: Näin valmistat itse hapankaalia – yksityiskohtainen ohje

Tein ensimmäisen hapankaalini noin puolitoista vuotta sitten. Osallistuin kurssille, jossa menetelmän oppi kätevästi itse tekemällä. Ensimmäinen purkillinen oli hyvin perinteinen: valkokaalia, porkkanaa ja valkosipulia. Ihastuin makuun heti! Hapankaalin valmistuksesta onkin tullut minulle tapa, jonka toistan muutamia kertoja vuodessa. Teen kerralla ison määrän, josta riittää syötävää kuukausiksi.

Hapatusta-juttusarjan ensimmäisessä osassa kerroin jo perusteet: mitä tarvitaan onnistuneeseen hapatukseen ja toisessa osassa syitä, miksi hapattaminen kannattaa. Käydään nyt tarkemmin läpi valmistusprosessin vaiheet! Käyttämäni hapankaalin perusmenetelmä ei välttämättä täysin vastaa tiukimpia perinteitä, mutta sillä valmistuu mielestäni oikein hyvää hapankaalia ilman erityisiä välineitä.

hapankaali_purkit

Kun hapankaalin valmistukseen ryhtyy, kannattaa kerralla tehdä enemmän.

Raaka-aineet. Yksinkertaisinta on aloittaa hapattaminen valkokaalista. Sen hapattaminen onnistuu yleensä melko varmasti, koska kaalilla on luontaisesti runsas maitohappobakteerikanta. Onnistumisen myötä voi sitten siirtyä muilla raaka-aineilla ryyditettyihin sekoituksiin tai erikoisempiin kokeiluihin. Itse olen laittanut hapankaalin joukkoon muun muassa palsternakkaa, punakaalia, kesäkurpitsaa, chiliä, sipulia, sieniä ja villiyrttejä.

Määrät. Yhden litran hapankaalipurkkia varten tarvitset noin kilon kaalia ja muita kasviksia. Suolaa tarvitaan 0,8-1,5 % kasvisten painosta. Jos sinulla ei ole keittiövaakaa, voit arvioida suolan määrän säännöllä 1 tl hienoa suolaa = noin 5 g.

Säilytysastia. Hapankaalin voi valmistaa puhtaaseen lasipurkkiin. Myös muoviastia käy, esimerkiksi tukeva turkkilaisen jogurtin purkki, vaikka muovia ei pidetäkään materiaalina yhtä turvallisena ja hyvänä kuin lasia.

OHJE: Hapankaali

Ainekset:

kaalia (ainakin puolet kasviksista)
(porkkanaa tai muita kasviksia)
karkeaa tai hienoa merisuolaa
(valkosipulia)

Tarvikkeet:

terävä veitsi
leikkuulauta
iso kulho
kannellinen lasi- tai muoviastia
pakastuspusseja
(digitaalinen keittiövaaka)
(raastin)
(survin)

Raasta tai viipaloi kaali (ja muut kasvikset) ohuiksi suikaleiksi. Kuori valkosipuli. Voit laittaa valkosipulinkynnet kokonaisina tai voit viipaloida ne. Punnitse kaali-ja kasvisraaste. Mittaa karkeaa suolaa kaalin painosta 0,8­-1,5 %. Laita raaste isoon kulhoon kerroksittain suolan kanssa ja survo joko survimella tai puristele puhtain käsin, kunnes massasta puristuu kunnolla mehua. Pakkaa kaali ja neste tiiviisti kannelliseen astiaan, mutta jätä astiaan noin 1⁄5 tilaa. Painele pintaa niin, että kaali peittyy nesteeseen. Jos nestettä on liian vähän, voit lisätä vähän 1,5-prosenttista suolavesiliuosta*. Laita massan päälle paino, jotta kaalimassa painuu nesteen alle. Painon voit tehdä kaksinkertaisesta pakastepussista, jonka sisällä on vähän vettä. Sulje kansi.

Pidä astia lämpimässä (20­-24 astetta) 3­-7 päivää, kunnes hapankaali kuplii. Kun maitohappokäyminen alkaa, astiasta voi vuotaa nestettä, joten kannattaa laittaa astialle aluslautanen. Usko pois, neste karkaa jopa tiiviin lasipurkin kierteiden välistä! Tarkkaile hapankaaliasi päivittäin: päästä ylimääräiset ilmat ulos löystämällä kantta (sulje se sitten taas tiiviisti) ja tarkista, että massa on nesteen peitossa. Jos nestettä on liian vähän, lisää 1,5-prosenttista suolavesiliuosta. Siirrä astia viimeistään viikon päästä jääkaappiin tai muuhun viileään paikkaan. Hapankaalia kannattaa kypsyttää viileässä vielä reilun viikon ajan. Se säilyy hyvänä jääkaapissa kuukausien ajan. Maku sen kun paranee!

* keitä vettä ja sekoita siihen 1,5 % veden painosta suolaa ja jäähdytä (100 ml vettä painaa 100 g)

Hapatusta-sarja päättyy tähän. Edellisissä osissa kerroin, mitä hapattaminen on ja miksi hapattaminen kannattaa


2 kommenttia

Hapatusta, osa 2: Elävää ravintoa vatsan hyväksi

Hapattaminen ei ole vain säilöntää. Ei ole lainkaan sama, syökö päivittäin läjän raakaa kaaliraastetta vai lusikallisen hapankaalia. Hapantuotteet tekevät vatsalle hyvää, mutta terveellisyys ei ole ainoa syy ryhtyä hapattamaan.

hapankaali_lautasella

Hapankaaliin saa makuvaihtelua lisäämällä siihen vaikkapa porkkanaa, naurista ja piparjuurta.

Miksi kannattaa hapattaa?

1. Maku.
Hapatetut tuotteet ovat raikkaita ja aromikkaita. Unohda kaupan hapankaali, itsetehty on paljon parempaa!

2. Terveellisyys.
Hapatteet edistävät vatsan toimintaa, suoliston hyvinvointia ja elimistön vastustuskykyä. Hapantuotteessa vitamiinit säilyvät hyvin ja lisäksi se edesauttaa ravinteiden imeytymistä. Maitohappokäyminen jopa lisää tuotteeseen vitamiineja.

3. Tuoreus.
Hapatetut kasvikset ovat paremmin sulavia kuin raa’at. On hyvä, että hapatteita ei tarvitse kypsentää, koska kypsennyksessä tuhoutuu osa kasvisten vitamiineista.

4. Elävä ravinto.
Itsevalmistettu, tuore hapate sisältää eläviä maitohappobakteereita. Kaupan hapankaali saatetaan pastöroida eli kuumentaa säilyvyyden parantamiseksi – samalla sen bakteerikanta heikkenee tai kuolee.

5. Hinta.
Maitohapposäilöntä on edullista, koska siihen ei kulu energiaa eikä siihen tarvita erityisiä välineitä.

6. Variaatiot.
Hapattaminen avaa ovia mielenkiintoisiin makuihin, joita ei muuten voi kokea. Kun menetelmän kerran oppii, voi eriaisilla vaihtoehdoilla muunnella reseptiä loputtomasti!

Hapatusta-sarjan ensimmäisessä osassa kerroin, mitä hapattaminen on. Sarjan seuraavasta ja viimeisestä osasta voit lukea, miten hapattaminen käytännössä tehdään!