Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.


2 kommenttia

5 syytä kerätä villiyrttejä

Luonto on ehtymätön inspiraation lähde. Jos et ole aiemmin kerännyt villiyrttejä, nyt on oikea aika aloittaa. Vieraskirjoittaja Katja Markula kertoo 5 syytä lähteä luontoon keräämään villejä vihreitä.

Anna luonnolle mahdollisuus näyttää, mitä tämä uusi harrastus voi antaa juuri sinulle!

1. Lisäät hyvinvointiasi

Luonnonyrtit sisältävät monipuolisesti kehoa voimistavia ainesosia ja tukevat terveyttäsi. Villiyrtit vaihtelevat ominaisuuksiltaan ja vaikutuksiltaan. Sopivasti nautittuna ne voivat lempeällä tavalla tukea hyvinvointiasi. Villiyrttien moninaisiin vaikutuksiin on tärkeää perehtyä, jotta yrttien käytöstä saa kaiken hyödyn irti. Helppo tie harrastuksen aloittamiseen on osallistua villiyrttikurssille tai perehtyä omatoimisesti aiheeseen kirjallisuuden avulla.

 

Voikukan nuoria lehtiä

Voikukka ja siankärsämö

 

2. Herätät metsästäjä-keräilijän sisälläsi

Tulet kuin huomaamatta liikkuneeksi ja saat mielihyvää siitä, kun keräät itse ravintosi. Herättelet ”villiä” luonnettasi luonnossa liikkuessasi ja saatat löytää itsestäsi kokonaan uusia puolia. Sinussa uinuva metsästäjä-keräilijä tulee ulos piilostaan. Yrttejä kerätessä ja kasveja havainnoidessa tulee käyttäneeksi monipuolisesti aisteja sekä aktivoitua aivoja aivan uudella tavalla. Pikkuhiljaa huomaa, miten aistit herkistyvät aistimaan enemmän ja syvemmin.

 

Nokkosen nuoria versoja

Nokkonen

 

3. Palaudut stressistä

Luontoon lähtiessä et voi vastustaa sen hyvää tekevää vaikutusta. Kun rentoudut, kehosi alkaa tuottaa mielihyvähormoneja. Villiyrttien keruu on meditatiivista. Kun keskittyy tunnistamaan kasveja ja kulkee luonnossa hitaasti ympäristöä silmäillen, rauhoittaa samalla mieltään ja on läsnä hetkessä. Hengitys tasaantuu, keho vapautuu jännityksestä ja aivot saavat lepoa häiritsevien ajatusten kuormituksesta.

 

Mansikan versoja

Aho- eli metsämansikka

 

4. Saat uusia ystäviä

Villiyrttiharrastuksen myötä on mahdollisuus löytää ajanvietettä, joka on sekä hauskaa että hyödyllistä. Voit osallistua villiyrttiretkille ja kursseille, joilla opit hyödyntämään keräämääsi satoa monipuolisesti: esimerkiksi valmistamaan yrttiteetä, yrttisuolaa tai kosmetiikkaa. Retkille ja kursseille osallistuu samanhenkisiä ihmisiä, ja ryhmässä saat uusia vinkkejä, miten nauttia enemmän villiyrttiharrastuksestasi. Kurssin käytyäsi voit kutsua ystävät koolle viettämään yhteistä kauneusiltaa ja valmistaa vaikka ihanat yrttijalkakylvyt kaikille!

 

Poimulehti

Poimulehti

5. Maailmasi muuttuu, kun sinä muutut

Saatat olla elämässäsi tilanteessa, jossa etsit elämääsi muutosta, mutta et tiedä miten. Luonto ja sen villit antimet ohjaavat luonnollisella tavalla muutokset sinussa käyntiin. Alat havainnoida ympäristöäsi uudella tavalla, huomaat asioita joita et ennen huomannut ja intuitiosi vahvistuu, kun luontoyhteytesi voimistuu. Villiyrttejä ruokavalioon lisäämällä alkaa pikkuhiljaa tehdä muitakin myönteisiä muutoksia. Kehon tarpeet kuulee selkeämmin ja sen saa hyrisemään mielihyvästä ja nautinnosta, kun sille tarjoaa sen luonnollisinta ravintoa.

 

Vuohenputken versoja

Vuohenputki

Luontoon lähteminen virkistää aina – kun tulet retkeltäsi kotiin, sinua tervehtivät peilistä kirkkaat silmät ja kauniisti hehkuvat posket.

Villiyrttiharrastuksen alkuun pääset helposti. Hakeudu vain puhtaaseen luontoon yksin tai ystävän kanssa. Mukaan tarvitset keruuastian, johon keräät löytämäsi yrtit. Jos ihastut nokkoseen – ja miksi et ihastuisi – ota mukaan varmuudeksi hansikkaat ja sakset. Aloita kuitenkin sinulle tutuista villiyrteistä ja laajenna pikkuhiljaa tuntemustasi mielenkiintosi mukaan. Kirjoista ja kursseilta saat tarvittaessa opastusta villiyrttien tunnistukseen, keruuseen, käyttöön ja säilöntään.

Tulet huomaamaan, että sinun ei tarvitse lähteä kaukomaille eikä yrittää kurkottaa kuuta taivaalta, kun onni odottaa sinua jalkojesi juuressa.

Teksti: Katja Markula

Vieraskirjoittaja, luonto- ja ympäristöalan opiskelija Katja Markula on touko-elokuussa 2016 työssäoppimassa Juuret maassa – kurssien ja retkien järjestämisessä.

Mainokset


Jätä kommentti

Villin luonnonkosmetiikan voima nousee luontokokemuksesta

Villiyrttejä keräillessä voi suunnittelun sijaan antautua sattumille, antaa jalkojen johdattaa sinne minne ne haluavat viedä ja unohtaa tarkat suunnitelmat. Vieraskirjoittaja Maria Korpi-Anttila johdattaa meidät villin luonnonkosmetiikan ainesten keruuretkelle luontoon.

Suomen luonnosta löytyy lukematon määrä villinä kasvavia kasveja, joita voi käyttää omaan kauneudenhoitoonsa ja hyvinvointiinsa. Villikasveilla on hyvin moninaisia vaikutuksia hyvinvointiimme. Luonto on vanhin apteekkimme: Suomessa on vanhat perinteet villiyrttien ja kasvien käytössä.

Kuva: Maria Korpi-Anttila

Pidän siitä, että omiin kosmetiikkatuotteisiini käyttämäni kasvit olen voinut käydä itsekseni luonnosta keräämässä ja valitsemassa: luonto on loputon aarreaitta. Tuotteeni raaka-aineet olen itse valinnut ja tiedän näin ollen mitä se sisältää. Edullisuus on myös yksi tekijä. Kun kerää itse, kaikkia raaka-aineita ei tarvitse ostaa kaupasta. On paljon asioita, joita luonto tarjoaa ilmaiseksi. Itse tehdyn ja kerätyn tuotteen sisältö, alkuperä ja raaka-aineet ovat paremmin tiedossa kuin kaupasta ostettaessa.

Suurin nautinto itselleni on kuitenkin luonnon keskellä kuljeskelu. Siellä häviää suorittaminen ja arjen rutiinit. Voin rauhoittua olemaan ja kuljeskelemaan, kuunnella hetkeä ja olla läsnä luonnon kanssa.

Luonnossa liikkuminen on pienimuotoinen seikkailu ja tutkimusretki.

Voin törmätä luonnon aarteisiin tai paikkoihin, joissa haluan viivähtää pidempään. Luonnossa oleillessani saan kehooni ja mieleeni kuin huomaamatta rauhaa ja voimaa.

Luonto ylläpitää vuoden, vuorokauden ja elämän kiertoa. Luonnossa voin antaa tämän voiman ravita kehoani ja mieltäni, olla sen kannateltavana. Asiat saavat toisenlaisen perspektiivin poissa arjen kiireistä, joitten keskellä unohtuu helposti itsensä kuuntelu, myös omien voimien lataaminen.

Kasvien keräily itsessään antaa rauhaa ja tyydytyksen tunnetta, joka kumpuaa kuin itsestään luonnossa käyskennellessä ja bongatessa kasveja.

Koen että tällainen keräily on samalla vuorovaikutusta minun ja luonnon välillä. Keräillessäni kasveja rauhoitun luonnon rytmiin ja sen mikromaailmaan. Luonnon monimuotoisuuden keskellä annan ajan mennä omia menojaan. Voin keskittyä auringon lämmittämän maan tuoksuun ja tuntuun jalkojen alla, unohtua tähän luonnon voimia antavaan maailmaan ja antaa kehon rauhoittua omaan luonnolliseen rytmiinsä.

Kuva: Maria Korpi-Anttila

Luonnossa oleilu on tapa katkaista arjen kiireet ja rutiinit. On tutkittua tietoa siitä että säännöllinen oleilu luonnossa, vaikka se olisi lyhytkin, laskee verenpainetta ja tasapainottaa kehollisia toimintoja.

Kun keräilee kasveja, voi samalla havainnoida itseään ja ympäröivää luontoa. Ehkä voi huomata mitkä kasvit vetävät puoleensa, mitkä paikat tuntuvat sellaisilta missä tahtoo viipyä, missä tahdissa haluaa kulkea – tai ehkä haluaa vain istahtaa maahan aistimaan luonnon tuoksuja ja maan lämpöä, imeä kehoonsa maan voimaa. Luonnossa tulee käyttäneeksi aistejaan monipuolisemmin kuin kaupunkiympäristössä kiireen keskellä.

Luonnossa on tilaa kuunnella itseään laajemmin. Omat totutut tavat voivat hetkeksi hälventyä, kun aistit herkistyvät ja aktivoituvat monipuolisesti käyttöön. Uudet tavat tarkoittavat myös määrittelemättömyyttä ja ennakoimattomuutta, ehkä lähempänä sitä, miltä maailma näytti ja tuntui lapsena.

Kun oma rytmini hidastuu, pystyn havainnoimaan pieniä yksityiskohtia luonnossa.

Lapsena saatoin unohtua tutkimaan eteen sattunutta yksityiskohtaa, jolloin aika hävisi. Sama voi tapahtua nytkin keräillessäni kasveja tai tehdessäni töitä puutarhassa. Silloin tunnen, että kehoon voi latautua voimaa kuin itsestään ympäröivästä luonnosta.

Villikasvien keräily saattaa olla meditatiivista käyskentelyä luonnossa. Voimien keräämistä. Uudenlaisen perspektiivin löytymistä ihan ilman ponnistelua. Vuodenaikojen seuraamista. Tuoksuja, elävyyden tunnetta, tunnetta siitä että on osa luontoa ja sen elämää kannattelevaa voimaa.

Kun valmistan keräämistäni villiyrteistä itselleni tuotteita, niiden tekoprosessin myötä niissä on tavallaan yhtenä raaka-aineena myös hyvä, voimia antanut luontokokemus. Tällaisen kokemuksen voi ottaa mukaansa ja tunnistaa sen aina silloin tällöin keskellä arkeakin.

Teksti ja kuvat: Maria Korpi-Anttila

Vieraskirjoittaja Maria Korpi-Anttila on luonnonvaratuottajaopiskelija ja kurssittaja, joka on touko-elokuussa 2016 työssäoppimassa Juuret maassa – kurssien ja retkien järjestämisessä. Maria kertoo lyhyesti itsestään: “Olen opiskellut mm. butotanssia, sekä erilaisia kehollisia tekniikoita useiden vuosien ajan. Kehon, mielen sekä luonnon elävä vuorovaikutus ja tätä kautta vahvistuva kontakti elämää kannattelevaan voimaan on eräs keskeinen ajatus toiminnassani ja tanssissani. Asun vanhassa talossa, jota olen pikkuhiljaa kunnostanut, ja jonka puutarha on minulle suuri työmaa, mutta myös inspiraation lähde.”

kissa_maria


Jätä kommentti

Eksyvä löytää

Kävin iltakävelyllä lähimetsässäni, jossa on viime viikkojen aikana tehty hakkuita. Olen surrut hyvien sienipaikkojen menetystä ja pelännyt pahinta kuullessani iltaisin metsäkoneiden ryminää. Olisiko metsästä mitään jäljellä?

Koneiden ajouria ylittäessäni koitin nähdä positiiviset puolet. Sentään on puita vielä pystyssä. Metsä on nyt valoisampi, tulee varmaan lisää mustikkaa. Ehkä joitain sienirihmastoja ja niiden isäntäpuita on säilynyt. Paikoitellen jäljellä on isoja laikkuja kaunista vihreää sammalta.

Sitten edessä näkyi metsänreuna. Tosiaan, ei metsä vaan sen reuna. Vanha kuusikko oli kadonnut, sen paikalla oli ammottava risukkoinen aukio ja muutama pystyssä seisova mänty. Hain lohtua siitä aukon toisella puolella olevasta reunasta – siellä on toinen metsä, joka näyttää myös kauniilta, iäkkäältä ja arvokkaalta.

En lähtenyt kuitenkaan ylittämään aukiota tuohon metsään, vaan käännyin takaisin kotia kohti, pettyneenä, mutta en toivoani menettäneenä. Paikoitellen löysin harvennetun metsän keskeltä vanhan ja tutun polun, kunnes se taas katosi metsäkoneen ajouran alle. Päätin poiketa hauskannäköiseen koivua kasvavaan metsikköön, joka aikaisemmilla metsäkävelyilläni on jäänyt polkujen ulkopuoliseen katveeseen.

Astelin ohi saniaisten, kädessäni oleva marjapoimuri huiteli mukaansa mustikan sieltä, toisen täältä, saappaani upposivat sateen jäljiltä kosteaan paksuun sammaleeseen. Äkkiä näin metsän kauneuden sen yksityiskohdissa.

Sadepisaroiden näkyväksi maalaaman hämähäkinseitin. Kirkkaanvihreän sammalmaton keskeltä kasvavan sileän, suoran, valkoisen hieskoivun rungon. Kiven lohkareen halkeaman, josta kasvoi pihlajan taimi. Jykevän rauduskoivun, jonka pinta oli kuin halkeillut panssari, jonka mutkainen tyvi kasvoi mustikan varpuja, ja jonka latvus nousi muiden puiden ylle ja piirtyi sinistä taivasta vasten täydellisenä vihreänä ympyränä. En ollut koskaan ennen nähnyt tätä metsää, koska en ollut koskaan ennen poikennut siihen.

Yllättäen metsien hakkuut tuntuivatkin siunaukselta. Ilman tutun polkuni katkeamista en ehkä olisi koskaan astunut näiden puiden sekaan.

Ilman totutun kaavan rikkomista on mahdotonta nähdä ihmeitä.

En kantanut puhelinta mukanani iltakävelyllä, joten valokuvat jäivät ottamatta. Joudutte kuvittamaan tämän tarinan omalla mielikuvituksellanne.

Päätän tarinani kuitenkin toivoa antavaan kuvaan. Löysin kävelylläni yhden, ihan kelvollisen, lähes toukattoman haperon.

Hapero korissa


7 kommenttia

Viikon villiyrtti: Vuohenputki on kevään ensi herkku

Valintani ensimmäiseksi viikon villiyrtiksi on itsestäänselvä. Vuohenputkesta olen kirjoittanut jo aiemminkin, mutta ei sille mahda mitään – kun vuohenputken makuun pääsee, ei siihen heti kyllästy. Minulle vuohenputki on kevään villiyrttikauden airut.

Vuohenputken makua on kuvailtu monella tavalla: mieto, persiljainen, pähkinäinen, hernemäinen. Minulle se tuo mieleen tuoreen, suoraan maasta poimitun kesäporkkanan. Suppuiset kevätlehdet ovat myös porkkanamaisen rapeita. Popsin niitä usein suoraan maasta vuohenputkikasvuston ohi kulkiessani. Nam!

vuohenputki lehti

Vuohenputken nuoren lehden tärkeimmät tuntomerkit: 2-kertainen 3-sormisuus, kolmiomaisen varren kouru ja varren alaosan tuppi.

Vuohenputki on omimmillaan kypsentämättömänä. Minun keittiössäni se on salaatin perusaines. Vuohenputken lehtiä voi säilöä pakastamalla tai kuivaamalla.

Miten vuohenputken tunnistaa?

Aloitteleva villiyrttiharrastaja saattaa karsastaa vuohenputkea ja osittain syystä. Vuohenputkella on nimittäin samaan sukuun kuuluvia myrkyllisiä näköislajeja. Osittain pelko ja arastelu on kuitenkin turhaa. Kun kerran kunnolla paneutuu asiaan ja opettelee tunnistamaan vuohenputken, tuntee sen pian kyllä varmasti omaksi itsekseen.

Kannattaa tutustua myrkyllisiin putkikasveihin myrkkykeisoonmyrkkykatkoon ja hukanputkeen. Niiden lehdet ovat hyvin erinäköiset! Ulkonäöltään samankaltaisin on vaaraton karhunputki, mutta sillä on enemmän ”sormia” eli lehdyköitä ja se kasvaa yksittäin.

Tärkeimmät keväisen vuohenputken tuntomerkit:

  • muodostaa tiheitä kasvustoja puutarhoihin ja joutomaille
  • lehdet nousevat varhain keväällä maasta suppuisina ja heleän vihreinä (varsinkin varressa voi olla punertavaa väriä)
  • lehdet ovat 3-sormiset, joista kukin ”sormi” jakaantuu edelleen 2-3 sormeen – sormien eli lehdyköiden määrä kuitenkin vaihtelee, mutta on enimmillään 9
  • lehtiruoti on kolmiomainen ja siinä on kouru, lehtiruodin tyvessä on ”tuppi”
vuohenputkikasvusto

Vuohenputki kasvaa useimmiten tiheänä mattona.

Myöhemmin vuohenputki kasvattaa jopa metrin korkuisen varren, jonka päässä se kukkii leveällä valkoisella kukinnolla. Lehdet ovat tummanvihreitä. Siinä vaiheessa villiyrttimielessä vuohenputki ei ole enää kovin kiinnostava – isot, vihreät lehdet eivät maistu kauhean hyviltä ja voivat olla puisevia. Niitä voi kuitenkin käyttää kuivattuna vaikkapa viherjauheeseen tai hienonnettuina ja kypsennettyinä ruuanlaittoon.

Jos vuohenputken lehtiä taittaa apajastaan ahkerasti, saa kuitenkin kerätä uusia, nuoria lehtiä pitkin kesää! Tässä onkin vuohenputki nurja puoli: jos se kasvaa rikkaruohona pihamaan väärässä paikassa, ei siitä hevillä pääse eroon. Nykyajan puutarhuri harvemmin toivoo vuohenputkea kasvimaalleen, mutta ilmeisesti vielä 1900-luvulla vuohenputkea on viljelty Suomessa keskiaikaisten luostaripuutarhojen perinteen mukaisesti.

Lääkettä jäsensärkyihin

Vuohenputken tieteellinen nimi Aegopodium podagraria viittaa lehden muodon vuoksi vuohen (aigos) pieneen jalkaan (podion) ja lisäksi lääkekäyttöön (podagra = kihti). Kasvin lehdillä onkin lääkitty jäsensärkyjä, kihtiä ja reumaa, erityisesti ulkoisesti lehdistä ja juurista tehtyinä hauteina ja kääreinä.

Kuivatuista lehdistä tehtyä teetä on käytetty myös ruuansulatus- ja virtsarakkovaivoihin ja rauhoittavana rohtona. Vuohenputken rohdosvaikutukset eivät kuitenkaan ole niin voimakkaita etteikö sitä voisi puputtaa huoletta isojakin määriä.

Viikon villiyrtti -sarja jatkuu ensi viikolla!

Lue myös sarjan muut osat:
Koivujen aika on än-yy-tee-NYT
Isomaksaruoho on kallioiden mehevä vihannes
Poimulehdessä on lempeää voimaa


Jätä kommentti

Hortoilijan parhaat ystävät

Mitä olisi kasviharrastaja ilman maastokasviotaan? Mukana kulkeva pokkari tunnistustietoineen ja -kuvineen ja kasvupaikkatietoineen on myös villiyrttiharrastajan tärkeä apuväline.

Kasvien tunnistus on mielenkiintoista puuhaa. Kasvitieteellinen sanasto aukeaa pikkuhiljaa. Litu on tullut minulle jo tutuksi (ristikukkaisten kasvien hedelmä), mutta se on vielä vähän epäselvää, milloin lehti on muodoltaan puikea, suikea tai äimämäinen. Se on ainakin varmaan, että opeteltavaa riittää. Pelkästään Suomen kaupungeissa kasvaa noin 1500 kasvia.

Jos kirja ei aina kulje luontevasti mukana, niin ainakin kännykkä on melkein aina taskussa tai laukussa. Olen monesti onnistunut tunnistamaan vieraita kasveja Luontoportin kännykkäsovelluksen avulla. Viimeksi eilen. Sammaleinen kallio oli valkoisenaan pienen pieniä kukkia. Klikkailin tuntomerkit sovellukseen ja pian olin oppinut uuden kasvin nimen: kevätkynsimö.

Kaupunkilaisen oma kasvio

Kirjastosta perinteisen maastokasvion lisäksi käteeni tarttui valtavan mielenkiintoinen teos, viime vuonna ilmestynyt Suomen kaupunkikasvio. Luonto ei ole vain maaseudun ja metsä-Suomen asia, vaan luontoa on myös kaupungissa. Ja millaista luontoa se onkaan!

Kasviot

Villit vihreät kaupungit: Suomen kaupunkikasvio (Vastapaino 2014) ja Maastokasvio (Tammi 2007).

Kirjaa ahmiessani opin muun muassa sen, että on olemassa kaupunkihakuisia (urbanofiilisiä) ja kaupunkipakoisia (urbanofobisia) kasvilajeja. Kaupunkeja ei ehkä ole rakennettua kasvien ehdoilla, mutta kasvit valikoivat itse kasvupaikkansa ja työntyvät niille sopiviin paikkoihin – vaikka sitten portaankoloon tai tien varrelle istutetun puun asfaltoimattomaan aukkoon. Jotkut kasvit jopa viihtyvät kaupungeissa niin hyvin, että niitä ei juuri muunlaisessa ympäristössä kasvakaan!

Tämän kirjan avulla kuka tahansa asfalttiviidakon asukki voi lähteä luontoretkelle kotiovelta – vaikka sitten hortoilemaan villiyrttien perässä. Erityisen hyvin kirja palvelee helsinkiläisiä, vantaalaisia, tamperelaisia ja oululaisia, koska näiden kaupunkien kasvistoa on tutkittu kirjaa varten.

Kirjasta löytyy myös näiden neljän kaupungin yleisimmät kasvilajit. Hortoilijaa ilahduttaa se, että herkulliset villivihannekset ovat hyvillä sijoituksilla. Helsingissä 30:n yleisimmän kasvin joukossa ovat voikukka, ahosuolaheinä, maitohorsma, isomaksaruoho ja siankärsämö – marjastajan iloksi myös vadelma. Vantaalla joukkoon ovat mahtuneet muun muassa piharatamo, vuohenputki ja nokkonen. Kaupungissa täytyy muistaa, että kerää syötäviä kasveja vain puhtailta kasvupaikoilta ja riittävän etäällä teistä (vähintään 50-100 m, moottoritiestä 200 m).


Jätä kommentti

Luonnon satokausi käynnistyy nyt – lähde mukaan!

Kevään edetessä luonnontuotteiden satokausi pääsee kunnolla vauhtiin. Ensimmäiset syötävät luonnonkasvit ovat jo päätyneet villiyrttiharrastajien eli hortoilijoiden lautasille. Korvasieniäkin on löydetty ja koivun mahlan juoksutuksen aika on käsillä. Viimeistään toukokuun alusta loka-marraskuulle saakka ahkera luonnossa liikkuja voi kerätä lautaselleen ihan joka päivä jotain tuoretta!

Himohortoilija säilöö luonnon satokauden antimia myös talven varalle eikä luonnontuotteiden käyttö pääty keittiöön. Niistä valmistuu kätevissä käsissä myös terveyttä edistävää yrttiteetä, tinktuuraa ja muita rohdoksia sekä kauneutta ylläpitävää luonnonkosmetiikkaa.

Varmuutta tunnistukseen ja taitoja luonnontuotteiden käyttöön!

Puolen vuoden mittainen Juuret maassa -valmennus on ainutlaatuinen tilaisuus sukeltaa syvälle luonnontuotteiden valloittavaan maailmaan! Asiat käsitellään satokauden tahdissa ja käytännönläheisesti. Villiyrtit, lääkekasvit, marjat ja sienet opetellaan tunnistamaan niiden luonnollisilla kasvupaikoilla, jolloin valmennettaville tulee varmuutta niiden löytämiseen ja keräämiseen myös omassa arjessa. Kerätyt luonnontuotteet eivät jää epävarmuuden vuoksi käyttämättä, kun yhdessä opetellaan käsittelemään ja säilömään niitä ja testataan erilaisia reseptejä.

Poikkeuksena lyhyt- ja verkkokursseihin verrattuna Juuret maassa -valmennuksessa osallistujat saavat henkilökohtaista ohjausta, joka perustuu osallistujan aikaisempaan kokemukseen, tietotasoon ja henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Valmennuksen ryhmäkoko on pieni, joten kaikkiin kysymyksiin tulee metsäretkillä ja lähiopetustunneilla varmasti vastaukset! Valmentajaan saa yhteyden puhelimitse ja sähköpostitse myös lähiopetuskertojen ulkopuolella – lisäksi tunnistusapua ja muita neuvoja voi kysyä suljetun Facebook-ryhmän kautta.

Valmennusryhmän ensimmäinen tapaaminen on Espoon Nuuksiossa keskiviikkona 6.5.2015. Mikäli haluat mukaan valmennukseen alusta alkaen, ilmoittaudu 22.4. mennessä.

Tutustu valmennukseen nyt ja ilmoittaudu mukaan!

Juuret maassa posteri


Jätä kommentti

Takertuva seuralainen ruokapöydässä

Ala-asteeni pihassa kasvoi takiaisia. Niiden vaatteisiin takertuvat piikkipallot tulivat hyvin tutuiksi, kun pojat heittelivät niillä meitä tyttöjä. Annan kuitenkin takiaiselle anteeksi sen minulle aiheuttamat traumat. Kasvi käy nimittäin kiusanteon lisäksi myös ravinnoksi ja rohdoksi.

Takiaisen lehtiruusuke

Ensimmäisen syksyn lehtiruusuke muistuttaa hieman raparperia.

Takiaisesta voi käyttää villivihanneksena juurta, kukkavartta, lehtiä ja lehtiruotia. Minua kiinnostaa erityisesti juuri, koska sen keruu on nyt syksyllä ajankohtaista. Kasvin muiden osien käytöstä ja rohdosvaikutuksista voi lukea vaikkapa täältä.

Takiaisen juuria

Kukkalapion lisäksi tarvitaan järeämpi kaivuuväline, tavallinen lapio. Kovasta yrityksestä huolimatta juuret katkeavat helposti.

Takiainen – tai takiaiset, joita on useita lajeja – on kaksivuotinen kasvi. Ensimmäisenä vuotenaan se kasvattaa ison lehtiruusukkeen, toisena vuotenaan se kukkii. Juuret kerätään ensimmäisen vuoden syksyllä, koska toisena vuotenaan kasvi on jo kuluttanut juureen varastoimansa kasvuvoiman kukkimiseen. Juuri on kuin iso, vaalea porkkana ja sitä voi syödä raakana tai kypsennettynä. Rapean juuren mieto maku muistuttaa ehkä hieman herneenversoa.

Takiaisen kukkavarsi syksyllä

Takiaisen kukkinut varsi törröttää pystyssä usein läpi talven.

Kaikki takiaiset ovat syötäviä. Japanissa takiaisesta on jalostettu ruoaksi tarkoitettu gabo-lajike. Kokeilin kotoisen seittitakiaisen juurta hyvin vapaasti japanilaista ruokaohjetta mukaillen, ja lopputulos oli aivan uskomattoman hyvä: lämmin makeanhapan salaatti. Alla summittainen ohje.

Pannulla täräytetty takiainen

pari pätkää takiaisen juurta
pari porkkanaa
kasviöljyä
punaviinietikkaa
sitruunamehua
hunajaa
suolaa

Pese ja kuori takiaisen juuret ja pilko ne ohuiksi suikaleiksi. Jos suikaleet joutuvat odottelemaan, laita ne likoamaan kylmään veteen, jossa on vähän etikkaa. Muuten ne tummuvat. Valuta liotetut juuret hyvin. Suikaloi myös porkkana. Kuumenna öljy pannulla, lisää juurekset ja paistele niitä pari minuuttia. Lisää loraus punaviinietikkaa, vähän sitruunamehua, noin ruokalusikallinen hunajaa ja sopivasti suolaa. Paista sekoitellen, kunnes neste on haihtunut. Se on siinä!

Lisää tietoa takiaisista:

Luontoportti: Seittitakiainen
Eat the Weeds (englanniksi)
Yrttitarha: Takiaiset