Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.

Villiyrttimaaston kartoitusta talventöröttäjien avulla

Jätä kommentti

Muutin tänä talvena uuteen kotiin. Osana uuteen asuinalueeseen tutustumista haluan tietysti kartoittaa myös villiyrttien keruumaastot. Aurinkoisena lauantaina kävelinkin läheiselle ulkoilupaikalle tutustumaan alueen kasvistoon. Paksusta hangesta huolimatta löysin monta villiyrttiä – nimittäin kevääseen asti säilyvinä, kuihtuneina talventöröttäjinä!

Talvisen katselmuksen avulla voi kartoittaa alustavasti reittiä villivihannesten keruureissulle, joka on ajankohtainen jo muutaman kuukauden päästä. Lopulta sopivan keruupaikan arvioinnissa täytyy kuitenkin huomioida vielä muun muassa paikan puhtaus.

Katso alla olevista kuvista, miltä näyttävät muutamien tuttujen kasvien talventöröttäjät!

torottaja-mesiangervo

Mesiangervo.

 

torottaja-vadelma

Vadelma.

 

torottaja-nokkonen

Nokkonen.

 

torottaja-maitohorsma

Maitohorsma.

 

torottaja-takiainen

Takiainen.

 

torottaja-isomaksaruoho

Isomaksaruoho. Taustalla taitaa olla ahosuolaheinä.

Talventöröttäjiä bongaillen saa talviseen kävelyyn uutta näkökulmaa. Kuihtuneet kasvit ovat hauskan näköisiä ja jotkut myös tuoksuvat. Ainakin siankärsämön ja pietaryrtin kuihtuneista kukista lähtee voimakas tuoksu, kun niitä hieroo sormien välissä!

Muun muassa muuton vuoksi en ole tehnyt vielä suunnitelmia kevään ja kesän Juuret maassa -kursseista. Mikäli villiyrttikursseja olen järjestämässä, niille on tiedossa uusi sijainti Helsingin suunnalla. Kerron blogissa ja uutiskirjeessä vuoden 2017 retkistä ja kursseista, kun paikat ja ajankohdat ovat selvillä. Voit tilata uutiskirjeen alta.

jatasahkopostiosoitteesi

 

 

Mainokset

Kirjoittaja: Kaisa

Luonto on lähellä sydäntäni, niin sielun kuin ruumiin ravinnon antajana. Järjestän koulutusta luonnontuotteiden hyödyntämisestä ja kirjoitan havainnoistani ympäristöstä ja luonnontuotteista. Yhteystiedot: Kaisa Vermasheinä, puh. 044 579 7189, kaisa@juuretmaassa.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s