Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.

Hehkeän vehreitä tunnelmia kevään ja alkukesän kursseilta

7 kommenttia

Kesäkauden 2016 Juuret maassa -kurssit ovat vierähtäneet yli puolenvälin, vaikka eletään vasta juhannusviikkoa! Niin kevätpainotteinen on villiyrttien kausi. Elokuussa paneudutaan vielä luonnon kasvien käyttöön kauneudenhoidossa keskiviikkoretken ja sunnuntain mittaisen kurssin verran. Luonto kukoistaa myös loppukesällä.

Voit varata oman paikkasi kursseille täältä.

Ja onhan loppukesällä muutakin innostavaa tiedossa: muun muassa Magnesia Festival, jolla ohjaan työpajan Suomen luonnon voimakasveista.

Elokuun lempeitä tunnelmia ja uusia innokkaita kurssilaisia odotellessa on kiva katsoa, millaisia ovat olleet tähänastisen Juuret maassa -kurssikauden mieleenpainuvimmat hetket.

Koivujen silmut olivat hädin tuskin avautumassa hiirenkorville, mutta helle jo hehkui toukokuun alussa Villiyrteistä vihermehuja -kurssilla. Kurssilla opeteltiin kädestä pitäen muun muassa vuohenputken tuntomerkit. Ja innostuttiin vihermehuista! Yhden hurahtaneen tarinan voit lukea täältä.

Kasvien tunnistusta Juuret maassa -kurssilla. Kuva: Katja Markula

Vuohenputken tunnistusta Juuret maassa -kurssilla. Kuva: Katja Markula

Kaisa Vermasheinä kerää vuohenputkea. Kuva: Katja Markula

Toukokuussa tehtiin myös kosmetiikkaa työpajassa, jossa nokkoshaudukkeesta kehittyi lopulta mintuntuoksuista jalkavoidetta. Raija Kivimetsän kokemuksia työpajasta voit lukea Hortoilu.fi-blogista.

Nokkoshaudukkeen siivilöinti. Kuva: Maria Korpi-Anttila

Kesäkuun Juuret maassa -kurssilla tutustuttiin luonnonkasvien terveysvaikutuksiin ja valmistettiin muun muassa nokkostinktuuraa eli -alkoholiuutetta. Viherjauheen valmistaminen kuivatuista yrteistä onnistuu vauhdikkaasti tavallisella tehosekoittimella tai blenderillä.

Nokkostinktuura eli nokkosuute

Viherjauheen teko blenderissä

Olen saanut solmia kevään aikana hienoja yhteistyökuvioita. Hotelli Nuuksion tiloissa ja luonnonläheisissä maisemissa olen päässyt järjestämään kursseja ja retkiä. Partioaitan myymälöissä pidin 365-klubi-iltoja, joissa tehtiin kosmetiikkaa ja maisteltiin yrttiteetä.

Partioaitan klubi-ilta luonnonkosmetiikasta

Suomen ladun ja Partioaitan naisten retkeilykurssilla  ohjasin Nuuksion upeissa maisemissa villiyrttiretken ja tietoiskun luonnonkosmetiikan valmistamisesta. Kesäkuun keli oli viileä ja sateinen, mutta se ei kurssilaisia lannistanut!

Kosmetiikkatyöpaja Nuuksiossa

Niin, ja ilmestyihän minulta keväällä kirjakin! Lempeää kauneutta luonnosta on pitänyt minut kiireisenä ja tuonut paljon iloa muun muassa saamieni ihanien lukijapalautteiden ansiosta.

Lempeää kauneutta luonnosta -kirja, koivu ja poimulehti.

Keväällä avukseni siunaantui kaksi työssäoppijaa, luonnonvaratuottajiksi opiskelevat Maria ja Katja. Heistä on ollut iso apu. Ja on ihanaa jakaa yrittäjän hetkiä ja aatoksia välillä jonkun muunkin kuin puolisoni kanssa – joka uskomattomalla tavalla jaksaa kuunnella, tukea ja tarvittaessa neuvoa joka käänteessä!

Jo kuluneeseen villiyrttien satokauteen on mahtunut paljon upeita kohtaamisia, hienoja hetkiä luonnossa ja uuden oppimisen oivalluksia – kiitos kaikille Juuret maassa -polulleni kevään ja alkukesän aikana ristenneille.

Juuret maassa lomailee juhannukselta lähtien heinäkuun loppuun saakka. Toivottavasti tavataan elokuussa tai myöhemmin!

Aurinkoisin kesätoivotuksin,
Kaisa

Advertisements

Kirjoittaja: Kaisa

Luonto on lähellä sydäntäni, niin sielun kuin ruumiin ravinnon antajana. Järjestän koulutusta luonnontuotteiden hyödyntämisestä ja kirjoitan havainnoistani ympäristöstä ja luonnontuotteista. Yhteystiedot: Kaisa Vermasheinä, puh. 044 579 7189, kaisa@juuretmaassa.com

7 thoughts on “Hehkeän vehreitä tunnelmia kevään ja alkukesän kursseilta

  1. Hienoja tunnelmia! Pidätkö kosmetiikkakursseja syksyllä tai talvella?

    • Kiitos, hienoa on ollut! Syksyllä ja talvella voin järjestää ainakin valmiille ryhmille tilauskursseja. Kaikille avoimista kosmetiikkakursseista en ole vielä tehnyt päätöksiä – kysynnän mukaan!

      • Ok. Minua kovasti kiinnostaisi osallistua kurssillesi, nimenomaan kosmetiikkaa valmistamaan. Ehkäpä saisin porukan kasaan kurssia varten.

      • Oman porukan kurssissa on se hyvä puoli, että voisitte valita valmistettavat tuotteet itse. Noin 5-8 henkeä olisi sopiva ryhmäkoko.

      • Ok. Missähän kurssin voisi järjestää? Onko sinulla ehdotuksia vai tuletko kutsuttuun paikkaan?

      • Tulen kutsuttuun paikkaan, vähän tietysti riippuen sijainnista eli kuinka pitkä matkasta muodostuisi. Voin myös järjestää tilan pääkaupunkiseudulla.

      • Ok. Laitan sulle vielä spostia asiasta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s