Olen ihastunut. Lämpimien tunteideni kohde on huomaamaton, arkinen, ehkä väheksyttykin. Kun tälle materiaalille suo hieman huomiota, aikaa ja kärsivällistä taivuttelua, muodostuu mitä upeimpia käyttö- ja koriste-esineitä.
Mikä on ensin kasa koivurisua, on pienen askartelutuokion jälkeen kori, kynnysmatto, kranssi, kasvimaata vartioiva lintu tai näin pääsiäisen lähestyessä: luuta.
Opetellessani risutöiden tekemistä olen huomannut materiaalin sopivan täydellisesti suurpiirteiseen tekemisen tapaani. Taipuisaa koivurisua saa käsitellä aika ronskisti ja luovuutta käyttäen. Luonnollinen työn jälki antaa epätäydellisyyden anteeksi – mielestäni se suorastaan kuuluu risutyön luonteeseen.
Risu menee usein mihin haluaa, eikä taivu täysin muokkaajansa tahtoon. Ehkä juuri siksi risutyön tekeminen on niin antoisaa – se on vähän niinkuin elämä. Suunnitella ja määritellä voi ennalta vaikka kuinka paljon, mutta lopputulos yllättää silti!