Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.

Räpyläjalkaisia rajakokemuksia Repoveden hangilla

Jätä kommentti

Jalat painavat kuin lyijy. Selässä on rinkka ja edessä jono järvenjäällä loittonevia selkiä. Jalka nousee raskaasti toisen eteen kapeassa kosteaan lumeen painautuneessa polku-urassa. Jokainen askel pakkaa hieman paksummin sohjoista lunta lumikengän pohjaan. Epätoivoinen taistelu pohjiin kerääntyvää lunta vastaa vaatii säännöllistä sauvoilla kopsuttelua ja hakkaamista.

Meno helpottuu, kunhan järvenjäältä selvitään. Kuljetaan metsässä harjanteita ylös ja alas, kömmitään suonlaidassa polvenkorkuisessa lumessa. Ilman lumikenkiä tänne ei olisi mitään asiaa. Lopulta päästään moottorikelkalla ajetulle latupohjalle. Enää ei tarvitse kantaa lumikengissä kilojen edestä raskasta lunta tai kamppailla upottavassa nietoksessa. Lumikengistä painautuu polkuun kauniita, säännöllisiä räpylänkuvia. Enää muutama jyrkkä mäki, jotka hengästyttäisivät ilman kantamuksiakin. Ollaan perillä toisen talvivaelluspäivän leiripaikalla.

Hauklammen rantaan saapuessamme aurinko teki retkemme ainoan pilkahduksen pilvien takaa.

Hauklammen rantaan saapuessamme aurinko loi meille pilkahduksen pilvien takaa.

Kuntoa, sisua ja päättäväisyyttä

Seurueemme oli lähtenyt kolmen yön retkelle Repoveden kansallispuistoon edellisenä aamuna. Pakettiautoon oli sullottu kattoa myöten seitsemän rinkkaa, kaksi ahkiota, kolme telttaa, lumilapioita, lumikenkiä ja suksisauvoja. Ensimmäisen päivän kolmen kilometrin etappi tuntui etukäteen kovin lyhyeltä. Ensimmäiset sadat metrit järven jäällä pyyhkivät turhat luulot pois ja sain huomata, että matkan taittaminen talvella on aivan eri juttu kuin kesällä. Tällä kertaa sään ruhtinas oli suonut meille muuten miellyttävän kelin – pilvipoutaa, tyyntä ja pikkupakkasta – mutta jäälle paksun lumikerroksen alle muodostunut sohjo teki etenemisestä tervanjuontia.

Järviähän Repovedellä riittää! Kansallispuisto sijaitsee Kouvolan tuntumassa Kymenlaaksossa ja Etelä-Savossa. Lukuisten järvien, lampien ja soiden pirstomaa metsäseutua hallitsevat jylhät kalliot ja jyrkänteet. Kulkiessa upeimmat maisemat avautuivatkin juuri järvien tasalta, kun komeita rinteitä sai ihailla ilman ympäröivää metsää. Retken kuvauksellisimmista näköaloista pääsi kuitenkin nauttimaan varsinaisilta näköalapaikoilta Katajavuorelta ja Mustalamminvuoren näkötornista.

Mustalamminvuoren näkötornista avautui harmaanvalkea maisema.

Mustalamminvuoren näkötornista avautui harmaanvalkea maisema.

Ensimmäisen yön vietimme teltoissa Karhulahden nuotiopaikalla. Vaikka pakkanen ei ollut kova, kävi olotila makuupussissa hiukan viluiseksi. Seuraavalle talviselle telttaretkelle tiedän pukeutua tuplamakuupussin sisässä kahden sijasta kolmeen villakerrokseen. Onneksi olin pakannut mukaani paksun yöpipon, jonka sain vedettyä palelevan nenänpääni peitoksi! Nukuin katkonaisesti, mutta syvästi – siitä kertoivat aamulla muistelemani mielikuvitukselliset unet.

Edellä kuvaamani toisen matkapäivän raskas taivalkin oli vain noin 4,5 kilometrin mittainen, mutta vei taukoineen meiltä noin 2,5 tuntia. Päivän kuntoilusuoritukset eivät kuitenkaan päättyneet vaellukseen. Iltapäivän ja illan askareenamme oli koota tulevaksi yöksi katot päidemme päälle – rakensimme siis kaksi lumikammia!

Rajoilla ja niiden yli

Aprikoin viimeiseen asti, riittäisikö kanttini lumeen kaivetussa luolassa nukkumiseen. Sortuisiko se niskaani? Kastuisinko läpimäräksi? Ahdistuisinko ahtaalta tuntuvassa tilassa niin etten saisi nukuttua? Ainutkertainen mahdollisuus kokeilla lumikammissa nukkumista sai minut lopulta koettelemaan omia rajojani, vaikka vaihtoehtona oli yö lämpimässä kodassa. Päätös oli oikea. Kammissa oli edellistä telttayötä lämpimämpi ja mukavampi nukkua.

Lumikammimme edusti kaunista linnoitusmaista arkkitehtuuria.

Lumikammimme edusti kaunista linnoitusmaista arkkitehtuuria.

Kolmantena vaelluspäivänä sain taas yhden “ensimmäistä kertaa elämässäni” -kokemuksen, kun pääsin vetämään ahkiota. Tällä kertaa epäröin omien voimieni riittävyyttä, mutta päätin kuitenkin yrittää. Rinkka siirtyi siis selästäni ahkioon, johon oli pakattu lisäksi yksi teltta, pari lumilapiota ja muuta pientä tavaraa. Vaikka vetourakka oli ylämäissä melkoinen, sain varmasti ahkion kanssa kuljetettua enemmän tavaraa kuin olisin samalla matkalla jaksanut selässäni kantaa.

Kolmen päivän uurastus palkittiin illalla. Vietimme illan ja yön Kuutinlahden kämpän varaustuvassa, jossa pääsimme myös saunaan. Löylyissä oli hyvä pohtia sitä, mikä retkellä oli hienointa: eivät niinkään ne miellyttävät ja helpot asiat, vaan ne vaikeat – haastavat ja omia rajoja rikkovat.

Ainutkertaiset kokemukset, yhteinen taival ja upeat maisemat korvasivat fyysisesti rankan matkan.

Ainutkertaiset kokemukset, yhteinen taival ja upeat maisemat korvasivat fyysisesti rankan matkan.

 

Mainokset

Kirjoittaja: Kaisa

Luonto on lähellä sydäntäni, niin sielun kuin ruumiin ravinnon antajana. Juuret maassa on minulle tapa jakaa havaintojani ja kokemuksiani luonnon antimista ja luonnon tarjoamista elämyksistä. Pidän myös kursseja ja työpajoja villiyrteistä ja luonnonkosmetiikan valmistamisesta. Yhteystiedot: Kaisa Vermasheinä, puh. 044 579 7189, kaisa@juuretmaassa.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s