Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.

Lämpöä toivoen, marjasadosta haaveillen

Jätä kommentti

Valo – yksi syy rakastaa Suomen kesää, kaikesta sateesta ja kylmyydestä huolimatta. Auringon voimalla, olkoonkin päivät pitkät pilvien takana, kasvitkin jaksavat kasvaa.

Ihan kuin ei kevään harmaasta maasta puskevassa vihreässä ja kukkien ällistyttävässä väri- ja muotoilottelussa olisi riittämiin, kasvit tuottavat vielä marjoja. Niin monen muotoisia, värisiä ja makuisia, meidän vapaasti kerättäviksi. Aika ihmeellistä.

suomuurain_kukka

Ken tuntee: mikä kukka?

suomuurain_raakile

Vihje: saman kasvin raaka marja. Lakkahan se on.

Marjat kaipaisivat nyt kuitenkin lämpöä. Lämmintä tarvitaan, että olisi riittävästi pörriäisiä ja muita siivekkäitä pölyttämään kukat. Mustikat ovat jo kukkineet ja raakileita näkyy siellä täällä. Metsäntutkimuslaitoksen antaman tiedotteen (27.6.2014) mukaan mustikkasadosta on tulossa keskinkertainen.

Metlan mukaan puolukka on tänä vuonna kukkinut runsaasti, joten hyvästä sadosta on toiveita. Lakka eli suomuurain on kärsinyt ainakin paikoitellen kesäkuun kylmistä ja sateisista keleistä. Jos hyvin käy, C-vitamiinipommeja lakkaa ja mustikkaa päästään Etelä-Suomessa keräämään heinäkuun puolen välin jälkeen, vadelmaa ja puolukkaa elokuussa. Karpaloiden aika on syksyllä.

karpalo_kukka

Kimalaisia kaivattaisiin, jotta nämä kukat muuttuisivat karpalon marjoiksi.

vadelma_raakile

Ainakin vadelmia on valmistumassa.

mustikka_raakile

Nämä mustikat ovat muita lajitovereitaan edellä, jo väriä saaneita!

Advertisements

Kirjoittaja: Kaisa

Luonto on lähellä sydäntäni, niin sielun kuin ruumiin ravinnon antajana. Järjestän koulutusta luonnontuotteiden hyödyntämisestä ja kirjoitan havainnoistani ympäristöstä ja luonnontuotteista. Yhteystiedot: Kaisa Vermasheinä, puh. 044 579 7189, kaisa@juuretmaassa.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s