Ja se on: syylälinnunherne – puna-ailakki – kevätpiippo – nuokkuhelmikkä – tuoksusimake – ahosuolaheinä – kotkansiipi – kielokimppu. Tämä alkukesän ihanuus sai pitkän nimirimpsun siitä yksinkertaisesta syystä, että se oli mahdollista. Aiemmin en olisi osannut nimetä näistä luonnonkasveista muita kuin kielon. Ahosuolaheinän nimestä olisi jäänyt ensimmäinen osa pois, syylälinnunherne olisi mielestäni ollut joku virna, nuokkuhelmikkää ja tuoksusimaketta olisin kutsunut vain joiksikin heiniksi.

Ensimmäisen vuoden luonto- ja ympäristöalan opintojeni ansiosta tiedän, että tuo vaatimaton, mutta hauska harittaja on kevätpiippo ja kanelin tuoksua levittävä, kumariinia sisältävä heinä on tuoksusimake. Nuokkuhelmikkä pärjäisi varmaan hyvin kisassa Suomen kauneimmasta heinästä!

On hauskaa huomata, miten oma kiinnostus ja arvostus luontoa kohtaan kasvavat tiedon lisääntyessä. Kasveja, puita, lintuja ja muita eläimiä tarkkailee uusin silmin, kun niille osaa antaa nimiä ja ehkä tietää jotain niiden kasvutavoista tai elinympäristöistä. Luonnon lukutaidon karttuessa kasvaa myös halu ymmärtää sitä syvemmin.